Elämä muuttui taas!

Täällä sitä ollaan ja ihmetellään, jälleen kerran uuden edessä. Vuosi ja kolme kuukautta tuli istuttua samalla pallilla. Mutta niin se elämä muuttui taas. Uusi alku on täällä.

Mitä on mutkan takana, sitä ei tiedä kukaan.

Eilen pakkasin viimeisetkin tavarani, tyhjensin ja luovutin pois duunikännykän, siivosin tietokoneen työpöydän, irrotin lasten kuvat ilmoitustaululta. Heitin turhat paperit roskikseen ja vein 10 vihkoa täynnä kirjoitusta tuhottavaksi. Rättiä en löytänyt, joten jouduin pyyhkimään työpöydän kostealla vessapaperilla! Luovutin kulkulupani, kannoin kassini ovelle ja lähdin. Toki hyvästelin ihanat kollegani. Olen saanut tehdä huipputyyppien kanssa töitä. Työyhteisöä tulee ikävä, mutta eiköhän siihen itsekseen kirjoittamiseenkin totu. Veikkaan, että tämä tekee hyvää ystävyyssuhteilleni, jotka ovat jääneet puoliteholle kaiken kiireen keskellä. Odotan jo innolla lounaita ystävien kanssa.

Hei tyyppi! Sä pärjäät!

Pelko oli turha

Mutta kauaa en ole talosta poissa, sillä maanantaina alkavat freehommat täydellä teholla ja jo tiistaina on treenikuvaukset. Elämä on nyt näin ja tekstiä tuotan kotoa käsin ja useampaan julkaisuun. Tulkoon tästä hyvä tai mieluummin loistava! Ei ole loppuja, on vain uusia alkuja, kuten Kaija Juurikkala on sanonut. Mitä vain hyvää voi tapahtua, kuten Eeva Kilpi on sanonut.
Kun tekee sitä, mille sydän roihuaa ja mikä on intohimo, ei voi epäonnistua, sanon minä.

Pahin pelkoni, jota itsekin onnistuneesti lietsoin tässä pari viimeistä kuukautta, oli se, etten saisi heti hommia vaan jäisin tyhjän päälle muutaman jumppatunnin varaan. Jumpat on tosi jees, mutta kun joutuu elättämään lapsia niin aika runsaasti saa jumpata. Näin jälkeenpäin ajatellen en ehkä halunnutkaan uskoa koko aikaa itseeni ja selviytymiseeni, vaan halusinkin lietsoa epävarmuutta ja asettaa uhriviitan harteilleni. Tiedän yhä, että tästä maasta löytyy satoja toimittajia, joiden on ollut pakko heittäytyä freelanceriksi ja kilpailu on kovaa. Mutta nyt tiedän senkin, että tekevälle kyllä kirjoitustöitä löytyy ja erityisesti hänelle, joka rohkenee avata suunsa ja kysyä niitä suoraan. Uuden elämäntilanteen alku näyttää vallan lupaavalta enkä suostu enää pelkäämään tulevaa kesääkään. Sillä mennään, mitä on. Ja onpa muuten ollut mukava huomata, että omat työt ja panostus on noteerattu toki paitsi Kauneus ja Terveydessä, myös talon muissa lehdissä.

Aina on valoa.

Vahvalla laiturilla

Mutta kyllä se elämä kantaa! Olen varma, että tästäkin muutoksesta seuraa taas paljon hyvää. Luottamus elämään vain sattuu olemaan toisinaan kovin vaikea laji. Nyt näen silti kirkkaasti sen, ettei olisi kannattanut murehtia. Olisin voinut käyttää nekin ahdistuksen minuutit vaikka sitten nauramiseen! Pirskatti kun sitä oppisi päästämään itsensä helpommalla, kun vain uskaltaisi luottaa ja lakkaisi pyörittämästä niitä samoja ahdistuksen ja epätietoisuuden keloja päässään. Opinkohan tästä(kään) ensi kertaa varten? Miten sitä muistaisi jonkin epätoivotun tilanteen ollessa päällä, ettei se ole ikuisesti siinä. This too shall pass. Mihin lie tuo lause välillä unohtuu.

Tiedän, että se tapahtuu, vaikka en tiedä, miten se tapahtuu. Pitkin aamua olen ajatellut ihan yleisesti elämääni ja asioita, joiden toivon olevan tulevaisuudessa toisin. Mietin sitäkin, miten ja missä aikataulussa mikäkin asia tulee muuttumaan ja olemaan minulle totta. Uskon, että aikatauluja on hyvä luoda itselleen, etteivät asiat vain jää roikkumaan jonnekin välitilaan. Kuitenkaan sitä, miten ne kaikki asiat lopulta tapahtuvat, ei mielestäni tarvitse tietää tai ainakaan aina niin tarkkaan voi edes suunnitella. Luottamus ja usko ovat asiat, joihin kannattaa nojata, sillä oikeasti mitä vain voi tapahtua milloin vain. Ja toki tarvitaan ymmärrystä siitä, että tietää, mitä tavoittelee.

Mokia sattuu ja niistä oppii.

Me ollaan vain ihmisiä

Mutta koska olen ihminen, tuskin pystyn ikinä täysin irrottautumaan turhasta murehtimisesta. Kuitenkin olen oppinut käymään murehtimisen suossa yhä vain lyhempiä hetkiä. Yhä enemmän uskallan luottaa ja löydän varmuutta, vaikka välillä otankin askeleita taaksepäin. Rohkeus uskoa hyvään tuntuu mukavalta. Tahdonkin kannustaa ja muistuttaa itseäni ja myös sinua siitä ja siihen, että vaikka välillä menee huonommin monessakin suhteessa ja missä tahansa asiassa, aina tulee se hetki, jolloin taas on helppo olla ja hengittää ja elämässä asiat tapahtuvat vaivattomasti ja kevyesti virraten. Huononakin päivänä tai jaksona kun keskittyy niihin asioihin, jotka silloin ovat hyvin, ei sille turhalle vellomiselle ja epätoivolle edes oikein tahdo jäädä aikaa: kiitollisuus ja huoli eivät mahdu samaan hetkeen.

Näin on nyt! Hyvää lauantaita sinulle. Kiitos, että olet ja luet.

Pitää uskaltaa avata uusi ovi.