Epäuskosta..

..irrottautuminen on joskus todella haastavaa. Miksi lie ei vain voi uskoa, että asiat menevät, kuten on tarkoitus. Juuri parhaalla tavalla! Sillä, että olemme juuri tässä ja juuri nyt, silläkin lienee jokin tarkoitus.

Muutto hankaloittaa arkea yhä hieman, mutta enää vain käytännön asioiden vuoksi. Henkisesti muutos tuntuu nyt oikein hyvältä ja epäilykset ja ahdistukset on selätetty täysin. Netti tosin ei toimi vieläkään eikä ikkunoissa ole verhoja, mutta onnistumisen iloa ja kotiutumisen tunnetta toi esimerkiksi eilinen ekskursio pesutupaan. Oooh, mikä valtavan iso pyykkikone meillä nyt onkaan! Kylläpä vain voivat materialistisetkin asiat saada hymyn huulille, heh. Viikonlopun ohjelmassa on paitsi urheilua, myös saada viimeisetkin jätesäkit purettua ja tavarat paikalleen. Ja kunhan vielä saamme lapsen tarhaan, niin arki alkaa rullata. Joka tapauksessa olen täysin hyväksynyt sen, että nyt on näin. Tämä on tilapäistä. Maailma ei kaadu, vaikka netti ei vielä toimi ja onneksi on ihmisiä, jotka ovat auttaneet lastenhoidossa. Asiat järjestyvät. Kiitollisena siitä. Ja jotain hyvääkin: netissä roikkumisen sijaan tarkkailin eilen illalla koirankokoista rusakkoa puuhastelemassa takapihallamme. Luonto tarjoaakin aikamoisen leffateatterin!

Alkuviikon tunnemyrskyn koin kuitenkin tärkeäksi ja opettavaiseksikin etapiksi muutoksen polulla. Vahvasti koen, että minun oli tarkoitus käydä läpi kaikki ne tunteet. Nyt tosin jo hieman huvittaa, kun luuttusin tyhjää ex-kotia samalla itkua tihrustaen. Joskus oma nynny herkkyyteni ärsyttää kuin että pystyisin näkemään sen voimavarana, buu. Toisinaan kun olisi paljon helpompaa olla kelailematta liikoja. Joskus se onnistuukin vaivatta, joskus ei. Toisinaan vain on pakko puntaroida asioita niin järjellä kuin tunteellakin. Joka tapauksessa se on hyvä, että sitä vain oppii koko ajan lisää itsestään, jota kautta myös kehitystä tapahtuu. Ei se, ettenkö olisi tyytyväinen nyt juuri, en vain usko siihen, että ihmisen on hyvä jämähtää paikalleen pitkäksi aikaa. Muuttuuhan esimerkiksi luontokin ympärillämme jatkuvasti. Miksi siis ihmisenkään tulisi olla aina samassa tilassa. Uskon siihen, että vanhasta luopuminen on täysin normaalia ja toivottua ja erityisesti meidän täytyy irrottaa niistä hartaasti vaalimistamme tavoista, käsityksistä ja uskomuksista, jotta uutta voi virrata tilalle. Olenkin paljon pohtinut juurikin omia uskomuksiani ja itsellänikin on yhä rutkasti vanhoja malleja, joista mielellään päästäisin irti. Sillä tiedänhän sen ja vieläpä aivan omasta kokemuksesta, että ne eivät johda toivottuun lopputulokseen ja jopa estävät minua elämästä täysillä. Sillä eihän meidän todellakaan tarvitse sietää tai roikottaa mukanamme asioita, jotka eivät meistä tunnu hyvälle. Vanhasta puhdistautuminen ja uuden vastaanottaminen sen sijaan tuovat arkeen paljon lisää iloa. Ja jos taas ei ole ihan varma siitä, mitä tahtoo ja kokee epävarmuutta jonkin asian tiimoilta, aina kannattaa luottaa siihen, mitä omat tunteet ja intuitio sanovat. Joskus tosin jokin asia on ihan sama, täysin neutraali ja silloin siihen voi palata ehkä joskus myöhemmin. Nyt voi vain antaa olla.

Tänään sain itse vahvistusta pieneen aineelliseen asiaan, joka on häirinnyt minua jo pidemmän aikaa ja saanut liikaa valtaa ajatuksissani. Oikein jäin taas itselleni kiinni siitä, miten olen asiasta ajatellut negatiivisen kautta. Selvähän se on, että kun murehtii ja huolehtii, ei muutosta parempaan tapahdu, vaikka päällä seisoisi. No, nyt minulle sitten kerrottiin selkeästi, että on parempi lakata yrittämästä järjestellä asiaa pakolla ja tärkeämpää on vain luottaa, että homma soljuu, kuten pitää. Ja että aina mielen epäilysten pyrkiessä pinnalle kannattaa vain vaihtaa parempi ja mukavampi kanava päälle ja lakata uskomasta niihin omiin ajatuksiin, jotka yrittävät vetää mattoa jalkojen alta. Ja kun muuttaa omaa katsantokantaa eikä vastustele vaan antaa asioiden tapahtua, ne kyllä menevät juuri niin kuin parhaaksi on. Minua kehoitettiin myös keskittymään siihen, millaista elämää haluan elää. Olenkin tainnut keskittyä viime aikoina enemmän elämän epäkohtiin kuin siihen, mitä oikeasti haluan ja sitähän monesti saa, mitä tilaa.

Minulla on yhä ja aina vain paljon opettelemista siinä, että uskallan päästää irti ja vain luottaa. Miksi lie se on niin vaikea ymmärtää, että meillä on edessämme iso mahdollisuuksien ikkuna, tämän hetkisestä tilanteestamme huolimatta. Myös se, että asiat ovat olleet jollain tapaa, ei tarkoita sitä, että niin kuuluu olla myös jatkossa. Kaikille riittää! Kyse on kai loppujen lopuksi vain siitä, uskaltaa avata silmät, ottaa mahdollisuudet vastaan ja luottaa siihen, että elämä kyllä kantaa, helposti ja vaivattomasti.

Uskon kyllä siihen, että kun teen asioita sydämelläni, niin asiat kyllä järjestyvät ja menevät juuri oikein. Minua muistutettiin tänään juuri siitä, että niin kannattaa ajatella jo tekemisen aikana. Tekemiseen keskittyminen on paljon tärkeämpää kuin lopputuloksen odottaminen.

Ja kun epätoivo tai epäusko yrittävät tarttua jalasta ja kiskoa mukanaan uppeluksiin, kannattaa ajatella asioita, jotka tuovat itselle suurta iloa. Toimii, toimii! Itselläni jo pelkästään kesän, auringon, meren, kuuman hiekan, ulkosaariston, vihreän luonnon ja puusaunan löylyjen ajatteleminen saa suupieleni hymyyn ja sydämen hyvällä tapaa sykkyrälle.

Näissä fiiliksissä, murheista vapaana ja ilon kautta kohti upeaa keväistä viikonloppua! Elämä on liian lyhyt murehtimiseen. Mennään hyvän kautta, vaikka se toisinaan on haastavaa.

Upeaa perjantaita sinulle!

Kohta pääsee pulahtamaan! Viime vuonna heitin talviturkin, tosin järvessä, jo loppiaisena. Nyt ollaan pahasti myöhässä aikatauluista!