Elämän tarkoitus on…

…ihan mitä vain itse sen haluat olevan. Postaus sisältää arvonnan!

Viime viikolla kuvatessamme Naisen iholla -dokumenttia, leikkihaastattelin kuvausryhmän tyyppejä sillä aikaa, kun valojen ja kameroiden sijaintia säädettiin. Kuvausryhmän jäsen siis istui paikassa, jonne haastateltava oli ajateltu sijoittaa ja heidän piti vain olla möllöttää siinä sen aikaa, että kaikki saatiin toimimaan haastateltavaa eli dokumentin sen kertaista tähteä varten. No, koska toimittajana en keksinyt parempaakaan kysymystä, esitin tällaisen yksinkertaisen: mikä on elämän tarkoitus. Vastaukset vaihtelivat ainakin iloisena olosta huumoriin. Eräs ystäväni on muuten sitä mieltä, että elämän tarkoitus on lisääntyminen ja toisen mielestä se on elää hyvä elämä. Kuten sanottu, yhtä oikeaa vastausta ei ole, vaan vastauksia lienee yhtä paljon kuin meitä ihmisiäkin, ja kaikki ovat oikein.

Pakko myöntää, että enpä ole juuri elämän tarkoitusta miettinyt viime aikoina kovin paljon itsekään. Lisäksi veikkaan, että aika monella sen pohtiminen unohtuu arjen kiireessä, kun säntäillään kodin-päiväkodin-koulun-työpaikan-iltapäiväkerhon-ruokakaupan-harrastusten välillä kuin päättömät kanat. Silti joskus on ihan hyvä pysähtyä miettimään, mikä oman elämän tarkoitus on, mitä itse elämältä haluaa, miltä haluaa oman arjen näyttävän ja ennen kaikkea onko tyytyväinen siihen, mitä se arki juuri nyt tarjoaa. Jos ei ole tyytyväinen, ei hätää, silloin kannattaa muistaa, että mahdollisuuksia on, mutta ennen kuin niistä monista mahdollisuuksista valitsee, itse täytyy tietää, mitä haluaa ja mikä itselle on merkityksellistä.

Itse ajattelen elämän tarkoituksesta jotakuinkin niin, että se on iloa, onnellisuutta, tyytyväisyyttä, luottamusta, uskoa, vapautta. Se on sitä, että itse koen eläväni merkityksellistä elämää, vaikka arkeni ei sitten naapurin silmissä sellaiselta vaikuttaisikaan. Elämästäni tekee merkityksellistä se, että saan toteuttaa itseäni, luoda asioita, vaikuttaa, auttaa muita, innostaa, oivaltaa, rakastaa, olla. Että saan tehdä asioita, koska haluan. En siksi, että minun on pakko. Sen myötä muuten, kun olen lakannut ajattelemasta, että jokin olisi pakko, en osaa enää kohdistaa tätä pakko-ajattelua edes siivoukseen. Kun on siivottava, siivoan ilman, että ensin tuskailen puolta päivää. Siivoamisenkin kun voi ottaa meditatiivisena harjoituksena!

Siivosin juuri lipastoni laatikoita ja nytpä on hyvä hankkiutua eroon muutamasta itselleni ylimääräisestä Naisen iholla -kirjasta (Tammi 2013). Siispä esitän sinulle kysymyksen: mikä on sinun elämäsi tarkoitus? Kaikkien tähän postaukseen sunnuntai-iltaan 8.9. klo 21 mennessä kommentoineiden kesken arvon kaksi Naisen iholla -kirjaa. Kirjat postitetaan voittajille, joille ilmoitan voitosta myös henkilökohtaisesti.

Toivotan sinulle oivaltamisen iloa ja arpaonnea!

Näinkin voi olla! (Kuva: Pinterest)

Näinkin voi olla! (Kuva: Pinterest)