Tunteista
Mietinpä tässä sellaista, miten monia erilaisia tunteita me ihmiset käymme läpi päivittäin. Aamulla jouduin liki raivaamaan tieni työhuoneelleni, sillä Kaapelilla on kaksipäivänen Start up -yritysten Slush2013-tapahtuma, ja porukkaa on mestoilla ihan superpaljon. Myöhemmin kahvia hakiessani sitten en ollut löytää ihmismereltä kahvilan ovea ja lopulta kassajono oli huikaisevan pitkä. Aaaah. Siinä tulikin kaksi ihanaa syytä ärsyyntyä, mutta eipäs tullut mieleeni muuta kuin naurahtaa tarjoilijalle, että harmi, että joka päivä ei ole ihan vastaavaa ryysistä. Suorastaan ihanaa oli huomata, että asia, josta joskus ennen muinoin olisi voinut pienesti ärsyyntyä, tuntui yhdentekevältä.
Päivän aikana koemme iloa, surua, riemua, ikävää, ahdistusta, kiukkua, loukkaantumista, ärsyyntymistä ja vaikka mitä niiden lisäksi. Itse huomaan yhä enemmän pysytteleväni nykyään niiden hyvien fiilareiden puolella. Joskus aiemmin, siis silloin ennen kuin edes aloin miettiä näitä tunneasioita, tunneskaalani tuntui olevan paljon laajempi tai ainakin poukkoilevampi juurikin sinne negatiiviseen suuntaan. Jotkut asiat, ihmiset ja tilanteet esimerkiksi saattoivat ärsyttää minua suunnattomasti. Saatoin loukkaantua jostain niin kovasti, että mietin asiaa päivän tai pari. Vasta jälkeenpäin olenkin oppinut näkemään sen, miten minulla ei tuolloin oikein ollut mitään käsitystä omista tunteistani tai siitä, mitä niille olisi ollut hyvä tehdä tai miten ne olisi voinut ottaa vastaan vaivattomammin. Saatoin hermostua jostain pienestä asiasta, mikä johtui varmaankin silloisesta hyvin stressaavasta elämäntilanteestani. Kylläpä siis on tullut vilautettua keskisormea joskus naapurikaistan kuskille ja pistettyä välit poikki kaverin kanssa. Erityisesti niiden negatiivisten tunteiden käsittely oli aivan hakoteillä, onneksi ei enää.
Uskon siihen, että tunteet eivät valehtele tai ole vääriä. Tunteet vain yksinkertaisesti ovat, kuten ajatuksetkin ja meidän itsemme täytyy niitä huomioida tai vaihtoehtoisesti vain antaa niiden tulla ja antaa niiden olla. Tunteita ei kannata pakolla saada pois tai tukahduttaa, sillä siinä tapauksessa ne varmasti tulevat takaisin entistä voimakkaampana. Ihminen, joka patoaa sisälleen kaikki tunteensa tai ne epämiellyttävät niistä, tuskin voi kovin hyvin. Mutta oikeasti, tunteiden kokeminen ei olekaan sama asia kuin tunteiden ilmaiseminen. Vaikka jokin ihminen, asia tai tilanne herättää meissä vaikka kuinka voimakkaita tunteita, ei meidän tarvitse reagoida tapahtumaan mitenkään voimakkaasti tyyliin juuri sitä keskaria vilauttamalla tai polttelemalla siltoja takanamme.
Olen myös tavannut ihmisiä, jotka eivät oikein tiedä, mitä he tuntevat tai jotka eivät osaa erotella fiiliksiään. Tunteissa läsnäoleminen alkaa kuitenkin sillä, että ensin havaitsee, että torjuu tunteet tai ei edes tunne niitä. Itse aloin aikanaan tarkkailla tunteitani yksinkertaisesti niin, että kohdistin huomion siihen, mitä itsessäni missäkin tilanteessa tuntui tapahtuvan. Usein tunne tuntui ja tuntuu yhä konkreettisesti kehossani. Ilo pirskahtelee rintakehässä ja pelko saa vatsan kääntymään ympäri. Sitä voi vaikkapa esimerkiksi palauttaa mieleensä jonkun ihanan, mahtavan asian, ja fiilistellä sitä, miltä sen miettiminen tuntuu.
Itse olen myös välillä pitänyt tunnepäiväkirjaa viiden päivän ryppäissä. Päiväkirjaa kirjoitan pitkin päivää, silloin kun muistan. Kirjaan päiväkirjaan erilaisia tapahtumia ja niiden aikana kokemiani tunteita. Kun kirjaa ylös kellonajan, koetun tunnetilan, sen, mitä sillä hetkellä tapahtui, kun tuon tunteen koki ja mahdolliset muut selvitykset, on kaikki yhtäkkiä aika selkeää. Esimerkiksi maanantai-illan kiukuttelu perheen toiselle aikuiselle alkaa näyttää ja tuntua suhteellisen typerältä, kun selityksenä lukee “väsytti kovasti ja olin nälkäinen”. Ohhoh, olenko kaksi vai kolkytkuus? Ja jos ne tyttären, 12, sukat lojuvat yhä siinä rappusten alkupäässä, vaikka olen niistä noin kuusi kertaa jo huomauttanut, on ihan ookoo tuntea kyllästymistä niistä seitsemättä kertaa sanoessasi ja lopulta kiikuttaessasi ne pyykkikoriin.
Mikä sitten on ollut avain siihen, että kärsivällisyyteni ja kykyni iloita pienistä asioista sekä arkisista hetkistä ovat nousseet huippulukemiin? Sanoisin, että tämä tiivis itsetutkiskelu ja henkinen harjoittelu on kyllä iso syypää siihen. Toimii!
