Haaveissa hetki itselle

Tämä päivä ei alkanut kovin hyvin, mutta onneksi parani loppua kohden. Haastattelin pariskuntaa, jonka mies totesi niin osuvasti, että ainoa mitä hän kaipaa lapsettomasta ajasta, on oma aika. Ei se, että lähtisi baariin, vaan se, että olisi aikaa vaikka lukea kirjaa, kuunnella musiikkia tai keskittyä omiin ajatuksiin.

Baarityyppistä karkelointia en kaipaa minäkään, mutta nimenomaan kaipaan joskus juuri sellaista aikaa, kun ei tarvitsitsisi tehdä mitään. Voisi vain olla ja lukea tuntikausia ilman keskeytystä tai sitten tuijottaa kattoon ja haaveilla, ihan miten vain. Omistaisin sellaisen hetken itselleni. Se on se työssäkäyvän äidin dilemma, että kun on jo (vaihtelevan) työajan pois perheen luota, niin sitten sitä omaa kattoontuijotusaikaa ei vain tule järjestettyä. Tulee kyllä huolella nyhjättyä kaikki vapaa-aika kotosalla, mutta onhan se täysin oma valintani. En vain raaski olla poissa yhtään enempää kuin on pakko.

Minun on nimittäin hyvin vaikea olla erossa tästä pienestä mahtityypistä, jonka nukkumaanmenoshow oli taas tänään aivan omaa luokkaansa. Miten voikin tulla yhtäkkiä niin paljon tekemistä, kun pitäisi painaa pää lakanaan ja alkaa nukkua!

Joo, mä ymmärrän, että tää on nyt 15. kerta kun nousen ylös, mut pakko oli vielä tiputtaa tää yks lelu lattialle.

Ai siis mitä, mitenpäin täällä pitää olla? Eiks tää käy?

Mun oli ihan pakko käydä tsekkaa yks homma täälläpäin sänkyä!

No nyt se kuvaa salamalla, mä sokaistun! Aika jännä tää liukuovi!

Kato mutsi, mä osaan mennä tälleen hienosti mutkalle! Oho, nyt on vellit pitkin sänkyä, mut ei se haittaa.

No joo joo, enää yks pikku riehuminen, sit mä alan oikeasti nukkua.