Hyvä arki

Hei mikset sä tullutkaan?

Viikonloppukurssi Jamilahdessa tuli taas vedettyä ja tällä kertaa jouduin hieman fiksaamaan ohjelmaa lennosta, sillä tulijoita olikin yllättäen aika monta vähemmän kuin piti. Olin aika yllättynyt siitä, että esimerkiksi kolme ihmistä oli perunut kurssin vain edellisenä päivänä. Uskon, että paikalla olivat kaikki, joiden siellä kuuluikin olla, mutta silti tämä pisti funtsimaan nykyarjen hektisyyttä ja ihmisten käyttäytymistä. Viime tipan perumisissa ei juuri kunnioitettu opiston henkilökuntaa, ei minua itseäni eikä myöskään muita kurssille osallistujia. Ymmärrän kyllä, että joillakin oli ihan varmasti pätevä syy perumiseen, mutta mielestäni se, että on ilmoittautunut jonnekin eikä sitten yhtäkkiä päivän lähestyessä huvitakaan osallistua, ei ole pätevä syy. On hyvä muistaa se, että kurssin, tapahtuman tai minkä tahansa tilaisuuden järjestäjä on nähnyt vaivaa homman eteen. Toinen asia on se, että kannattaa ehkä ilmoittautua tilaisuuksiin sen hetkisen voimavarojen mukaan. Ensin miettii hetken, kutsuuko tämä asia todella minua ja sitten miettii myös sitä, onko oma elämäntilanne sellainen, että se sallii osallistumisen.

Ihana, upea Jamilahti. Kuin kotiinsa tulisi.
Ihana, upea Jamilahti. Kuin kotiinsa tulisi.

Samanlaisia pieniä pettymyksen hetkiä koin silloin, kun vietin Sisäisen voima -kirjani julkkareita. Sain nimittäin viime tipassa todella monta moi en mä pääsekään tulemaan vaikka mä ilmoittauduin -viestiä. Olisin tosi mielelläni saanut ne viestit hieman aiemmin kuin tuntia paria ennen tilaisuutta ja pelkäsin, että joudun syömään kaikki tarjoilut itse ja juhlimaan yksin, mutta onneksi porukkaa tuli kuitenkin paikalle.

Haminan rannoilla oli hiljaista.
Haminan rannoilla oli hiljaista.

Toki ymmärrän, että aina ei huvita tai jaksa ja joskus on ihan oikea, vakava syy, jota tulee kunnioittaa, mutta silti asiaa voisi mahdollisuuksien mukaan miettiä myös tilaisuuden järjestäjän näkökulmasta. Tosin: Olen itsekin perunut viime tipassa menemisiäni silloin, kun lapsi valvotti kaksi vuotta ja olin aivan puhkipoikkipinoon sellaisten öiden jälkeen, kun en ollut saanut nukkua kerrallaan tuntia kahta pidemmälle. Siinä sotkussa meni välit muutamaan ystävään, koska he kyllästyivät siihen, että siirtelin näkemisiä, mutta onneksi kumpikin suhde on korjaantunut ainakin jollekin tasolle.

Pian koivut ovat runsaimmillaan.
Pian koivut ovat runsaimmillaan.

Ollaanko me ihmiset niin kiireisiä, välinpitämättömiä vai stressaantuneita vai ajatellaanko me, että ei se haittaa, että mä perun, kun kaikki muut kuitenkin menevät paikalle?

En tiedä, mutta tätä jään pohtimaan ja jatkossa pyrin pitämään omat lupaukseni nähdä, tavata, mennä ja osallistua entistä tarkemmin. Ehkä tämä oli oppiläksy, joka minun tuli kokea! Oletko sinä törmännyt vastaavaan?

Muista rakkaus!
Muista rakkaus! Tämä kivi löytyi Haminan rannoilta koti-ikävän ollessa pahimmillaan.