Iloista keskiviikkoa sinulle. Tule myös Twitteriin!
Pydähdy! Miltä sinusta tuntuu? (Kuva: Pinterest)
Tiinanen
Omiin tunteisiin perehtyminen ja yleensäkin itsetutkiskelu alkaa tuottaa tuloksia täälläkin. Toki tavoitan itseni välillä hermostumasta pikkuasioista ja tiuskimasta läheisille, mutta sitä tapahtuu harvemmin aiempaan verrattuna ja ne pikkujutut (törttö kuski aamuruuhkassa, tympeä kassa lounasravintolassa, mitänäitänyton…) eivät enää leimaa koko päivän fiiliksiä.
Ja kun tiedostaa kuinka on itse aikoinaan kierrättänyt negatiivisia fiilareita viattomille vastaantulijoille, niin jotenkin ymmärtää sitä tympeää kassaakin: sillehän on saattanut aiemmin joku asiakas antaa ilkeyksiä täyslaidallisen.
Itsetuntemuksen lisääntyminen vaikuttaa kyllä ihan uskomattomalla tavalla ihmissuhteisiin. Varsinkin parisuhteeseen. Kun sain miehenikin lukemaan pari opusta, huomasin, että meillä on loppunut riitely kokonaan. En uskonut, että sellainen on mahdollista vaan ajattelin, että kunnon riitely puhdistaa ilmaa! Nykyisin kun tunnelma kiristyy tai jokin vaivaa mieltä, osaamme molemmat keskustella asiasta rakentavasti ja loukkaantumatta ennen kuin ollaan siellä riidassa asti.
Tuo mainitsemasi tunnepäiväkirja kuulostaa hyvältä tavalta tutustua tunteisiinsa. Pitääpä kokeilla sitä niin ehkä sitä oppii käsittelemään ne jäljelle jääneet tiuskimiset ja hermostumiset rakentavammin 🙂
Tuula
Hihi, just näin 🙂
Aikaisemmin minäkin saatoin vetää ihan luontevat pultit pitkästä kassajonosta tai liikenneruuhkasta. Nykyään yleensä ajattelen, että ”no nythän mulla on enemmän luppoaikaa, kun saan ihan rauhassa jonotella”. No okei, jos mukana on kaksi vilkasta lasta sähläämässä, niin voi olla, että jotain hermojen menettämisen tapaista saattaa ilmetä 😀
Tunteita on huomattavasti helpompaa käsitellä, kun tajuaa just tuon mitä kirjoitit, ettei sinänsä ole ”vääriä” tunteita. Kun hyväksyy negatiivisetkin tunteet ja antaa niiden olla, ehkä jopa sanoo niille ”kyllä, hyväksyn sinut, mitä haluat kertoa minulle?”, niin koko tunne saattaa mennä ohi 🙂
Mukavaa päivää sinulle ♥
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Tiinanen, kiitos kommentistasi!
Kuulostaa mahtavalta! Ja todellakin, sinä sen sanoit, niitä negatiivisia tunteita on tullut itse kunkin kierrätettyä ihan viattomille kanssaihmisille. Se, joka on tympein, tarvitseekin isosti rakkautta ja ystävällisyyttä, näin nykyään uskon.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tunnepäiväkirjaa. Itselläni se on aina avannut silmiä isosti, ja ne pienemmätkin kiukutukset alkavat todella näyttää aika turhilta ja typeriltäkin. Mutta ihmisiähän me olemme, eikä aina vain voi olla yhtä aurinkoa.
Ihanaa viikkoa sinulle 🙂
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Tuula kommentistasi. Helpottavaa kuulla, että on meitä muitakin 🙂 Ja tosiaan, siinä ylipitkässä kassajonossa voi vaikkapa meditoida! Lasten kärsivällisyys tosin voi olla rajallinen.
Tunteiden tukahduttaminen tai kieltäminen ei vie minnekään. On ihanan vapauttavaa ottaa vastaan ne vattuuntumisenkin tunteet, mutta sitten olla tekemättä mitään ja antaa niiden vain lipua pois. Sitä tuntee olonsa aivan voittajaksi 🙂
Kivaa viikkoa!
Anna
Kiitos taas kerran osuvasta tekstistä! Samoin täällä opetellaan tuota antaa tunteiden tulla ja mennä-metodiikkaa. Muhun on iskostunut se sinun välittämäsi Nyt on näin-ajattelu, usein vaikeina hetkinä ja tilanteina lisään itselleni siihen perään, että kohta voi olla toisin. Olin aiemmin hyvinkin nopea reagoija, ja usein jälkikäteen reaktiot tuntuivat typeriltä ja noloilta. Toki joskus vieläkin. Mutta vähän olen oppinut tarkkailemaan omia fiiliksiä ja hengittelemään välittömän reagoimisen sijaan. Joskus päätän jopa sulatella yön yli. Se on mulle paljon se. Onneksi aina voi kasvaa lisää!
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Moi Anna, kiitos kommentistasi!
Itsekin olen havainnut erinomaiseksi keinoksi tuon yön yli sulattelun. Ja muutenkin sen, että tunnustelee fiiliksiä eikä toimi heti, se on ollut mulla myös tapana. Se, että antaa (negatiivisen) tunteen vain olla, yleensä laannuttaa sitä aika lailla eikä tule tehtyä niin helposti niitä virhelyöntejä.
Nyt on näin toimii täälläkin. Välillä tosin mietin, voiko sitäkään loputtomasti hokea 😀
Kivaa viikkoa sulle!