Aurinkovirtaa…

…Tarvittaisiin nyt tässä osoitteessa. Tulipa pitkästä aikaa nukuttua viime yö huonosti tai valvottua erinomaisesti, kummin asian nyt sitten vain haluaa ottaa. No, onneksi olen kehittynyt sen verran, ettei tämän väsymyksen tarvitse määrittää tuntemuksiani sen enempää tässä hetkessä. Voin olla väsynyt, mutta iloinen ja onnellinen.

Myös paikka Loviisan ulkosaaristossa on itselleni tärkeä ja senkin luontoa haluan suojella.

Paikka Loviisan ulkosaaristossa on itselleni tärkeä.

Ja sitten asiaan: Pääsin tekemään ensimmäistä Blogiringin kampanjapostausta yhteistyössä Helsingin Energian eli Helenin kanssa, mikä sattui tosi sopivasti, sillä lähiaikoina koittavan muuton vuoksi myös sähköasiat ovat pinnalla oman perheen arjessa. Tähän mennessä olemme pärjänneet viisihenkisenä perheenä tosi pienillä sähkökuluilla, sillä olemme luultavasti harvoja, joilla ei ole ollut astianpesukonetta ja pyykitkin ovat peseytyneet taloyhtiön pesulassa. Myös 1950-luvun talossa pistorasioita on harvakseen, joten sähkön kulutus on ollut vähäistä. Oikeasti, vanhimman tyttären huoneessa toimivaa pistorasiaa ei ole ollut lainkaan! Pian muuttuva tilanne (kyllä, vihdoin ne kaksi viimeisintä todellista unelmaani ovat toteutumassa: olen pian sekä pyykinpesu- ja astianpesukoneen onnellinen omistajatar, jihuu!) saa miettimään myös sähkönkulutusta ja sitä, miten sähkö tuotetaan. Vaikka emme mikään erityisen ekoperhe olekaan, niin toki ympäristön tila huolettaa ja pyrin tekemään parhaani niissä puitteissa, joissa itse pystyn vaikuttamaan. Kierrätän paljon, lajittelen roskia, en hanki turhaa ja valotkaan eivät pala huushollissamme tarpeettomasti. Uskon, että ympäristön vointi on suorassa vuorovaikutuksessa ihmisen vointiin ja tyyppinä, jonka on helppo rentoutua niin meren äärellä kuin metsän siimeksessä toki haluan, että luonto voi hyvin. Kesällä voin istua laiturilla tuntikausia ja vain tuijottaa merelle tai järven selälle. Niitä harvoja hetkiä, kun osaan olla ilman kännykkää, heh.

Loviisan ulkosaaristoa.

Loviisan ulkosaaristoa.

Hiljattain Helen on aloittanut niin kutsutun aurinko-ohjelman aurinkoenergian tuotannon ja hyödyntämisen lisäämiseksi. Helsingin Suvilahteen Helen Sähköverkko Oy:n sähköaseman katolle on rakennettu 1194 aurinkopaneelin aurinkovoimala ja nyt rakennetaan uutta aurinkovoimalaa Helsingin Kivikkoon. Kivikon aurinkovoimalan pitäisi valmistua kesän 2015 aikana ja alkaa tuottaa aurinkoista sähköä kuluttajille ensi syksynä. Helenin asiakkailla, myös meidän perheellä, on mahdollisuus hankkia voimalaitoksesta henkilökohtaisesti paneelin tuotanto itselleen kuukausimaksua vastaan. Lisää aurinkovoimaa rakennetaan kysynnän mukaan, mikä on hieno homma. Tämä kaikki tapahtuu siksi, että Helenillä on tavoitteena hiilineutraali energiantuotanto vuoteen 2050 mennessä.

Varpaani ulkosaaristossa.

Varpaani ulkosaaristossa.

Itse innostuin kovasti tästä aurinkosähkömahdollisuudesta. Oman paneelin voi varata netissä helen.fi/aurinkovoimala. Ja nyt tarkkana: Kivikkoon rakennettavan aurinkovoimalan paneelien varaaminen alkoi tänään maanantaina 11.5. Itsekin olen haukkana tarkkailemassa, kun Helsingissä tuotettuun aurinkosähköön pääsee käsiksi. Aurinkopaneeli tai aurinkokenno tuo itse asiassa lapsuusmuistoja mieleeni ja on siksikin jotenkin lähellä sydäntäni. Korpijärven rannalla sijaitseva erittäin autenttinen mökkimme kun saa pienen valonsa aurinkopaneelista, jotka ovat talon katolle pystytetty jo minun muistini mukaan 1990-luvun loppupuolella. Voisikohan siis sanoa, että vanhempani ovat olleet edelläkävijöitä?!

Kesä ja aurinko, pian täällä!

Kesä ja aurinko, pian täällä!

Muitakin luonnollisia energiamuotoja on kiinnostava tutkia, koska emme voi jatkaa niin, ettemme välittäisi. Tekojakin tarvitaan, mutta ostamalla tuollaisen nimikkoaurinkopaneelin voi aidosti vaikuttaa uusiutuvan energian lisäämiseen Suomessa. Ja kun ostaa nimikkopaneelin, Suomessa tuotetun aurinkoenergian määrä kasvaa täsmälleen nimikkopaneelin tuotannon verran. Se tuntuu jo siltä, että itse on tehnyt oikeasti jotain hyvää! Lisäksi Helen lupaa rakentaa niin monta uutta aurinkovoimalaa kuin asiakkaat haluavat. Millainen sähkönkäyttäjä sinä olet ja kuinka paljon uudet luonnollisemmat keinot kiinnostavat? Innostuitko?

Mahtavaa alkanutta uutta viikoa sinulle! Minulle saa lähettää ajatuksissa virtaa, nyt sitä tarvitaan. Toivotaan, että myös aurinko pilkahtaa esiin jossain vaiheessa päivää!

Yhteistyössä Helen ja Blogirinki.

Yhteistyössä HELEN ja BLOGIRINKI.