Sitä saa, mitä tilaa?

Huh, viime aikoina olen alkanut taas miettiä, että sitä saa, mitä tilaa ja että epäonnestakin voi olla hyötyä. Näin on tapahtunut toki minulle ennenkin, erityisesti aina silloin, kun jaksan ja haluan uskoa ihmeisiin. Mutta viime aikoina on ollut hiljaisempaa, kunnes alkoi taas tapahtua.

Muistatteko, kun jokunen viikko sitten bloggasin teinin iPadilla, koska kunnioitettavaan seitsemän vuoden ikääni ehtinyt koneeni lakkasi toimimasta? Sinä iltana jo mietin, että miten ihmeessä saan naputettua kännykällä tai iPadilla aamukiireessä päivän ajatelman Sisäisen voiman –Facebook-sivulle. Tai kyse oli enemmänkin ehtimisestä, sillä halusin aloittaa uuden viikon tuttuun tyyliini aamukahvilla kynttilänvalossa ja kännykällä näpyttäminen olisi vienyt aikaa tavallista enemmän ja sekoittanut minun ja kuopukseni minuutintarkat aamurutiinit.

No, keksin sitten, että otan ronskisti kuvan kirjan sivusta, enkä sen kummemmin tähtäillyt tai oikonut sivua. Tuosta pätkästä tulikin Fb-sivujen suosituin postaus huolimatta sen vinosta ja hippusen epätarkasta visuaalisesta ilmeestä. Se sai yli tuhat tykkäystä ja sitä kommentoitiin ahkerasti.

Kommentti, joka yllätti minut oli se, että ai, ovatko nämä ajatelmat jostain kirjasta? Ja vastaus: kyllä, kahdesta! Vaikka Fb-sivu on otsikoitu kuten Sisäinen voima, oli joiltain jäänyt huomaamatta, että ajatelmat ovat sekä Voimasta että Timangista! Uskonkin tuon tietokoneeni hajoamisen vauhdittaneen kirjamyyntiä eli epäonnesta oli hyötyä. Syvä niijaus kaikille, jotka olette tukeneet kirjani hankkimalla. Arvostan panostanne todella.

No toisena päivänä sitten mietin kotona ääneen, että tarvitsisin uuden pyyhkeen. Sievän, mieluiten. Eikä mennyt kuin kaksi päivää, kun sellainen toimitettiin minulle ystävänpäivälahjaksi erään yhteistyökumppanin toimesta, pyytämättä ja yllätyksenä. Sitä saa, mitä tilaa. Näemmä.

No entäs sitten tämä: minulla on ollut tapana ostaa ruokakauppareissulla kukkapuska, koska arki voi olla juhlaa ja kukat ovat pieni sijoitus ihmisen hyvinvointiin. Tänään juuri harmittelin, ettei kotona ole ollut moniin päiviin kukkia, niin kuinkas sitten kävikään. Töistä aiemmin lähtenyt työkaverini laittoi minulle viestin: Unohdin ottaa mun kuvauskukat kotiin. Vie kotiin ne! Ovat siinä lattialla.

Nyt minulla on kukkia ruokapöydällä. Olen kiitollinen.

Sinulle minä toivotan ihastuttavaa viikon jatkoa! Uskalla pyytää, luottaa ja toivoa.