Kateus..

..voi toimia motivaattorina. Jos tuntee itsensä. Jos ei tunne, kateus voi olla kiduttava tunne, joka aiheuttaa sen, että toisen onnesta ei kykene iloitsemaan. Ja toisia vahtiessa oma hyvä elämä lipuu ohitse. Huh, ei niin, eihän.

Huomenta! Kun menee aikaisin nukkumaan, herää viiden kieppeillä. Vaikka vielä on ulkona pimeää, alan olla taas omassa, totutussa kevätrytmissäni. Mikäs sen miellyttävämpää, kun istua pimeässä kodissa katsomassa, kun päivä alkaa valjeta.

Hanne kommentoi eiliseen postaukseeni, että toisen puolesta voi olla aluksi vaikea iloita, erityisesti jos toinen on saavuttanut jotain, mitä itsekin haluaa. Totta. Hanne myös totesi, että taito lienee treenattavissa, ja siitä olen samaa mieltä. Taito, siis se, että ymmärtää, että toisen onni ei ole itseltä pois ja että muiden saavutukset kannattaa ottaa vastaan itseä eteenpäin potkivina motivaattoreina, on todellakin myös minulla harjoittelun tulosta. En ole harjoitellut päästämään irti kateudesta, vaan olen harjoitellut tuntemaan itseäni, omia tunteitani ja toiveitani. Ja tämähän on matka, joka jatkuu loppuelämän.

Muistan, kun joskus kolmenkympin kieppeillä oma elämäni näytti ulospäin täydelliseltä. Oli kaksi lasta, parisuhde, sisustuslehtikelpoisesti laitettu omistusasunto, loistoduuni, laaja ystäväpiiri. Kesäisin matkustettiin Italiaan ja muuten harrastettiin ja oltiin sporttisia. Elämä näytti täydelliseltä ulkopuolelle, mutta ei se ollut täydellistä. Mitä enemmän erityisesti materialistisessa mittakaavassa asiani olivat hyvin, sitä enemmän kuitenkin kadehdin. Etelä-Helsingistä asunnon ostanutta ystävää oli helppo kadehtia, koska itse asui vain kantakaupungissa. Kuukaudeksi Thaimaahan matkustanutta kaveria oli helppo kadehtia, reissasinhan itse vain kolme viikkoa Euroopassa. Aina oli syy kadehtia jotakuta läheltä tai kaukaa, sillä aina joku oli kauniimpi, hoikempi, sporttisempi, varakkaampi. Aina jollakulla oli hienompi koti, upeampi keittiö, isompi kylpyhuone, parempi auto tai vielä paremmalta kuulostava titteli työpaikalla. Ja entäs ne vastarakastuneet sitten, ne vasta ärsyttäviä olivatkin! Kun itse oli ollut vuosia suhteessa, joka ei edes toiminut enää, niin toki sitä kadehti kaverien ihastumisen tunnetta ja kaikkea sitä ensihuumaa, mistä itse ei päässyt osalliseksi.

Aijettä sentään. Tuossakin tuli muuten hukattua jokunen vuosi!

Jälkeenpäin katsottuna omat kateuden tunteeni johtuivat siitä, että se, mitä jollakulla toisella oli, kuulosti itsestäni houkuttelevammalta kuin oma arkeni. En halunnut omaa elämääni tässä ja nyt, vaan halusin jotain parempaa, ja usein jotain sellaista, jota oli jollain toisella. En välttämättä tuolloin edes tuntenut itseäni sen vertaa, että olisin voinut sanoa, mitä halusin. Minullahan oli vaikka mitä, mutta silti en ollut tyytyväinen. Nojasin ulkoisiin olosuhteisiin, tavaroihin ja ihmisiin, ja odotin aina, että joku tulee ja tekee minut onnelliseksi. Kun sellaista ei tapahtunut, halusin lisää. Sitten kun minulla on sitä ja tätä, niin sitten olen tyytyväinen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Ja kun nyt jälkeenpäin katson elämääni, niin tekisi mieli nipistää sen aikaista itseäni, ravistaa hereille ja huutaa: katso nyt, miten hyvin sun asiat ovat! Miten voi olla, että et osaa olla tyytyväinen!! Olet kyllä helvetin typerä tyyppi!!

Mutta koska paluu takaisin ei ole mahdollista, voin vain todeta, että kaiken on pitänyt mennä niin kuin meni, jotta olisin nyt tässä ja tuntisin näin kuin tunnen.

