Motivoi itsesi liikkeelle!

Aloitatko sinä(kin) liikunnan aina tammikuussa?

Tammikuu alkoi ja ekat treenitkin on jo vedetty. Eilen kävin ohjaamassa sisäpyöräilytunnin ja tupa oli täynnä porukkaa ja hiki virtasi solkenaan, oli hyvä meininki. Toivon, että niin oma kuin muidenkin sportti-into pysyy yllä pitkälle kevääseen eikä tyssää heti tammikuussa. Vaikka sohva välillä kuinka huutaisi omaa nimeä, kannattaa pitää mielessä se, mitä ja miten paljon liikunnasta saa, oli se lempilaji sitten mikä tahansa.

Itsellänikin on ollut kausia, kun en vain ole jaksanut lähteä työpäivän jälkeen (tai muutenkaan) liikkumaan. Mitä pidempään tuota vaihetta on jatkunut, sitä väsyneemmäksi olen muuttunut. Tärkeintä ei ole edes se, mitä tekee, vaan tärkeää on se, miten saa itsensä motivoitua kodin kynnyksen yli tai sitten liikkumaan omassa kodissa, vaihtoehtojahan on lukemattomia. Jos haluaa voida paremmin, kannattaa miettiä, vievätkö omat ajatukset ja teot kohti parempaa vointia.

Tämän kuuntelu ja katselu oli yhtä meditatiivista kuin tiskaaminen!

Tiedän myös sen, ettei todellista (liikunta)motivaatiota voi kasvattaa kukaan muu kuin jokainen itse. Toki puoliso tai kaveri voi houkutella kanssaan lenkille, mutta jos liikkumisen halu ei tule itsestä, vaan sitä tehdään jonkun muun vuoksi tai jos se tuntuu pakolta, se ei ole kestävää. Silloin liikunnasta ei ehdi muodostua rutiinia ennen kuin into jo lopahtaa. Eikä moni meistä saa itseään silloinkaan liikkeelle, vaikka itsekin ymmärtäisi liikunnan olevan terveyden kannalta tärkeää ja lääkäri käskisi. Mutta silloinkaan se syvin komento ei kumpua itsestä, vaan tulee lääkäriltä.

Ei toimi.

Lenkkeilijä riemastuu Gran Canarian Amadoresissa. Pelkkää mäkeä meni minne tahansa.

Omia motivaation lähteitä on hyvä miettiä aina välillä. Teenkö asioita siksi, että itse haluan tehdä niitä? Teenkö asioita siksi, että minun on pakko? Jos, niin kuka pakottaa tai mistä pakko kumpuaa? Mitä haluan elämääni juuri nyt? Mitä olen valmis tekemään saavuttaakseni haluamani? Ja mikä tärkeintä, aina kannattaa miettiä, mikä on se ensimmäinen askeleeni kohti unelmaani. 

Ensimmäinen askel nimittäin on usein se vaikein ottaa, koska päässämme saattavat soida niin epäilys, pelko kuin häpeä epäonnistumisesta – ja ajatelkaa, jo ennen kuin on pannut tikkua ristiin asian eteen! Emmä kato viitti ku mä kuitenkin mokaan ja kaikki menee pieleen. Ääh ei se onnistu kuitenkaan niin ihan turha ees yrittää. Emmä näistä läskeistä pääse kuitenkaan, joten ihan turha edes hyötyliikkua. Ai minä, no emmä nyt sinne jumppatunnille voi mennä, enhän mä osaa mitään.

Ne ovat vain uskomuksia, jotka on mahdollista karistaa lopullisesti pois harteiltamme. Jos pääkoppa menee tuolle kanavalle, älä kuuntele.

Juoksijan unelma!

Jos motivaatiota ei itsetutkiskelusta huolimatta löydy, sitten on aika löytää jotain uutta tekemistä. Jos lenkkipolku ei houkuta, maistuisiko sulkapallo?

Itsekin olen kuopukseni (5) jälkeen aloittanut elämäntapamuutoksen tsiljoona kertaa. Aina olen tiennyt, että kun pidän itsestäni parempaa huolta, syön terveellisemmin, liikun enemmän, lisään arkeeni aktiivisuutta, voin varmasti paremmin. No, kuitenkaan en ole todellakaan aina toiminut niin, vaikka olen tiennyt, että se olisi varmasti hyvä juttu. Tekosyitä on paljon: minulla ei ole ollut motivaatiota, itsekuria, olen ollut liian ehdoton, liian väsynyt, liian sitä ja tätä, näitähän riittää. Ja kun homma on lähtenyt pahemmin lapasesta, on aloittaminen ollut entistä haastavampaa.

