Saamme sitä, mitä…
..ennustamme saavamme! Eli ei muuta kuin ennustelemaan kaikkea muuta kuin mitä tähän asti.
Aloin toissa päivänä lukea Henkka Hyppösen kirjaa Nautitaan raakana (Tammi 2011), jonka hankin jo pari vuotta sitten. Silloin kirja jäi kesken heti alkutekijöillään, mutta nyt en olisikaan malttanut laskea sitä käsistäni.
Hyppönen kirjoittaa, että kirja on kertomus kolmesta elämäämme vaikuttavasta ansasta ja siitä, miten niistä voi vapautua. Ensimmäinen ansa estää meitä kokemasta ympäröivän todellisuuden sellaisena kuin se on. Toisen ansan vuoksi tulkitsemme tunteitamme virheellisesti ja tavoittelemme vääriä asioita. Kolmas ansa tekee meistä ajatustemme vankeja. Kiinnostavaa, eikö! Hyppönen nostaa esiin myös keskittymiskyvyn puutteen ja läsnäolon vaikeuden, mitkä varmasti hankaloittavatkin elämäämme tässä joka suuntaan sirpaloituvassa maailmassa. Juuri keskittymisen ja fokusoitumisen puutteet ovat ainakin yksiä suurimpia omia puutteitani, joiden kanssa pyrin tekemään töitä jatkuvasti. Pyrin olemaan enemmän läsnä, pyrin kuulemaan kun linnut laulavat, pyrin olemaan tekemättä sataa asiaa kerralla ja pyrin myös muistamaan meditaation tärkeyden mielen hiljentämiseksi. Harmi, että olen nykyään tällainen laiskamato, mitä tuohon meditoimiseen tulee. Hehe, oliko tuo fakta vai uskomus? Voisinkin heittää itselleni jälleen vartti päivässä -haasteen ja katsoa, mihin se johtaa.
Hyppönen myös osuvasti toteaa, että näemme sen, mitä odotamme näkevämme ja saamme sitä, mitä ennustamme saavamme. Kuvittelemme, että mielen sisältö on faktaa ja näin uskoessamme lankeamme ennustamisen ansaan. Sehän ilmeisesti tarkoittaa sitä, että koska jo etukäteen tiedämme, mitä saamme, emme edes tavoittele mitään uutta tai itselle sopivaa tai mieluista! On aika jännittävää, miten emme edes välttämättä lainkaan huomaa asiaa, jota emme osaa odottaa. Vai mitäs tuumaatte tästä myös kirjassa mainitusta videopätkästä, tsekatkaas, aika uskomatonta. Hyppönen kirjoittaa, että valtaosa ihmisen toiminnasta perustuu ennustuksiin ja autopilotin varassa toimimiseen. Tämän olen tiedostanut kyllä jo aiemminkin, mutta nyt aloinkin miettiä sitä, miten paljon meiltä voi mennä tilaisuuksia sivu suun, koska emme noteeraa niitä millään tavalla! Katsomme, mutta emme oikeasti näe. Kuuntelemme, mutta emme oikeasti kuule. Aikamoista! Hyppönen myös kirjoittaa, että todellisuus näyttää sellaiselta kuin oletammekin sen näyttävän, kuuluvan, tuntuvan ja tarkoittavan. Katsomisen taito on opeteltava aikuisena uudelleen. Ansasta pääsee eroon, kun oppii tietoisemmaksi ja näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat.
Tottahan on, että meillä on uskomuksia, ennakkoluuloja ja mielikuvia, jotka esimerkiksi johonkin toiseen ihmiseen kohdistuessa voivat jopa vaikuttaa siihen, miten tuon ihmisen otamme vastaan. Tai teilaamme jonkin itsellemme uuden asian, ennen kuin edes kokeilemme sitä. Uskottelemme itsellemme, että emme pidä hikoilemisesta tai homejuustosta, joten meiltä jää liikunnan ilo ja homejuuston tuoma makunautinto kokematta. Kaikin puolinhan meitä rajoittavat valinnat ja vaihtoehdot, joita pidämme itsellemme mahdollisina. Asiat eivät siis lopulta meitä välttämättä rajoitakaan, vaan me itse ja omat ajatuksemme, uskomuksemme ja rajoituksemme. Mutta lopulta, mahdollisuudet lienevät rajattomat. Ja jos ei ole ennen tehnyt jotain, ei se tarkoita, etteikö sitä osaisi tai voisi oppia. Enemmänkin hommassa on kyse siitä, että ei usko niihin ajatuksiin, siihen sisäiseen höpöttäjään, joka toisinaan yrittää lannistaa jo ennen kuin on saanut mitään aikaiseksi. Hyppösen mukaan sisäinen selostajamme on erikoistunut epäilyyn, kauhisteluun, asioiden tarpeettomaan määrittelyyn, henkilökohtaisen pettymyshistorian luetteluun, ja muuhun pelkopohjaiseen sepustukseen.
Hyppönen kehottaa meitä olemaan uskomatta tarinoihin, joita olemme kehitelleet. Aika ajoin kannattaa siis kysyä, mihin tämä ja tämä perustuu ja onko se edes totta.
Ah, miten jännittävää! Itse aion pyrkiä pitämään nämä opit mielessä ja lähdenkin nyt uusin silmin ohjaamaan sisäpyöräilyä. Heippa ja tietoisempaa ja tiedostavampaa päivää sinulle!
Anzi
Elin monta vuotta siinä uskossa, etten osaa hypätä uima-altaasta ulos ”kädet reunalle ja ponnista” -tyyliin. Sitten pikkusysterini rohkaisemana kokeilin sitä muutama viikko sitten ja kappas. Sieltä minä tulin ihan sulavasti. 🙂
Mari Johanna
Oletko lukenut sen sen sen… mikä se nyt oli, Kirsi Pihan miehen… Saku Tuomisen? kirjan, elämäntaito-oppaan mikälie alkuvuodelta? Ystävä kertoi sen muuttaneen elämänsä. En saanut kirjaa käsiini, kun kirjastossa oli pitkä jono ko. teokselle. Jotain samansuuntaista Hyppösen kirjan kanssa, arvaan.
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Mahtavaa, Anzi! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan 🙂
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Mari Johanna, enpä ole lukenut, mutta googletin tuossa ja tarkoitat varmaan Hyvä elämä, lyhyt oppimäärä -kirjaa. Täytyykin etsiä se käsiini jostakin, yleensä Saku Tuomisen ajatukset ovat uponneet itseeni kuin veitsi sulaan voihin 😀
LA
Jes! Kiitos kirjavinkistä!