Hyvä elämä

Vahva luottamus elämään…

…se vain nousee nykyään jostakin. Jopa vastoinkäymisten jälkeen. Aina vain nopeammin.

Oho! Eilinen postaukseni tavoitti blogissani ennätysmäärän kävijöitä koko blogini kolmivuotisella uralla, teitä kävijöitä oli HUIKEAT 2 511 yhden vuorokauden aikana! Kiitos jokaiselle, toivottavasti tapaamme uudestaan. En ollut uskoa silmiäni, että eilisaamuinen ajatus kolahti niin moneen. Tykkään nykyään kirjoittaa aamuisin kukonlaulun aikaan muun perheen vielä nukkuessa. Tapanani on herättyäni istua hetki sohvalla silmät kiinni, hengitellä ja antaa ajatusten nousta. Ja sitten alkaa kirjoittaa.

Tänään ajatukseni on se, mikä on pinnalla ollut itselläni viime viikkoina vahvasti. Jos en usko johonkin tekemiseeni, en tee sitä. Itse olen saanut huomata, että mikään väkisin tekeminen ei enää omalla kohdallani suju, ei vaikka siitä maksettaisiin ja tilini olisi lähes nollilla. Typerää ehkä, mutta itselleni nykyään yksi tärkeistä arvoista. Jos en sataprosenttisesti voi nähdä itseäni antamassa parastani, silloin homma on vain jätettävä, vähintäänkin hetkeksi hautumaan. Toinen asia, jonka olen huomannut ehdottoman tarpeelliseksi, on se, että todella uskon itseeni, tekemiseeni ja olemiseeni. Esimerkiksi viikonloppuna sain mielestäni loistavan työhön liittyvän idean, jota olen pyöritellyt jo toista vuotta monelta kantilta. Kun lopulta löysin siihen omasta mielestäni loistavan ratkaisun, ei minulla ollut vaikeuksia saada ideaa työstettyä eteenpäin. Mutta tähän tarvittiin ajatus siitä, että itse todella uskon asian toteutumisen olevan mahdollista.

Mistä varmuus omaan tekemiseen ja omiin päätöksiin sitten nousee? Minä sanoisin, että se nousee sydämestä. Kun on kalunnut itsensä läpikotaisin, käynyt monet kerran läpi pesukoneen linkousohjelman, välillä elo on ollut yhtä huikeaa nousukiitoa, oikeaa ruusunpunaa, välillä on vedetty mattoja jalkojen alta epätoivoon asti, sieltä se itsetuntemus nousee. Ei voi tuntea itseään, jos ei ole halunnut edes tutustua. Jos ei ole alkanut ottaa vastuuta ajatuksistaan, tunteistaan, teoistaan ja yksinkertaisesti vain olemisestaan, tuskin tietää, mitä sydämestään haluaa. Ei ole mitään syytä pelätä kaikkea sitä, mitä pinnalle alkaa nousta, kun uskaltaa alkaa kaivella itseään syvältä, uskaltaa alkaa olla itselleen täysin rehellinen. Se ei ole helppoa ja nostaa pintaan paitsi kipeitä tuntemuksia myös häpeää omista teoista ja sanoista, se on kaiken sen hetkellisen kärsimyksen arvoista.

Itse koin erään ihan huikean hetken viime viikolla pienessä juhannusstressissä. Tuli tarpeeton kiista erään ihmisen kanssa niinkin typerästä asiasta kuin autolla ajamisesta. Siinä sitten vertailimme ajotaitojamme epämiellyttävään sävyyn. Hetken aikaa mieleni teki sanoa hänelle rumasti. Teki mieli antaa sen vatutuksen ja purkauksen tulla suustani ulos, vaikka sitten vain kahdella (erittäin rumalla) sanalla. Mutta siinä hetkessä todella konkretisoitui se, haluanko mahdollisesti pilata sen hetken, sen päivän tai ehkä koko juhannuksen. En halunnut. Annoin tunteen tulla, se tuntui lähes kihisevän sisälläni. Pidin suuni kiinni ja parin minuutin päästä koko homma oli ohi. Silti, kukaan meistä ei ole pyhimys. Näitä hetkiä tulee, se on inhimillistä. Mutta se, miten niissä toimii, se voi olla todella palkitsevaa.

