Pieniä muutoksia…

…suuria tuloksia!

Olen aloittanut pienten muutosten tekemisen omassa arjessani liittyen ihan kaikkeen. Tämän ratkaisun tarpeellisuuteen tulin, kun olin riittävän kauan pyöritellyt mielessäni asioita, jotka olivat kauan tai vähintäänkin jonkin aikaa pysytelleet samanlaisina. Tai joiden lopputulos oli aina sama, eikä lienee yllätys, sillä toiminhan koko ajan itsekin samalla tavalla. Jälleen kerran mieleeni muistui se, että mitään uutta ei voi tapahtua tai syntyä, jos ei muuta toimintatapojaan. Vaikka toisinaan tottumus ja rutiinit ovat hyvästä, niin vielä parempaa on ronskisti ottaa elämä haltuun uusin keinoin ja ravistaa omaa arkeaan. Katsoa, mikä arjessa kestää ravistelun ja mikä tippuu pois. Ihminen kun niin helposti toistaa asioita, myös niitä itselle epäsopivia, pelkästä tottumuksesta. Toisto saa meidät tuntemaan olomme turvalliseksi, mutta on aika hassua odottaa uutta, jos toistaa vanhaa.

No missä tämä pienten, mutta erilaisten valintojen tekeminen sitten arjessani näkyy? No ensinnäkin päätin laittaa itseni parempaan kuntoon, kyllä, jälleen kerran. Koska liikuntaa en voi arkeeni oikeastaan enää lisätä enkä sitä haluakaan tehdä enempää, ainoa keino kohdallani oli alkaa tarkistella sitä, mitä suuhuni oikein laitan. Tilannehan on se, että vaikka olenkin julistanut rakastavani vatsamakkaroitani, ja kertonut hyväksyväni itseni tällaisena kuin olen (mikä on totta), ennen kaikkea terveydellisistä syistä haluan solakoitua ja onhan se kiva joskus mahtua niihin ennen raskautta -vaatteisiin, jotka varmasti alkavat tämän neljän vuoden kaapissa makaamisen jälkeen olla jo sangen epämuodikkaita. Elokuussahan vielä porsastelin vedoten (itselleni) loman ja helteiden piikkiin, mutta syyskuussa alkoi uusi komento. Ja koska motivaatio tälläkin kertaa tulee itsestäni, ei tämä edeltävät 16 päivää ole ollut pulma eikä mikään. Jätin pois herkut, karkit, saunasiiderit. Annoskokoja olen pienentänyt, olen välttänyt syömästä pastaa ja vaaleaa leipää. Leipää olen välttänyt oikeasti lähes kokonaan, kun tuntuu, että ruisleivässäkin on niin paljon vehnää, joka ei oikein sovi itselleni. Tosin eräänä päivänä söin varmaan viisi hapankorppua runsaalla oivariini-kuorrutteella, mutta sitä ei lasketa, koska tyydyin sentään vain hapankorppuun, vaikka sillä hetkellä olisin varmasti syönyt vaikka sen maailman suurimman pääsiäissuklaapupun, minkä käsiini olisin saanut. Onneksi mitään ei ollut saatavilla. Eikä tämä siis ole mikään laihdutuskuuri, vaan omien valintojen tarkistelua ja pienten muutosten tekemistä arkisissa valinnoissa. Tämä on myös itseeni keskittymistä ja kuuntelua: Mitä minä tarvitsen, haluan ja kaipaan? Mitä kehoni tarvitsee, haluaa ja kaipaa? Onko jotain tunteita, joihin esimerkiksi makeaa olen syönyt sen sijaan, että olisin ottanut tuon tunteen syyniin ja tarkistellut sitä? Uskon, että moni tietää sen ihanan fiiliksen, mikä tulee ensimmäisistä suklaapaloista. Jokainen tietää senkin, että se fiilis vain ei ole kestävä. Kestävämpää hyvää oloa voi saada niin monesta muusta asiasta, joka on itselle paljon terveellisempi. Toki nautintojakin täytyy olla, mutta mielestäni tällainen kuukauden mittainen kokeilu itseni kanssa on myös virkistävä kokemus. Sitä huomaa, että sitä suklaata on tunkenut suuhunsa tottumuksesta. Oikeasti sitä ei tarvitsekaan mihinkään.

Pienet, erilaiset valinnat eivät liity pelkästään syömiseen, vaan myös tilanteisiin, ihmisiin ja tunteisiin. Viime aikoina eräs ihminen, jota näen silloin tällöin, alkoi vain jotenkin ärsyttää minua. Tämä ärsyyntymiseni liittyi siihen, että hän oli tökkäissyt egoani sanomalla minulle epäkohteliaasti itse ehkä edes ymmärtämättä sitä. Kun sitten mietin, miten pääsen tilanteesta eteenpäin, koska yhä haluan olla hänen ystävänsä, päätin muutaman ärsyyntyneen viikon jälkeen muuttaa omaa suhtautumistani häneen. Uskon, että hän oli jollain tapaa huomannut väliemme kiristyneen, mutta en usko, että hän oivalsi vieläkään miksi, mutta samaa kireyttä olin havainnoivani hänen puoleltaan. Lopulta aloin suhtautua häneen kuten ennenkin, lämpimästi ja kas, hänenkin suhtautumisensa minuun muuttui kuin taikasauvan iskusta. Tämä pieni päätös ja valinta antoivat meille täysin uuden alun. Toki olisin voinut asiasta puhua hänen kanssaan, mutta jostain syystä toimin toisin. En muistanut, että hänen mielipiteensä minusta ja tekemisistäni on hänen asiansa, ei omani! Aina ei asioita kannata ottaa niinhenkilökohtaisesti, jälkikäteen tämä on helppo todeta.

Jännityksellä odotan, että mitä kaikkea se, että lakkaan tekemästä asioita tismalleen niin kuin olen viime viikot, kuukaudet ja vuodet tehnyt, tuo tullessaan. Tottumus on hyvä renki, mutta monesti huono isäntä. Ajatelkaapas vaikka pariskuntia, jotka ovat vuosikymmenet yhdessä. Riita saadaan aikaiseksi vaikka siitä roskapussista, kuka sen tällä kertaa vie. Viikosta toiseen, vuodesta toiseen. Lopulta kyse ei ehkä olekaan siitä roskapussista, eikä kumpikaan oikeasti edes haluaisi riidellä. Mutta riitelystä on vain tullut tapa, tottumus, automaatio, riittävän usein toistunut tapahtuma, joka tuntuu jopa lähes luonnolliselta.

Väittelyyn ajautuessakin kannattaa kokeilla ihan uutta asennetta ja reaktiota. Sen sijaan, että alat kiistellä kuka sen roskapussin vie, vastaa vain, että kyllä kulta. Ihmeitä voi tapahtua.

Iloisia terveisiä työhuoneelta korvapuustien tuoksusta. Päivä 17 menossa ja pystyin kieltäytymään ruokakuvausten pullien tuhoamisesta. Hejaheja! Pienillä valinnoilla kohti suuria tuloksia!

Pullanhimossa voi vaikka lähteä kävelylle ja katsoa merelle. Toimii!