Hyvä elämä, Treeni

Jos muut, niin myös minä!

Vai kyllä ne muut, mutta en minä?

Taas on uusi upea viikko käynnistynyt. Maanantaille onkin kasautunut hurja joukko tekemistä, mutta takana on hyvin levätty viikonloppu. Eilen tosin olin Gymstick trainer -koulutuksessa, nelituntisesta kurssista jumppasimme kolme. Pääsin liikkumaan ensimmäistä kertaa myös Gymstick Fitnessbag -treenisäkin kanssa, ihastuin siihen välittömästi. Koko kehon sai hommiin, ja Fitnessbagilla pystyy tekemään paljon samoja juttuja kuin kahvakuulalla. Mahtava kapistus!

Itse heiluttelin viiden kiloa säkkiä, ensi kerralla otan kympin. Huikea kapistus!
Itse heiluttelin viiden kiloa säkkiä, ensi kerralla otan kympin. Huikea kapistus!

Viikonloppuna olikin aikaa pyöritellä monenlaista päässäni. Mietin sitä, kun moni sanoo, ettei omalle kohdalle ikinä osu mitään mukavaa tai että kaikki menee aina jotenkin eri tavalla kun itse on toivonut ja onni potkii aina vain kaikkia muita. Otetaan vaikka teemaksi asuminen. Eräs ihana ystäväni on ihan varma siitä, että hän ei ikinä pääse toivomaansa kaupunginosaan, haluamaansa kerrostalon asuinkerrokseen eikä ainakaan saa sitä merinäköalaa, jota muuten itsekin kaipailen. Meillä on hänen kanssaan aika samanlaiset toiveet, mutta ajatusmallit toiveiden täyttymisestä hieman erilaiset. Hän nimittäin on enemmän sitä mieltä, että turha haaveilla, koska sitten tulee vain paha mieli, kun itse ei tavoita haavettaan, vaikka kaikki muut kyllä tavoittavat. Itse taas ajattelen, että mitä enemmän haaveilen, sitä enemmän asia on mielessäni, muuttuu tavoitteeksi ja alkaa vaikuttaa selkeältä ja entistä enemmän mahdolliselta. Että jos muut, niin miksi en minä? Siinä sitten mietin, että joka päivä tuhansien ja taas tuhansien ihmisten tavoitteet ja unelmat toteutuvat. Ihan hyvin ystäväni tai minä voimme olla yksi heistä, aivan kuten myös sinä. Mutta jos lähtökohtaisesti ei usko tavoitteeseensa tai unelmaansa, koska ei halua pettyä, niin ei sekään kuulosta oikein toimivalta ratkaisulta. Elämässä tulee aina pettymyksiä, mutta jos ei ikinä edes yritä saavuttaa mitään enemmän, ei mitään voi saadakaan. Ja se, että yrittää suojella itseään pettymyksiltä olemalla haluamatta mitään tai unelmoimatta, ei sekään kuulosta kovin järkevältä. Ellei sitten ole täysin tyytyväinen kaikkeen. Pettymyksiä tulee, mutta sitä voi miettiä, miten niihin suhtautuu. Antaako jokaisen vastoinkäymisen musertaa itsensä alleen, vai pyyhkiikö tomut harteilta ja alkaa hommiin uudestaan, tekee jotain uudella tapaa? Se on jokaisen meidän päätöksemme. En vain suostu enää itse uskomaan siihen, että kaikki muut onnistuvat, saavuttavat, tavoittavat, pärjäävät. Toivon sitä kaikille muille, mutta myös sallin saman itselleni. Ehkä kyse onkin sallimisesta! Hyvä on myös muistaa se, ettei mikään kestä ikuisesti. Ei hyvä eikä huono. Muutos voi olla kulman takana. Asiat muuttuvat hetkessä. Se, että tiedostaa kaiken päättymisen, auttaa itseäni olemaan kiitollisempi niistä ilon hetkistä. Se, kun tiedän, ettei se sama scheissekaan voi jatkua ikuisesti, antaa taas toivoa.

Lauantaikukat Lidlistä.
Lauantaikukat Lidlistä.

