Elämää paperille

Tapahtuupas nyt paljon innostavia asioita elämässä! Ilmassa on ajoittaista ylikierroksilla käymistä.

Jo pitkään olen yrittänyt päästä alkuun omaa elämääni sivuavan kirjan kirjoittamisessa. Siis sopivasti faktaa ja fiktiota yhdistelevässä kombinaatiossa. Hyvän alun jälkeen vastassa on ollut ylitsepääsemätön seinä. Minulla on omasta mielestäni myyvä aihe ja paljon ideoita, mutta muiden kuin työjuttujen kirjoittaminen on jatkuvasti kaatunut ajanpuutteeseen, väsymykseen tai motivaatiopulaan.

Tämän viikon alussa törmäsin netissä Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmeniaan, ja kas, heillä oli juuri alkanut ”Kirjoita elämäntarinasi” -verkkokurssi. Ilmoittautuminen oli jo ohi, mutta kurssilta löytyi vielä yksi vapaa paikka ja pääsin mukaan. Olen varma, että tällä on tarkoituksensa! Odotan kurssilta paljon. Toivon, että saan sieltä tarvittavan kannustuksen ja minua potkitaan rehdisti eteenpäin valitsemallani tiellä. Joulumarkkinat 2012, täältä tullaan!

Ja mikäs onkaan kirjoitellessa, kun toivottavasti pian saan avaimen työhuoneeseen, jonka tulen jakamaan hienojen ihmisten kanssa luovassa ja tapahtumarikkaassa ympäristössä. Sitten ikkunasta avautuva näkymä ei ole enää sama kuin alla: Espoossa rakennetaan!