Pakahduttavaa iloa..

..tällä kertaa toisten puolesta. Mahtava fiilis!

Piipahdin eilen unelmieni kodissa! Koti oli juuri sellainen, josta olen haaveillut jo pitkän aikaa. Oli hassua astua sisään, kun olin kodin jo nähnyt lähes tarkalleen omissa mielikuvissani. Okei, kerros heitti yhdellä, mutta ylöspäin, joten sekään ei haittaa! Isot ikkunat näyttivät osittain merelle, ja seitsemännestä kerroksesta aukesivat muutenkin hulppeat näkymät kaupunkiin. Oi, tuolla on Tuomiokirkon torni! Hei tuolla on Paavalin kirkon torni, kiljahtelin ihan fiiliksissä. Asunto oli ihanan valoisa, keittiössä oli astianpesukone ja kylpyhuone oli valtava, sinne saisi niin helposti pesukoneen ja kuivaimenkin. Turhia neliöitä ei ollut lainkaan, mutta kaikki tarpeellinen mahtui. Ja koti oli vieläpä juuri siellä etelähelsinkiläisessä kaupunginosassa, minne itsekin haluamme.

Oi Jätkäsaari, miten voit olla niin ihana!

Harmi vain, että emme olleet asuntonäytössä emmekä allekirjoittamassa vuokrasopimusta, vaan kylässä rakkailla ihmisillä. Voisin kyllä muuttaa kyseiseen kotiin ihan tältä istumalta!

Kun sitten palasimme omaan kotiimme, epäilin pienen ahdistuksen iskevän täällä loppumattoman vesivahinkoremontin äärellä. Kyllä, seinät ovat yhä ihan ruvella ja osaa lattioita peittää yhä pelkkä sementti. Homma on nyt ollut levällään 8 kuukautta, ja kaikkeen tottuu. Olisi ehkä pitänyt vaatia ripeämpää toimintaa, mutta nyt on turha jossitella. Eikä sitä ahdistustakaan edes kuitenkaan tullut, vaan päällimmäinen tunne oli ilo ja kiitollisuus toisten puolesta. Vielä tänäänkin olen huokaillut, miten ihanassa kodissa he saavat asua. Vilpitön ilo toisen puolesta on tunne, joka antaa virtaa itsellekin. Ja se, kun joku saavuttaa juuri jotain sellaista, mitä itse haluaa, motivoi minua suuresti. Jos he, niin miksipä emme me?

Kyseiseen kotiin muuttanut ihminen totesi minulle sitten, että hän ei ollut kehdata kertoa minulle muutosta, koska tiesi niin tarkoin unelmastani ja ikään kuin muutti ”minun kotiini”. Hih. Elämä on hassua.

Joskus vuosia sitten olisin varmasti vihertynyt kateudesta, mutta onneksi olen jo kauan sitten ymmärtänyt, ettei toisen ilo ja saavutukset ole minulta pois. Ne saavat minutkin toimimaan.

Niin ihanaa on nähdä ihmisten unelmien toteutuvan! Tunnen taas itsekin olevani askeleen lähempänä tavoitettani. Vaikka olen tuntenut jo kauan tämän kotiasian olleen jotenkin jumissa, uskon, että asia ratkeaa pian. Ehkä on vielä asioita, joista minun täytyy luopua, jotta uusi voi tulla tilalle.

Onneksi myös tiedän, että tämäkään asia ei ratkea stressaamalla, murehtimalla, huolehtimalla, pelkäämällä.

Täytyy vain uskaltaa luottaa.

Ihastuttavaa viikon alkua! Sisäinen voima -kirjan (Readme.fi) voittaneille on nyt ilmoitettu voitosta myös henkilökohtaisesti. Alkuviikosta laitan postia tulemaan.