Ensihoitajaopintoja, juoksuryhmiä ja uusi perheenjäsen!
Syksy on kulunut näin: ensihoitajaopintoja, juoksuryhmiä ja uusi perheenjäsen! Niin vain blogi on meinannut hukkua ja unohtua maailman lakatessa lukemasta blogeja, mutta ajattelin silti päivittää kuulumisia pitkästä aikaa.
Ensihoitajaopintoja (AMK) on vuodenvaihteessa kasassa reilun 100 opintopisteen verran, ja koko tämä syksy on käytännössä kulunut työharjoitteluissa ensin Porvoon sairaalassa, sitten Haartmanin sairaalassa ja nyt Meilahden tornissa.
Joulukuussa on vielä koulua, tenttejä ja tehtäviä ja sitten siirryn lomailemaan. En ole vielä päättänyt, alanko keikkailla jollain tutulla osastolla, mutta koska kirurgisen hoitotyön harkka loppuu joulukuun alussa ja perustason ensihoitajan ensimmäinen ambulanssiharkka alkaa helmikuun lopussa, olisi hyvä pitää yllä opittuja taitoja vaikka yhden, kahden vuoron verran viikossa. Ja voin kertoa, tuota perustason ensihoidon työharjoittelua olemme odottaneet, ja puhun nyt siis sekä itseni että myös monen koulukaverini puolesta. Kesällä muuten olin kaksi kuukautta kotihoidossa hoitajana kesätöissä, ihan siis palkattuna, ja sain sieltä todella arvokasta työkokemusta hoitoalalta. Niin ja mikä tärkeintä, kertaakaan en ole ensihoitajaopintoja katunut. Vaikka hoitoalalle hakeutuminen oli itsellekin pieni yllätys.
Uudet juoksuryhmät Helsingissä
Muuten arki rullaa kuten ennenkin. Pitkälti olen siirtänyt tämän blogini yli 10 vuotta kestäneen aktiivisen toiminnan Instagramiin. Silti tuli yhtäkkiä olo, että pitäisikö tämä blogikin puhaltaa henkiin.
Itse teen opintojen ohella yhä juoksuvalmentajan töitä ja nyt alkavat muuten pitkästä aikaa, eli ensimmäistä kertaa koronan jälkeen, kaksi uutta pienjuoksuryhmääni Helsingissä! Mahdollista on valita joko kuuden tai 11 viikon pätkä, ja tasoryhmiä on 2, juoksun aloittajat ja kuntojuoksijat, tervetuloa!
Olen lakannut tekemästä yksilövalmennuksia ja juoksuohjelmointeja, mutta ken tietää, saatan vielä niidenkin pariin palata. Syksyllä olen käynyt myös pitkän koronatauon jälkeen luennoimassa hyvinvoinnista, jaksamisesta ja palautumisesta Energia-alan assistentti- ja sihteeriseminaarissa sekä Tallink Siljalla. Puhujatkeikat ovat kyllä ihan bäst, ja niistäkin olen saanut tosi hyvää palautetta.
Koiranpentu tuli taloon
Ja ai niin, yksi aika mullistava uutinen on koiranpennun saapuminen taloon reilu viikko sitten! Olimme miettineet perheemme kasvattamista koiralla varmaan ainakin jo viisi vuotta, mutta rodun tuli olla sellainen, että se tulisi leijonaluppakani Madden kanssa toimeen. Alkusyksystä törmäsimme italialaiseen tryffelikoiraan, lagotto romagnoloon ja ihastuimme tuohon rotuun. Sen jälkeen lagottoja alkoi näkyä ”kaikkialla” ja noin viikko sitten meille saapui Bambi, joka on aivan herttainen ja naapurienkin mielestä todella reipas tytteli, toki hän osaa olla myös pieni monsteri naskalihampaineen. Mutta on ihan uskomatonta, miten paljon pentu on oppinut reilussa viikossa ja mitä me olemme häneltä oppineet.
Toivotan sinulle ihanaa syksyä ja ehkä kuulemme pian!
Terkuin Jenny
Comments are closed.