Berliini 24 h

Yle Teema -kanavalla on mahdollista nähdä vielä toukokuun puoliväliin asti dokumenttisarja Berliinistä. Berliini 24 h -ohjelmaa esitetään torstaisin klo 17, ja se näyttää kerrallaan tunnin metropolin elämää muutamia ihmisiä seuraten. Harmittaa, että itsekin löysin ohjelman vasta myöhään, mutta joitain jaksoja voi katsoa Yle Areenassa. Ensi torstaina 14.4. dokumentti kertoo mitä tapahtuu Berliinissä klo 19-20.

Berliini on ehdottomasti yksi Euroopan suosikkikaupungeistani, vaikka en ole vieraillut siellä nyt yli kahteen vuoteen. Toivottavasti tämä asia korjaantuu pian. Ei ole asiaa, jota ei löydy Berliinistä! Entisenä vaihto-oppilaana on myös aina hauska päästä puhumaan saksan kieltä. Onpa haaveissa ollut kaupunkiin muuttokin, saa nähdä, toteutuuko se ikinä.

Prost! Viimeksi vierailin Berliinissä yli kaksi vuotta sitten.

Rosoista itää.

No juuri SE kuuluisa tv-torni.

P.s. Asiasta kukkakeppiin. Muutama päivä sitten kirjoitin, että lähetin kiitosmeilin viimeksi ilmestyneen Kuukausiliitteen jutusta sen kirjoittajalle. Sain seuraavana aamuna vastauksen, että olin tehnyt kirjoittajan iloiseksi, sillä palautetta kun tulee niin harvoin. Hän sanoi säästävänsä meilin pahan päivän varalle.  Aion jatkossakin kiittää aina, kun aihetta on. Jos noin pienellä asialla tekee vähintäänkin kaksi ihmistä iloiseksi, niin se on kyllä sen arvoista.