Ainainen rauha..

..en usko, että sellaista on. Aina. Jo yhden päivän aikana käymme läpi tunteiden kirjon. Rauhaan voi kuitenkin itsensä palauttaa, kun vain huomaa joutuneensa sivuraiteelle. Jälleen kerran.

Kävin eilen the Voicella jutustelemassa Sisäinen voima -kirjasta, arjen hallinnasta ja sen hallitsemattomuudesta, tunteista ja niiden kokemisesta. Nauhoitus tulee ulos Voicen viikonlopussa ilmeisesti kumpanakin päivänä. Ihastuttava juontaja Petra Soikkeli kysyi jotain siihen suuntaan, että vallitseeko sisälläni nyt aina rauha. Voin kertoa, että ei vallitse, aina. Uuh, ei todellakaan.

Minä olen vain ihminen, ja saatan välillä hermostua pienistä asioista. Joskus, tosin melko harvoin nykyään, kupolia voi alkaa kiristää ihan mitättömästä. Usein kuitenkin siinä kiristymisvaiheessa pystyn jo tunnistamaan, että asia johtuu jostain muusta kuin siitä, mistä olen alkamassa vaikka perheelleni avautua. Useimmiten vatutukseni ei johdu tiskaamattomista astioista, nelivuotiaan rojuista ympäri asuntoa, nenän edestä menevästä bussista. Syy sen sijaan on usein joku tunne, joka vaivaa itseäni ja johtuu jostain omasta uskomuksestani tai ajatuksestani. Olen myös ihminen, jolla on vilkas mielikuvitus. Usein siitä on vain hyötyä, mutta joskus todella haittaakin. Sitä kuvittelee jonkun tilanteen loppuun asti, vaikka sellaista ei ole tapahtunut. Tovi sitten jouduin tilanteeseen, jossa oli massiivinen väärinkäsittämisen mahdollisuus ja sillä kertaa tartuin siihen väärinkäsittämisen vaihtoehtoon, vaikka yhtä hyvin olisin voinut olla puuttumatta koko asiaan. Suuri osa minusta halusi uskoa siihen hyvään ja oikeaan, mutta jostain syystä tartuin siihen negatiiviseen vaihtoehtoon, eikä siinä kaikki. Ei kestänyt kauaa, kun olin omassa päässäni kehitellyt jännittävän salajuonen ja näin itseni vaivaisena uhrina. Samalla toki tiesin, että voisin lakata ajattelemasta noita keksimiäni ajatuksia millä hetkellä tahansa, sillä nehän olivat vain omia ajatuksiani eivätkä faktaa laisinkaan, mutta en halunnut. Olisin ehkä pystynyt, mutta en halunnut. Onnistuin todella kehittämään kärpäsestä härkäsen, siis omassa päässäni. En pystynyt keskittymään siihen hetkeen vaan mukaan nousivat kaikki pettymyksen tunteet vastaavista vanhoista kokemuksista. Omalla katastrofikelailullani aiheutin paitsi järkyttävän pahan mielen itselleni, myös toiselle, jota asia koski. Että pystyin irrottautumaan ajatuksistani, vaati se pysähtymistä ja päätöstä, että nyt on aika päästää irti ja siirtyä eteenpäin. Koko ajan tiesin sen vaihtoehdon mahdollisuuden, mutta halusin ensin hieman rypeä. Luultavasti olin stressaantunut jostain toisesta asiasta ja purin omaa ketutustani noin.

Ja vaikka rauha ei ole jatkuvasti sisälläni, on tästä henkisestä työstä ollut vain hyötyä. Kylläpä vain itseni tunteminen, tunteideni tunnistaminen, arvojeni miettiminen ja jonkin sortin elämän tarkoitus on kirkastunut. Vuosia sitten en nähnyt näin runsaiden vaihtoehtojen määrän olevan kohdallani edes mahdollisia, joita minulla on nyt hyppysissäni koko ajan. Ehkä se johtui siitä, että sen sijaan, että olisin keskittynyt omaan arkeeni, keskityin muiden arkeen ja keskityin myös miettimään, miltä muiden silmissä näytän. Olin kuin vietävissä oleva sätkynukke, ja oma sisäinen voimani oli hautautunut jonnekin todella syvälle.

Vaikka se hautautuu, se myös löytyy, jos haluaa. Itselläni se vaati täydellistä hajoamista, pakan romahtamista, rypemistä, uhriutumista. Minun oli oltava siellä ojassa tuntemassa, että kenenkään muun elämä ei ole yhtä syvältä kuin omani. Kun sitten sain siitä tarpeekseni ja halusin alkaa voida paremmin kuin koskaan aiemmin, työ oli hidasta ja rakentaminen tapahtui pala palalta. Itse asiassa se rakentaminen tapahtuu yhä joka päivä. Ikinä en ole valmis, mutta suuntani on oikea ja voima sisälläni nykyään vahva ja kirkas.

Se voima on luottoa elämään, uskoa parempaan ja ennen kaikkea vastuun ottamista omasta arjesta. Minulle sisäinen voima tarkoittaa sitä, että tiedän, että lopulta ainoa, joka voi elämääni muuttaa, olen minä itse. Ainoa, joka voi olla tyytyväinen minun arkeeni, olen minä itse. Ja ainoa, joka voi minut rauhoittaa, tehdä onnelliseksi ja sysätä eteenpäin murehtimisesta ja negistelystä, olen minä itse.

Jotkut eivät tiedä omista mahdollisuuksistaan toimia samoin, koska eivät ehkä oivalla vastuun oton merkitystä. Kuka tahansa voi sanoa kelle tahansa, että tee näin ja lopeta tuo, mutta jos ei usko itseensä ja näe sitä, että lopulta moni asia on kiinni omista valinnoista ja päätöksistä, ei kenenkään sanoilla ole mitään merkitystä.

Jos muutos tai valinnat eivät tule itsestä, ne eivät ole kestäviä.

Keskittykäämme siis itseemme ja omiin tuntemuksiimme.
Ihanaa torstai-iltaa!

Yksi haaveeni on asua kattojen yllä.