Toinen asia, johon aloin kiinnittää huomiota oli se, miten paljon elämässä sattuu hyviä asioita koko ajan, joita ei edes aina huomaa tai niitä ei ehkä tarpeeksi muista arvostaa. Viikonloppuna kävin teatterissa, koska eräs kaverini oli kysynyt, haluaisinko liput, hän ei itse voinutkaan niitä käyttää. Voitin myös 10 euroa ässäarvalla, jonka ostin hetken mielijohteesta. Sunnuntaina olin mukavassa koulutuksessa ja opin uusia liikkeitä itselleni uusilla välineillä. Lauantaina olimme ystävän lapsen neljävuotissynttäreillä. Lauantaiaamu muutenkin oli ihan parasta, ei ollut kiire mihinkään, sai juoda kahvia ja vain fiilistellä vapaapäivää. Päätinkin, että tästä lähtien kirjoitan joka päivä kaikki pienet sattumukset ja onnenlähteet ylös pieneen muistivihkooni ihan vain muutamalla lauseella. Sitten kun arki potkii päähän ja tulee niitä asioita, jotka sujuvat eri tavoin kuin itse haluaa, voi kurkata vihkoon ja katsoa, mikä kaikki on tehnyt itsen iloiseksi hiljattain.

Ystäväni oli leiponut lapselleen hienon synttärikakun! Sisällä oli jäätelöä.
Ystäväni oli leiponut lapselleen hienon synttärikakun! Sisällä oli jäätelöä.

Ja vielä eräs asia. Eräs kaverini, jolla on ajokortti ollut jo vuosikausia, haaveilee maasturista, kuten itsekin. Joku taannoin kysyi, mihin minä Porschea tarvitsen, mutta se nyt onkin yksi harvoista materialistisista haaveistani ja kuka sitä ei haluaisi nauttia elämästään? Joka tapauksessa tämä ystäväni oli lähdössä autollaan jonnekin, kun hän totesi, että ottaa nyt tuon Corollan tuosta, mutta kuvittelee, että ajelee jollain niin sanotusti paremmalla vehkeellä. Siihen vain totesin, että kyllä kannattaa tilata se isompi auto ja uskoa omiin haaveisiinsa, näinhän se nykyinenkin auto hänelle tuli ja vieläpä ilman kuluja. Tämä ystäväni nimittäin oli vielä pari vuotta sitten ihan ilman autoa, kunnes hän alkoi seurustella ihmisen kanssa, jolla oli auto. Tämä seurustelukumppani ei autoa enää kuitenkaan tarvitse helpon työmatkansa takia, ja näin ollen ystävälläni on auto käytössään. Ja tuo autohan tuli hänen ajettavakseen kuin tyhjästä!

Milloin tahansa voi tapahtua mitä vain hyvää. Näitä Eeva Kilven sanoja en väsy ikinä lainaamaan.

Upeaa viikkoa sinulle! Ajatellaan, että niin me kuin kaikki muutkin tavoittavat ne unelmansa. Ja iloitaan muiden puolesta.

P.s. Niille aikakauslehtipinoille tulee sittenkin käyttöä! Näillä näkymin pääsen pitämään kokonaisen hyvinvointiviikonlopun marraskuun lopulla alle parin tunnin matkan päässä Helsingistä. 15 tuntia hyvinvointia keholle ja mielelle. Ilmoittelen heti, kun asia on varma.

 

 

 

4 thoughts on “Jos muut, niin myös minä!

  1. Taru,

    kävin kurkkaamassa blogiasi ja silmään osui sellainen pytinki, että oksat pois!

    Et sinä ihan kaikesta materiaalisesta ole luopunut – oma talo näyttää olevan (vaikka siitä jouduttekin nyt luopumaan) ja mökkikin vielä. Tosiaan, ihmisillä on niin erilaisia taloudellisia mahdollisuuksia ja joillekin vain ”paras” kelpaa.

    T: onnellinen vuokralla asuja

  2. Kiitos Jenny <3

    Se on jotenkin jännä juttu, että vaikka taistelutahto ei ole laantunut (prkl! :D), niin varautuu silti lähinnä niihin märkiin rätteihin. Että yrittää ja ponnistelee kyllä täysillä ja toiveikkaana, mutta pitää silti mielessä sen että epäonni saattaa vaania kaikessa kumminkin. Ihan uusia ja ristiriitaisia juttuja :)

    Ja mitä unelmiin tulee, en usko että ne mulla enää koskaan tulevat liittymään maalliseen mammonaan :) Siitä on jo niin monta vuotta kun kaikesta luovuin, ja sain tilalle jotain paljon parempaa ja arvokkaampaa. Unelma on ennemmin pitää niistä kiinni. Että tavoite voisikin tavallaan olla unelmattomuus. Ainakin itse ajattelisin niin, että miksi pitäisi koko ajan tavoitella jotakin jota ei ole jo. Tai jotain sen suuntaista :)

    Onnistunutta päivää sinne! <3

  3. Heh. Minä olen nykyään juuri niitä, jotka eivät enää uskalla unelmoida. Koska tauluun tulee eniveis. En tiedä onko se pysyvä tila vai muuttuuko asia sen jälkeen jos/kun suurista kriiseistä on selvitty. Se jää nähtäväksi.

