Eilen Hesarissa…

…Tänään kalankääreenä tai ehkä sittenkin kukkakaupassa! Jos Raisa Mattilan minusta kirjoittama juttu jäi sinulta lukematta, siihen voi palata netissä. Olen itse tosi tyytyväinen juttuun, mielestäni siinä linkittyivät hienosti useat asiat: liikunnan aloittamisen vaikeus, liikuntabuumin eriarvoistava vaikutus, häpeän kokeminen ja rahattomuus.

Olin eilen aivan pää pyörällä saamastani valtavasta palautemäärästä, jota tulvi niin meiliini, facebookiini kuin blogini Facebook-sivulle. Todella lämmitti mieltä, kun tiedän itsekin, millainen kynnys on lähteä antamaan palautetta jostain lukemastaan, ei sitä vain aina tule tehtyä, vaikka joku artikkeli olisi kolahtanutkin. (Viimeksi muuten taisin itse lähettää toimittajalle kiitosmeiliä Kuukausiliitteen jutusta, jossa kerrottiin porvoolaisesta lääkäristä, joka oli lähtöisin karuista oloista ja nuoruudessaan oli istunut vankilassa ja tehnyt sen jälkeen elämänmuutoksen, upea tarina!) Saamani palaute tosiaan ilostutti minua runsaasti ja se toisti melko samaa kaavaa, minua kiiteltiin avoimuudesta, rehellisyydestä ja rohkeudesta. Eräs mainitsi minulle, että olen käynyt läpi tärkeän kasvun kaaren ja toinen, että onpa hienoa, että näin nuorena olen löytänyt itseni. Siinä vaiheessa olin jo aivan kananlihalla, jokainen saamani palaute tuntui tärkeältä. Tuntui, että jutulla oli paikkansa, aikansa ja tarkoituksensa. TOKI sain myös muutaman palautteen, joita en julkaise, koska blogissani en lietso huonoa energiaa. Haters gonna hate ja se on hyväksyttävä. Rakkautta kaikille.

Itse en koe olleeni mitenkään erityisen avoin jutussa, vaan enemmänkin oma itseni, sellainen kuin minä olen. Tähän ikään mennessä ja omat kokemukseni läpikäyneenä olen huomannut omana itsenä olemisen parhaaksi tilaksi olla. Erityisesti jos tiedän, että joku muu saattaa hyötyä sanomisistani vaikka sitten henkisesti, saada sanotuista lauseista ehkä jonkun oivalluksen tai vertaistukea, niin silloinhan ehdottomasti kannattaa olla oma itsensä. Minulta se ei ole pois ja saattaa tarjota jollekin toiselle hyviä kokemuksia edes hetkellisesti. Ehkä toivoa tai iloa.

Olen elämässäni elänyt jaksoja, jolloin olen piilotellut asioiden oikeaa tolaa, juuri siksi, että olen hävennyt. Silloin olen myös miettinyt enemmän sitä, mitä muut minusta ajattelevat kuin sitä, mitä itse itsestäni ajattelen. Tuolloin elin muutenkin enemmän muille kuin itselleni, tärkeämpää oli miellyttää muita ja näyttää muiden silmissä hyvältä ja kelvolliselta. Halusin riittää muille, vaikka ennen kaikkea minun olisi tullut riittää itselleni. Muiden mielipiteillä oli itseeni ihan liian suuri vaikutus enkä edes oikein tuntenut itseäni ollenkaan, menin vain ja porskutin massan mukana. Enkä todellakaan varmasti olisi ollut valmis puhumaan mistään noista asioista, joita Hesarin jutussakin käsiteltiin. Tärkeintä oli, että pintapuolisesti kaikki näytti hyvältä. Ja pitkään niin näyttikin, kunnes jos ei nyt kaikki, niin moni asia romahti. Elämän perustukset menivät uusiksi ja nyt katsottuna se on parasta, mitä olen ikinä kokenut.

Mutta kun romahtaa, silloin muuttuu! Jotkut toki muuttuvat ilman romahdustakin, ja se on erityisen hienoa. Itse tarvitsin tuon syöksyn tuntemattomaan, jotta aloin pitää itseäni isommassa arvossa, aloin olla itselleni täysin rehellinen. Aloin ymmärtää, että tärkein ihmissuhde elämässä on omaan itseen. Sen kun oivaltaa, niin kaikki vaihtuu erilaiseksi, koko arki pyörähtää ympäri. Myös ihmissuhteet ympärillä muuttuvat, omat arvot, oman tekemisen merkitys ja sitä saattaa löytää elämälleen todellisen merkityksen, miksi olen täällä, ja lopulta sitä vain on siinä elämän virrassa, tyytyväisenä, onnellisena, iloisena riippumatta niistä ulkoisista olosuhteista. Jos elää muille, ja on kiinnostuneempi muista kuin itsestään, silloin tietää, mitä muut haluavat, toivovat ja yrittää täyttää heidän toiveitaan ja olla mieliksi. Kun tietää, mitä itse haluaa ja kuka on, on oman elämänsä arkkitehti.

Erityisen hienoa minusta oli esiintyä jutussa omalla naamallani, kuten niin moni haastattelemani ihminen esiintyy samantyyppisissä jutuissa, joita olen kirjoittanut jo 11 vuoden ajan. Tämä oli minun harppaukseni lehtiön ”väärälle” puolelle ja kokemuksena merkittävä myös omaa toimittajana olemista ajatellen. Osaan jälleen eläytyä haastateltavan asemaan entistä paremmin. Tämä oli minun arvostuksen osoitukseni kaikille heille, joita olen haastatellut.

Aurinkoista viikonloppua!

Asenne ratkaisee monessa asiassa. Tiedän sen nyt.

Asenteella on merkitystä. (Kuva: Pinterest)