No, sittenpä oma elämäntilanteeni muuttui radikaalisti. Kun tavara viedään pois ja kulissit kaatuvat, järkytyksestä toivuttua ja riittävästi ryvettyä nousee halu alkaa tutkia, mistä sitä oikeaa onnea voisi saada. Toinen vaihtoehto on alkaa vihata elämää ja katkeroitua ja kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, mitä muilla on, mutta itsellä ei. Onneksi se vaihtoehto ei tuntunut omalta jutulta, koska olin jo nöyrtynyt kaikkien vastoinkäymisten edessä.

Aloin kuitenkin haluta kokea sellaista arjen onnea, tyytyväisyyttä, harmoniaa, jota kukaan ei voisi itseltäni ottaa pois, koska se tulee itsestä syvältä. Oli siis pakko pysähtyä ja tunnustella, että ahaa, nyt musta tuntuu tältä. Mistä tämä tunne johtuu? Mistä tämä tunne kertoo? Mitä tämä tunne haluaa omassa arjessani minulle osoittaa? Mitä voin tehdä, jotta voisin paremmin? Kuka olen, mitä haluan? Kun opin tuntemaan itseäni, käsittelemään tunteitani, hyväksyin oman tilanteeni, olin valmis panostamaan oman itsetuntoni kohentamiseen, aloin uskoa itseeni ja arkeeni, niin lopulta tiesin, että oman elämäni avaimet ovat lopulta omissa käsissäni, vaikka tulisimme millaisista lähtökohdista tahansa ja vaikka mitä olisi tapahtunut. Vaikka arkesi olisi nyt mielestäsi epätyydyttävää, sinäkin olet oman elämäsi arkkitehti. Elämässäsi ei ole montaa asiaa, joihin et voisi vaikuttaa tai joiden eteen et voisi tehdä työtä.

Ja kuinkas sitten kävikään. Mitä tahansa alla olevaa kaveri kertoi, se tuntui oikealta, juuri hänelle:

Surffilomalla Meksikossa. Shoppailemassa Nykissä. Aina niin onnellinen, iloinen ja energinen. 100 neliötä Punavuoressa. Merenrantamaisema. Vastasyntynyt lapsi. Uusi rakkaus. Maailman upein duuni, jota haki ainakin 600 ihmistä.

Mitä vain kuka tahansa ihminen kokee tai tuntee, nykyään minun on helppoa elää ja iloita mukana. Se, että ymmärtää sen, että toisen onni on jotain hänen omaansa, ei muiden, lähtee siitä, että on sinut itsensä kanssa ja oma luotto itseen on vahva. Ilahtuu, kun toinen saavuttaa jotain, ja mahdollisesti itsekin alkaa tehdä töitä, jotta saavuttaisi jotain lisää. Mutta ei välttämättä, jos ei koe tarvetta. Kun huomaa, että kuka tahansa voi onnistua missä tahansa tavoitteessa, unelmassa tai asiassa, tietää, että halutessaan myös itse pystyy siihen. Ja kun itsen kanssa on hyvä olla, huomaa, että toisen onnistuminen todella toimii motivaattorina. Se antaa uskoa, että jos hän, niin minäkin! Ei niin, että jos hän, niin miksi en minä.

Ja kun on sinut itsensä kanssa, ei enää tavoittele asioita, jotka ovat tulevaisuudessa. Toki elämästä saa nauttia ja pitääkin, mutta ei ole enää pakko saavuttaa ja saada koko ajan lisää tai jotain parempaa, koska ei vain ole sellaista tunnetta. Sitä on hyvinkin tyytyväinen vaikka millaisissa olosuhteissa, tässä hetkessä, oman itsensä kanssa. Sitä vain avaa silmänsä ja katsoo ympärilleen. Jaahas. Meidän heinäkuussa alkanut vesivahinkoremontti on yhä vaiheessa, mutta näin on nyt ja kohta jotain muuta.

Ja sitten sitä iloitsee niiden puolesta, jotka surffaavat Meksikossa, shoppaavat Nykissä, juuri nyt synnyttävät vauvoja kätilöopistolla, nukkuvat viiden tonnin Hästens-sängyssä, keittävät kohta kahvia siellä sisustuskotikeittiössä.

Ihanaa uusien mahdollisuuksien päivää! Muista, että mitä vain upeaa voi tapahtua, myös sinulle.

Kevät tulee!