Kuunnellaan!
Tässä valmentajan alkutaipaleellani olen pohtinut paljon yhtä hyvin tärkeää valmentajan ominaisuutta, taitoa kuunnella ilman keskeyttämistä. Valmentajahan kun missään nimessä ei neuvo asiakasta, että kyllä sun nyt pitäisi mun mielestä tehdä näin. Ja asiakas, joka luulee, että valmentaja ratkaisee asiat hänen puolestaan, tuskin saa valmennuksesta mitään hyötyä. Ihanneasiakas onkin tyyppi, joka tietää tavoitteitaan tai ainakin haluaa päästä elämässään eteenpäin, mutta kaipaa preppausta ulkopuoliselta tyypiltä. Ihannevalmentaja kuuntelee ja auttaa asiakasta löytämään vastauksia ja ratkaisumalleja itse, omasta itsestään. Toki kysymällä, mutta ei esittämällä johdattelevia kysymyksiä.
Saattaa johtua toimittajan työstäni, mutta minulle on ollut valmentajana helppoa vain kuunnella. Toimittajana (ja valmentajana) esitän kysymyksen ja kuuntelen vastauksen ilman, että alan kertoa mielipiteitäni asiasta tai omia kokemuksia vastaavasta tilanteesta. Saatan kommentoida jotain lyhyesti ja esitän usein lisäkysymyksiä, muuten olen ja kuuntelen ja nyökyttelen ja välitän toivottavasti ihmiselle tunteen siitä, että olen paikalla häntä varten. Mutta olenpas huomannut, että ystävien kanssa tämä meneekin vähän erilailla. Monesti sitä haluaisi kertoa ja jakaa oman kokemuksensa vastaavasta tilanteesta, josta ystävä juuri on puhumassa. Joskus sitä jopa haluaisi neuvoa, vaikka tiedostaakin sen, että jokainen tuntee oman elämänsä ja itselleen toimivimmat ratkaisut parhaiten. Toki neuvoakin mielestäni saa, jos toinen vartavasten pyytää neuvoja, mutta muuten tärkeintä olisi kuunnella. Kuunnella ja olla läsnä, siinäpä se yksinkertaisuudessaan mitä monet tässä hektisessä arjessa kaipaavat. Hiljattain ystäväni jakaessa minulle rankkoja asioita tein sen virheen, että kerroin myös samantyyppisestä omasta kokemuksestani. Se ei toiminut siinä hetkessä, koska tärkeintä oli, että ystäväni sai asian sanottua ja purettua pahaa mieltään. Harmittelinkin myöhemmin omaa tapaani olla tuolloin läsnä, mutta lopulta huomasin, että halusin vain kertoa, että monesta selviää. Ja hei ei jotain huonoa jos ei hyvääkään, opin kyseisestä tilanteesta paljon itsekin.
Monesti tuntuu kuitenkin siltä, että olemme kovia neuvomaan toisiamme. Ilman, että edes maltamme kuunnella toisen kertomaa asiaa loppuun tai että tietäisimme hänen elämästään oikeastaan edes kovin paljon. Ja mitä vähemmän toisen elämästä tiedämme, sitä kovemmin me mielellämme neuvoisimme ja sitä enemmän me joskus toisen elämästä muka oman luulomme mukaan tiedämme. Fail, fail, fail. Olen välillä törmännyt myös sellaiseen, että kun toinen kertoo esimerkiksi jostain epäonnestaan tai haasteestaan, kuunteleva osapuoli keskeyttää että no ai kauheeta, mutta arvaa, mulle kävi vielä huonommin -tyyliin. Kokemuksia on hyvä toki myös verrata, mutta kilpailla niillä ei kannata. Ja annetaan sen toisen puhua loppuun, mutta ei koko aikaa. Yksipuolinen ihmissuhde, jossa toinen osapuoli vain kertoo omiaan eikä ikinä kysy toiselta hänen asioistaan, ei pidemmän päälle voi toimia. Kuuntelun lisäksi kyse onkin myös vastavuoroisuudesta ja tasapuolisuudesta, kun antaa niin saa ja päinvastoin.
Koska kuuntelu kerran sujuu itseltäni niin hyvin toimittajana ja valmentajana, olen päättänyt panostaa nyt myös ystävien, tuttavien ja kaikkien läheisten kuuntelemiseen. Vielä muistin virkistämiseksi Jenni Emilian valmennuksesta saamani hyvin yksinkertainen neuvo: kun kuuntelet toista, katso häntä silmiin. Kun puhut toiselle, katso häntä silmiin. Silmiin katsominen onkin osoittautunut erinomaiseksi tavaksi ankkuroida itsensä tähän hetkeen. Tosin aluksi se oli minusta hieman kiusallista pitkään toteutettuna, erityisesti vieraampien ihmisten kanssa, mutta harjoitus tekee mestarin!
Minulla on muuten ollut kunnia osallistua tällä viikolla esikoiskirjansa julkaisseen Jenni Emilian rakkauskurssille, mutta siitä lisää myöhemmin.
Ihanaa, läsnäolevaa ja kuuntelevaa perjantaita sinulle!
Comments are closed.