    Ja heh kaksi. ”Kuka sitä ei haluaisi nauttia elämästään?” – Minä viittaan :D Mulla on joskus ollut ne asiat joista niin monet haaveilee, veneet, työsuhdemaasturit ynnä muut. Suurella työllä ja tavoitteellisuudella hankittu ja ansaittu. Mutta kas kummaa, en tullut niistä niin valtavan onnelliseksi kuin kuvittelin, ja olenkin ihan omasta tahdostani luopunut siitä elämästä. Mutta kannatti niitä silti tavoitella ja ponnistella, muutenhan en tietäisi millaista se olisi ja kuvittelisin jääväni jostain paitsi.

    Tavoitteita on silti edelleen, vaikken unelmoida arvaakaan. Tavoitteet vaan liittyvät paljon suurempiin asioihin kuin materialistisiin. Ehkä vähän valitettavasti, materia kun on pääpiirteittäin huomattavasti helpommin saavutettavissa, jos vaan on valmis antamaan kaikkensa sen toteutumisen eteen.

    Tää oli Jenny jälleen kerran hieno postaus ja herätti paljon ajatuksia! Kiitos siitä! Sitä en osaa sanoa, sainko kakistettua ulos sen mitä tarkoitin, mutta yritin ainakin ;D Sehän tässä maailmassa riittää, että tekee parhaansa <3

    1. Kiitos TARU hienosta ja pitkästä kommentista, joka herätti mulla paljon ajatuksia. Tunnistan kyllä tuon, mistä sanot, että tauluun tulee enivays. Uskon, että useimmilla meistä se on olotila, joka ei ole pysyvä, vaan kun kriisien jälkeen vahvistuu, sitä alkaa uskoa itseensä ja sitä kautta myös mahdollisuuksiinsa, myös siihen arkeen ja elämään. Itselleni kävi jota kuinkin niin, että kun aikanaan pahimmasta tokenin, aloin jälleen unelmoida. Sen tauluun tulee – fiiliksen tilalle tuli perkele, minähän saan unelmoida ja ansaitsen parempaa -olotila.

      Ennen kaikkea ehkä parasta näissä omissa hankaluuksissa on ollut se, että materia ei ollut vuosiin tärkeää millään lailla, kun monesta jouduin luopumaan. Vasta viime aikoina olen alkanut unelmoida siitä isosta autosta ja uudesta kodista. Kuitenkin ymmärrys siitä, ettei mikään materia tai kukaan muu ihminen tule tekemään minua onnelliseksi tai antamaan mulle sitä rauhaa, jota koen nykyään päivittäin, vaikka en joka hetki, on paras juttu tässä kaikessa. Ennen nojasin liikaa siihen, mitä minulla on, kun sitten yhtäkkiä ei ollutkaan juuri mitään. Kun kaiken sen masentelun ja vaikeimman vaiheen jälkeen ymmärsin, että haluan voida hyvin, alkoi sitä onnea löytyä ihan tosi pienistä jutuista. Sillä hetkellä se maasturi tai merinäköala eivät olisi paljon lämmittäneet, ne eivät olleet edes mielessä, tavoitteena oli päästä takaisin kiinni hyviin fiiliksiin ja tuntea olonsa kokonaisvaltaisesti hyväksi ja silloin eteenpäin pienin hiiren askelin. Ehkä sen kuuluu mennäkin niin, että ihmisen pitää tajuta, mistä se onni tulee, mistä rauhan löytää (=omasta itsestä) ja vasta sitten sitä voi taas alkaa havitella asioita, joita ilmankin pärjää mainiosti, mutta jotka tuovat eloon vähän luksusta.

      Välillä on jopa ihmeellistä ja pelottavaakin, kun niitä onnen tunteita tupsahtaa ihan ilman mitään syytä ja vaikka elämä on kaukana täydellisestä. Se on jotain niin täyttä ja täyteläistä, ettei sitä osaa selittää. Ja sitten on kuitenkin ne sata miljoonaa asiaa, jotka voisivat olla paremmin ja samat murheet kuin ennenkin elleivät jopa vielä isommat. Olen ehkä kasvanut ihmisenä :) Tämä voisi vaatia oman postauksensakin.

      Kaikkea hyvää sulle! Muista, että ihminen selviää monesta <3 Kaikista isoin klisee, mikä voi olla, on mun mielestä totta, ainakin minulle on ollut. Aika parantaa. Paljon voimaa sun syksyyn.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *