Elämänmuutosprojekti kantaa hedelmää

Viime yönä ei tullut paljon nukuttua nuhaisen ja yskäisen kolmevuotiaan pyöriessä kiinni kyljessä ja välillä puoliksi päälläni. Helsingissä parhaillaan vallitsevan metrolakon vuoksi olin jo tehnyt päätöksen, että kun kerran mahdollista on, pidämme siivouspäivän kotona yhdessä lapsen kanssa. Aamulla silmät olivat muurautuneet niin tiukasti kiinni vähän unen vuoksi, että ensin tuntui mahdottomuudelta saada ne auki. Täällä kuitenkin ollaan, virkeänä kuin peipposet. Näinä aamuina, kun uni on jäänyt todella vähiin, jaksan aina muistaa sitä, miten nukkumattomuus vaikutti minuun vielä joitain vuosia sitten: olin kiukkuinen kuin ampiainen. Nykyään ymmärrän täysin sen, että väsymys ja kiukku ovat kaksi eri tunnetta ja olotilaa, eikä niillä tarvitse olla mitään tekemistä keskenään. Vaikka yö on mennyt ihan reisille, sen ei tarvitse antaa vaikuttaa mielialaan ja aamukahvia siemaillessani olinkin jo täynnä valoa. Lähetän täältä energiapläyksen myös sinulle!

Syyskuu alkaa olla lopuillaan ja oma elämänmuutosprojektini, kyllä, varmasti se miljoonas, on tällä kertaa mennyt aika nappiin. Olen liikkunut paljon, olen nukkunut paljon, en ole syönyt lainkaan mitään makeita herkkuja, en ole juonut yhtäkään kuohuviinilasillista. Olen pienentänyt rekkamiehen ruoka-annoksia, en ole syönyt tunteisiin: en väsymykseen, pettymykseen, ahdistukseen, iloon, innostumiseen. Olen syönyt ruokaa silloin, kun minulla on ollut nälkä. Kasviksia olisin voinut lisätä enemmän ruokavaliooni, miten se voikaan olla niin vaikeaa. Hedelmistä en edes välitä, joten ne ovat olleet minimissä.

Paino kieppuu yhä 70 kilon tietämillä.

Yhä edelleen paino jumittaa samoissa lukemissa parin kilon heitolla, mutta jos yhtään kehoani tunnen, niin tämän kuukauden tulokset alkavat näkyä ensi kuussa. Kärsivällisyys onkin päivän sana. Eräänä hieman huonompana aamuna minua lohdutti suuresti instagramiin postattu motivaatiokuva, jossa oli teksti: this months diet is next months body. Sitä olen hokenut muistuttaakseni itseäni kärsivällisyyden merkityksestä. Eivät ne kilot ole tulleetkaan viikoissa, vaan muutaman viime vuoden aikana. Raskauskilojahan nämä sittenkään eivät taida olla, koska lihoin reilut kymmenen kiloa kuopuksen taaperoaikana, juuri silloin, mistä kesäkuisessa Hesarin jutussakin kirjoitettiin. En ole tuijottanut vaakaa, vaikka sille olen normia useammin astellutkin. Ennen kaikkea muutosta tunnen vaatteissa. Mustat farkut, jotka ostin toukokuussa puristivat joka puolelta, nyt ne sujahtavat jalkaan hienosti. Jotain on siis tapahtunut, ja koska olo tuntuu kaikin puolin hyvältä, aion pääasiallisesti jatkaakin näillä samoilla aseilla myös ensi kuussa. Toki lokakuussa on muutama pikkureissu tiedossa, jolloin aion varmasti nauttia elämästäni ruoan ja juoman merkeissä, mutta tärkeintä onkin se, että arjessa ruokavalio on tasapainoinen ja kohdillaan. Kuten eilen erästä valmennusasiakastanikin muistutin, painonpudotuksessa ruokavalio ratkaisee. Aika harva meistä pystyy liikkumaan niin paljon kuin itsekin nyt teen, sillä onhan se osa työtäni. Erityisesti näinä heikkoina media-alan hetkinä sitä saa nostaa jalkaa, stepata hulluna ja polkea sisäpyörää, jotta ruokaa saa pöytään säännöllistä tahtia.

