Bodycombatia ja mäkitreeniä

Otsikossa tulevat haasteeni.

Onpas ollut hyviä treenejä viime viikkojen aikana! Olen liikkunut nyt viisi tuntia viikossa, tarkoitus on nostaa määrä kymmeneen. Kuitenkin liikun koko ajan niin hyvällä fiiliksellä, että kun katson vuoden verran taaksepäin, minun on vaikea ymmärtää viime kevättä, kesää ja vielä syksyä. Silloin liikunta ja myös ohjaaminen tuntuivat pelkältä pakolta. Ilo oli kadonnut, pelkkä liikkumaan lähteminen oli haastavaa eikä kunnossakaan ollut kehumista. Lopputuloshan oli se, että liika liikkuminen ja jatkuva valvominen ajoivat minut aivan äärirajoilleni ja kroppa oli ylikunnossa. Onneksi ymmärsin huilata, sillä totaalisen vajaan parin kuukauden tauon jälkeen kaikki alkoi sujua paljon helpommin. Keho palautui ja väsymykseen hautautunut liikuntamotivaatiokin löytyi. Ja nyt liikunta on yksi elämäni valopilkkuja, kuten se on ollut vuosikymmenet ennenkin.

Vanha polvivamma on vaivannut tosin hieman, joten olen ollut muutaman viikon juoksutauolla. Bodypumpia ja sisäpyöräilyä jalka sen sijaan on kestänyt hyvin ja nyt se tuntuu olevan taas kunnossa.

Kun aloitin ohjaamisen vuonna 1999, kävin jatkuvasti kursseilla ja kouluttautumassa. Uusien lajien tullessa maahan olin aina innokkaiden ohjaajien joukossa. Viime vuosina kouluttautumiset ovat jääneet pakollisiin pumpin jatkokoulutuksiin sisäpyöräilyn teemapäiviä lukuun ottamatta. Siispä nyt olenkin todella innoissani, sillä pääsen kesäkuussa Les Millsin Body Combat -koulutukseen. Jei! Vanha juttu, mutta uusi minulle ja innostukseni onkin valtava!

Olen myös alkanut harkita, josko ottaisin jonkun koreografisen aerobicin taas ohjattavaksi. Vuosikausia pyörittelin erilaisia askelkuvioita, mutta nyt en ole pariin vuoteen edes käynyt aerobicissa. Tekisi hyvää myös pääkopalle kehitellä haastaviakin askelsarjoja ja myös opettaa niitä. Olen ajatellut, että se taito on samantyyppinen kuin fillarilla ajo, se ei katoa minnekään, vaikka taukoa olisi takana.

Yhä edelleen minulla on opittavaa siinä, että liikkuisin myös muuten kuin täysillä. Olen muuten varma, että Bodycombatin ohjaaminen ei ainakaan tuo tähän ”ongelmaan” ratkaisua. Sen tuleekin löytyä jostain muualta.

Mitenhän sitä pieni kipu on hyväksi ja kärsimys kirkastaa mielen -asennetta saisi kevennettyä sellaiseksi, että oppisi arvostamaan myös lempeämpää liikuntaa, joka todellakin on keholle hyväksi. Kyllähän tämän tiedostan, mutta toteutus ontuu. En vain voi olla ilman sitä kovan treenin tarjoamaa endorfiinipöllyä. Mitä enemmän hikeä ja hengästystä, sitä parempi treeni. Silloin todella tunnen olevani elossa.

Juoksutreenitkin saavat pian ihan uuden ulottuvuuden, sillä minua pyydettiin juoksemaan elokuussa Tukholmassa hyväntekeväisyyden puolesta. Kerron tästä projektista heti lisää, kun tiedän itse siitä enemmän.

Tietääköhän joku muuten, mistä pääkaupunkiseudulla löytyy kunnollisia rappusia ulkona, joita voisi mennä juoksentelemaan? Lisäksi olen ajatellut ottaa treeniin mukaan myös mäkijuoksua. Satuin huomaamaan jutun siitä, että Paloheinässä on järjestetty avoimia mäkitreenejä. Sinne, vaikka sitten yksin!

Millaisia määriä te muut liikutte? Tuntuu olevan nimittäin ainakin usealla työssäkäyvällä vanhemmalla haastetta kerrakseen siinä, mistä repiä aikaa liikunnalle. Minulla tämä on helpompaa, sillä liikun osittain työkseni.

Treeni-iloa ja liikunnantäyteisiä aurinkopäiviä!

Tahdon kans porrasjuoksemaan!! (Kuva: Nike)