Vasta kun olen löytänyt motivaation itsestäni ja halu elämäntapojen muuttamiseen on todella kummunnut minun toiveistani, olen ryhtynyt hommiin ja työ on alkanut kantaa tulosta: olen voinut paremmin kokonaisvaltaisesti, olen ollut entistä energisempi ja jopa hoikistunutkin. Itsellä tulee olla se tahtotila, oli kyse sitten mistä tahansa asiasta aina kirjan tekemisestä laihtumiseen, liikunnan aloittamiseen, ammatin vaihtamiseen tai tupakoinnin lopettamiseen. Itsen tulee haluta muutosta. Ja siltikin voi tulla takapakkia, mutta se on elämää. Uuteen nousuun vain. Minäkin täällä taas nousen ties kuinka monennen takapakin ja lössähdyksen jälkeen.

Mutta entä sitten, jos ei tiedä lainkaan, mitä haluaa tehdä ja mikä itseä motivoi? Silloin olen ajatellut, että kannattaa etsiä arjesta niitä asioita, joiden tekemisestä nauttii. Minkä asian tekeminen tuntuu hyvälle? Mikä on se juttu, josta minä saan iloa? Tunnen lukemattomia ihmisiä, jotka ovat olleet esimerkiksi työssään tyytymättömiä, mutta ovat luoneet rakkaasta harrastuksesta lopulta uuden työn. Itsekin taidan olla sellainen.

Itselleni sisäinen motivaatio merkitsee seuraavia asioita: Teen asioita, koska itse tahdon tehdä juuri niitä. Olen löytänyt polkuni, koen, että elämäni on vahvasti merkityksellistä kaikin puolin, niin työssä kuin vapaalla. Ja toki annan mielelläni rahan ja menestyksen virrata elämääni, mutta ne eivät ole ne asiat, jotka minua motivoivat tekemään itselleni tärkeitä juttuja, kuten kirjoittamaan, valmentamaan tai ohjaamaan liikuntaa. Niitä paljon paljon paaljon tärkeämpää on se, että tiedän, mitä haluan tehdä ja tiedän, miksi olen täällä tällaisena ihmisenä kuin juuri nyt olen. Teen asioita useimmiten sydämestäni ja ilolla, en siksi, että minun olisi pakko. En myöskään tee asioita muita miellyttääkseni tai asettaudu kenenkään kynnysmatoksi.

Pakko on siivota, pakko on ansaita elantonsa ja myös tehdä monia muita asioita, mutta niidenkin asioiden tekeminen muuttuu, kun lakkaa valittamasta ja muuttaa asennetta ja ajatuksia. Esimerkiksi kun jouduin tiskaamaan usean vuoden ennen toukokuista muuttoa, otin tiskaamisen lopulta meditatiivisena harjoituksena. Niin kauan kuin ajattelin, että tiskaaminen se sitten on yksi paskahomma, se todella oli paskahomma. Kun aloin ajatella joka päiväistä tiskaamista meditaationa, jossa minulla oli aikaa pysähtyä ja olla ajatusteni kanssa, aloin ihan odottaa kyseistä tuokiota! (Mutta toki rakastan astianpesukonettamme.)

Itseäni on myös auttanut motivaation kartoittamisessa ja niiden omien mieltymysten kohteiden löytämisessä ehkä eniten juuri se, että olen miettinyt, miltä jonkin asian tekeminen tuntuu. Jos oma duuni tai juokseminen tuntuu jähmeältä, matalaenergiseltä ja siltä, että en usko siihen tai ole valmis ottamaan vastuuta, olen väärässä paikassa. Jäädäkö kitumaan vai lähteäkö? Jumittaako samassa vai vaihtaako lajia? Jokaisen oma valinta.

Jos työ, elämänmuutosproggis tai vaikka sitten koko arki taas tuntuu useimmiten iloiselta, kepeältä, energiseltä, ja oman konkreettisen panostuksen lisäksi uskon, otan vastuuta, toivon ja luotan, tiedän, että olen siellä missä pitääkin.

Saattaa toimia myös sinulla.

Mahtavaa maanantaita!