Olen miettinyt paljon sitä, miten tämä kerta on eronnut niistä kymmenistä muista, koska edes makeasta kieltäytyminen ei ole ollut vaikeaa, sillä sitä on ollut tarjolla siellä sun täällä. Tämä kerta kun ei ole tuntunut pakolta ollenkaan. En asettanut itselleni tällä kertaa lopulta kuitenkaan kovin tiukkoja raameja, ja nyt tämä on sujunut paremmin kuin ikinä. Vaikka aika ajoin kärsin pienistä kärsimättömyyden puuskista, tiedostan sen, että tämä on enemmänkin elämäntapaa eikä mitää kuuria. Kun kerran näin hyvin tulen toimeen ilman suklaata, pullaa ja muuta makeaa, miksi en jatkaisi samalla linjalla. En tarvitse sitä vaaleaa vehnähöttöä mihinkään. En ole enää edes kärsinyt kauheasta turvotuksesta tai verensokerien vaihtelusta. Se tunne lounaan jälkeen, kun pitäisi päästä pitkälleen oikaisemaan siksi, että on syönyt taivaallisen pasta-annoksen, on kokonaan poissa.

Gymstick-jumppaa mä tässä vain, terve.

Mitä tarvitaan siihen, että voi muuttaa elämäänsä vaikka juuri ruokavalion suhteen? Tarvitaan omaa tahtoa, sisäistä motivaatiota, joka tulee omasta itsestä. Jos motivaatio tulee ulkopuolelta ja käsky muutokseen vaikka lääkärin, lapsen tai tuttavan suusta, en usko, että se on pysyvää. Tarvitaan rutkasti kärsivällisyyttä. Ymmärrystä siitä, että asiat eivät tapahdu hetkessä. Tarvitaan hitunen itsekuria. Tarvitaan myös omien tunteiden tiedostamista. Iltaisin sinne jääkaapille sohvalta kammetessa on hyvä miettiä, onko nälkä oikeasti vai ei. Jos ei ole nälkä, voi miettiä, mikä on se päällimmäinen tunne, joka kaipaa täyttymystä? Ehkä se ei olekaan se kaipuu siihen suklaalevyyn, vaan pysähtyminen ja omien tunteiden tarkistelu voi tuottaa ihan toisen lopputuloksen. Syökö sitä suruun, vai eikö saa muualta rakkautta kuin ruoasta? Tässä kohdin on hyvä muistaa se, että jos ei ruokaan, ei myöskään niihin toisiin ihmisiin kannata liikaa nojautua. Ennen kaikkea turvaa ja rauhaa tulee etsiä omasta itsestä. Oma itse ja oma voima ovat ne, jotka pysyvät, vaikka maailma räjähtäisi. Lopulta tarvitaan myös lempeyttä itseä kohtaan ja hyväksyntää. Tiedostan, että riitän itselleni tällaisena, mutta haluan ehkä kuitenkin tehdä muutoksia, koska voin aina tehdä itselleni vielä enemmän hyvää. Hyväksyn itseni, myös ne heikot puoleni, ja niiden ruotimisen sijaan keskityn vahvuuksieni vahvistamiseen. Itseä on hyvä myös palkita onnistumisilla. Itse aion hommata itselleni kasan uusia jumppavaatteita, kun aika on.

Mitä enemmän kiire on, mitä enemmän on stressaantunut, sitä enemmän tulisi pysähtyä, pitää huolta itsestä, nukkua, katsoa, mitä syö ja jaksaa myös liikkua, vaikka sohvan vetovoima olisi isompi kuin lenkkitossujen. Jokainen ylimääräinen otettu askel ja jokainen suklaapala, joka jää siihen levyyn kiinni, on iso voitto. Edetä ei kannata isoin harppauksin, vaan pienin askelin, sillä ne muodostavat uusia toiminta- ja ajatusmalleja, jotka pitkällä tähtäimellä kantavat.

Tsemppiä minulle ja muille oman elämänsä muutostähdille! Iloa tiistaihin.