Elämä tapahtuu…

…mutta onneksi voimme valita asenteemme. Se on ainakin hyvä tiedostaa, vaikkei sitä kykene aina todellakaan noudattamaan!

Tänään olen paitsi paiskinut hommia, olen myös miettinyt sitä, miten voi saada sen (minkä tahansa asian), mistä luopuu. Aijettä miten niin saan muka sen, minkä annan pois tai mitä en enää pakkomielteisesti tavoittele? Kyseinen lausahdus on monesti kuulostanut haastavalta, mutta alan enemmän todella uskoa siihen. Ihminenhän vain usein jotain tahtoessaan on valmis menemään läpi harmaan kiven, vaikka sitten väen vängällä. Joskus pieni pakko on hyvä motivaattori, mutta itselläni se ei ainakaan kanna kovin pitkälle. En vain voi enää tehdä ainakaan kovin kauaa mitään vain siksi, että on pakko. Sellainen ei hyödytä toden totta myöskään omaa hyvinvointia.

Näinhän se menee, että mitä enemmän takerrumme tai pidämme väkisin kiinni jostain, se luiskahtaa käsistämme kuin märkä saippua. Mitä enemmän tahdomme olla oikeassa, sitä onnettomampia luultavasti olemme. Mitä runsaammin meillä on valinnanvaraa, sitä epävarmemmaksi se meidät voi tehdä. Se, mitä emme suostu kohtaamaan, saavuttaa meidät aina.

Psykoterapeutti Elizabeth Lukas pohti jossain kirjassaan sitä, miten paljon nykyihmiset ovat tehneet esimerkiksi onnen saavuttamiseksi, ja miten vähän siitä huolimatta ihmisten sydämissä on onnea.

Kas, hyvä pointti.

Itsekin voisin lakata miettimästä liikoja sitä, miten asioiden pitäisi olla. Sen sijaan voisin keskittyä enemmän niiden elämiseen ja kokemiseen. Päivä kerrallaan ja rennolla asenteella.

Olisi kauheaa, jos kävisi näin, kuten Thomas la Mance toteaa:

Elämä on sitä, joka meille tapahtuu koko ajan sillä aikaa, kun teemme muita suunnitelmia. 

Kauniita unia!

Näin. (Kuva: FB/Yoganynoumous)