Joskus ennen tituleerasin itseäni temperamenttiseksi ja monesti paikkasin toimintani ja sanojeni aiheuttamaani kaaosta ja epäsopua sillä, että minun olisi varmasti kuulunut syntyä Italiaan, enhän voi luonteelleni mitään. Nykyään tuntuu naivilta piiloutua sen taakse, että ei voi itselleen mitään, sillä nyt tiedän, että kyllä voi. Ja siihenkin avainsana on se, että uppoudu itseesi. Anna palaa. Lakkaa menemästä sieltä, mistä aita on matalin. Tutustu itseesi.

Se tie kestää vuosia, eikä valmistu ikinä, mutta sitten kun sille tielle lähdet, et muuta enää haluakaan. Et halua enää vaihtoehtoja, koska palkinto kaikesta itsesi kanssa tekemästä työstä on niin upea: suurimmaksi osaksi harmoninen, tasapainoinen arki, syvä mielenrauha, rakkaus, ilo, onni ja kokonaisvaltainen tyytyväisyys, olivat ulkopuoliset olosuhteet sitten millaiset tahansa.

Upeaa keskiviikkoa!

Nykyään minulla on aikaa ja ennen kaikkea halua pysähtyä ihastelemaan elämän pieniä suuria asioita. En voi lakata ihmettelemästä, miten tämä kaikki toimii, vaikka tiedän, ettei tarvitse tietääkään. Tulee vain uskoa ja luottaa.
Nykyään minulla on aikaa ja ennen kaikkea halua pysähtyä ihastelemaan elämän pieniä suuria asioita. En voi lakata ihmettelemästä, miten tämä kaikki toimii, vaikka tiedän, ettei tarvitse tietääkään. Tulee vain uskoa ja luottaa.

 

 

2 thoughts on “Vahva luottamus elämään…

  1. Hei,

    Kirjoitat, että ”… Jos en sataprosenttisesti voi nähdä itseäni antamassa parastani, silloin homma on vain jätettävä, vähintäänkin hetkeksi hautumaan.”

    Entäs, jos se ei sen hautumisen jälkeenkään ala sujua, miten sitten käy? Minulla nimittäin käy niin, että jos jotain sujumattomuuden vuoksi alan hauduttamaan ja lykkäämään myöhemmäksi, hommasta tulee aina vain vastenmielisempi ja stressitaso nousee.

    Sinun kohdallasi arvatenkin on kyse työstä, jonka valmistumista joku jossakin odottaa, joten kovin pitkään ei voi hauduttaa..

    – hannele –

    1. Hei Hannele! Kiitos kommentistasi!
      Se, että jos en voi nähdä itseäni antamassa sataprosenttisesti parastani jossain jutussa, ei toki tarkoita sitä, että sitä juttua tehdessäni onnistuisin aina täydellisesti. Mutta jos en voi nähdä itseäni jo etukäteen antamassa sataprosenttisesti parastani, en ota sellaista keikkaa vastaan ollenkaan, tai ainakin mietin hetken. Tarkoitin sitä, että jos jo alussa näen, että hommasta aiheutuu ”ongelmia” tai että en pysty sitä täysillä tekemään, ei ole sellaista toimeksiantoa järkeä ottaakaan. Toki aina kaikki työt eivät ole yhtä mieleisiä ja aika harvoin tulee vastaan sellaisia, jotka tuntuvat vastenmielisiltä ennen työhön ryhtymistä, mutta niitäkin on ollut.
      Sitten ajatellaan vaikka siivousta… se ei tunnu aina niin kiinnostavalta asialta. Silloin teen, kuten sinäkin, alan heti hommiin. Eiväthän nuo pienet arkisemmat asiat välttämättä mitään ajatuksia herätä. Kun alan järjestää pyykkejä kaappiin, niin en edes mieti, voinko tehdä 100 % parhaani, teen vain. Tarkoitin tässä tosiaan enemmänkin tiettyjä työasioita ja intuitiohan sen vahvasti kertoo niissä, kuinka kannattaa toimia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *