Elämää ei tarvitse ratkaista…

… vaan se kannattaa kokea.

Kävin äsken nukuttamassa Piksua ulkona. Upea myrsky! Onneksi jalassa oli kumisaappaat, sillä aina kuraiselta kävelytieltä ei löytynyt pelastusta. Yhdessä kohtaa emme päässeet eteenpäin lainkaan, sillä raksamiehet olivat kasanneet kävelytielle puoli metriä korkean lautakasan. Oli pakko kääntyä takaisin ja kiertää eri kautta. Ja mikä parasta, se ei haitannut minua ollenkaan!

Eilen selailin läpi Anna Kåverin kirjan Elämää, ei taistelua – Hyväksyminen elämänasenteena. Se sisältää paljon käytännön harjotteita, mutta huomasin ilokseni, että ne tuntuivat itselleni turhilta. Kirja ei sisältänyt minulle niinkään uutta, vaan vahvisti ajatuksiani, että juuri noin itsekin kelailen.

Siellä sanottiin hyvin onnellisuudesta (josta jokainen meistä ajattelee eri tavoin): Onnellisuus ei ole sitä, että on vapaa kaikista kielteisistä tunteista. Ihmiset ovat usein onnettomia siksi, että yrittävät hallita sitä, mikä ei ole hallittavissa, eli sitä, että elämä sisältää toisinaan myös kärsimystä. Voila! Ihan oikeasti, kenenkään elämä ei voi olla koko ajan täydellistä, ihanaa, mahtavaa ja maailman onnellisinta. Mutta sellainen ihminen, josta suurimman osan aikaa tuntuu tuolta, osaa käsitellä huonojakin fibojaan ja hyväksyy ne. Ja vielä, hyväksyminen ei tarkoita sitä, että kaikista asioista täytyisi pitää. Se on sitä, että näkee asiat sellaisina kuin ne ovat. Uskon myös, että silloin ihminen vapautuu ajattelemasta, että asioiden tulisi tai pitäisi olla jollakin tavoin.

On aika makea tunne, kun useimmiten kykenee ottamaan asiat sellaisina kuin ne tulevat eteen. Aha, palkka ei sitten tullutkaan tänään. Oho, onpas siellä hemmetillinen keli. Jaa, ystäväni teki jälleen oharit. Kah, juuri kun luulin olevani terve, sairastuinkin uudelleen. Nämä toki ovat arkisia pikku asioita. Monille tapahtuu koko ajan isoja juttuja, joita on vaikeampi hyväksyä. Mutta sekin lienee mahdollista.

Yllä oleville asioille voi olla todella vihainen ja kiukutella. Voi helposti antaa vastaavien pilata ensin aamun, päivän ja illan. Ehkä jopa koko viikonlopun, viikon, kuukauden ja syksyn. Niiden vuoksi voi lietsoa itsensä sellaiseen vatutukseen, että onnistuu pilaamaan myös läheistensä fiilistä.

Kirjassa sanotaan, että ongelmana eivät ole useinkaan ympäristön tosiasialliset tapahtumat, vaan se, miten me tapahtuneen ymmärrämme, mitä ajattelemme siitä, mitä tunteita ne meissä herättävät. Kyllä! Juurikin näin. Mutta juuri noita asioita itsessään voi jokainen opetella muuttamaan.

Tunteet ovat, niistä ei pääse eroon ikinä. Omalla kohdallani olen huomannut sen, että kun panee hanttiin, taistelee ja yrittää hallita, asiat menevät pahempaan suuntaan. Sitten kun lopulta uskaltaa höllätä otetta, asiat alkavatkin sujua niin kuin toivoi silloin, kun yritti niitä väkisin muuttaa. Paradoksaalista.

Elämä ei ole ongelma, joka pitää ratkaista, vaan todellisuus, joka on koettava.

Hei kamut, ottakaa musta mallia! Ajatukset ovat vain ajatuksia, jotka tulevat ja menevät! Minä toimin täysillä kaikessa mitä teen, enkä muusta tiedä.