Ihan mahtavaa uutta viikkoa! Tällä viikolla tehdään ihmeitä.

12 thoughts on “Hei mikset sä tullutkaan?

  1. Kyllä itekin tulee harrastettua tuota viime hetken peruutusta liian usein. Useimmiten syy ei edes ole kovin kummoinen. Tuntuu siltä, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä helpommin vähättelen omaa osallistumistani: ei mua kukaan siellä odota, ei kukaan huomaa jos mä en mee, ei ketään ees kiinnosta oonko paikalla. Eli tällainen itsekeskeinen ajattelumalli. Joopa joo, ehkä vois sit ilmoittaa jo kutsuttaessa, että mitäs sinä mua kutsuit, kun oon niin epäkiinnostava… heh.

  2. Tuttua tekstiä. Aiemmassa työssäni rooliini kuului erilaisten koulutustapahtumien järjestäminen (sekä maksullisten että maksuttomien) ja peruutusmaksu oli pakko ottaa jossain vaiheessa käytäntöön juurikin viime hetken peruutusten vuoksi. Pääsääntö oli, että mitä halvempi tilaisuus (ja varsinkin jos ilmainen) niin sitä suurempi oli no-shown määrä ja harva näistä viitsi edes ilmoittaa poisjäännistään. Tosi harmillista esim. silloin, kun paikkoja on rajoitetusti ja jonossa ihmisiä, joita asia oikeasti kiinnostaisi. Tästä jotain oppineena harkitsen nykyään tarkkaan, mihin ilmoittaudun ja ilmoitan poisjäännistä niin ajoissa kun mahdollista. Aika on rahaa ja niinpä haluan kunnioittaa sitä, sekä omaani että muiden.

  3. kiitos hyvästä tekstistä. Olen huomannut vuosien varrella miten itsekeskeisyys a välittämättömyys on yleistynyt. Ihan jo juhlakutsuihin s uhtaudutaan kummallisesti. Oli 60 vuotis juhlat vuokratussa tilassa. Ilmoittautuminen määräpäivään mennessä. Eikö vaan että kymmenkunta ei ilmoittautunutta ilmestyi buffapöydän jonoon. Revi siitä huumoria. Toinen esimerkki. Soitin varmistaakseni 50 juhlien nimi listan läpi ja sain eräältä tällaisen vastauksen; no ellei mitään mukavampaa tule niin voidaan käväistä. Turha arvata mitä siihen sanoin. Päivän sävel on instant generation ja me and me and me:)

  4. Aijai nyt tuli huono omatunto..

    Mulla oli silloin tosi tyhmä päivä kun sulla oli julkkarit ja jotenkin niissä tyhmyyspäissäni ajattelin etten haluu tulla levittelemään tyhmää energiaa sun ilosiin julkkareihin (varsinkaan kun en olis tuntenut sieltä porukkaa eikä kukaan tykkää epävarmoista lonely wolfeista). Enkä edes ilmoittanut mitään, kai mä kelasin että ei kukaan edes huomaa että puutun sieltä ja sulla on varmasti niin juhlahumu päällä ettei suakaan haittaa.. Ihan tosi marttyyrimaista nyt kun aattelen, mutta sillon oli semmonen moodi. Anteeksi Jenny <3

  5. Tuo poisjääminen jopa ilmoittamatta on ollut valitettavan yleistä jo pitemmän aikaa. Kun vielä olin työelämässä mukana järjestimme tilaisuuksia ja jännittää sai tuleeko ketään paikalle, vaikka tilaisuudet olivat puolipakollisia. Yleensä ne sisältyivät työaikaan. Kohteliasta on ainakin ilmoittaa niin varhain kuin mahdollista poisjäämisestä. Vielä parempi olisi hankkia tilalleen joku toinen osallistuja.

  6. Todella hyvä postaus! Olen kyllä syyllistynyt itsekin valitettavan usein peruutuksiin erilaisissa tilanteissa ja niistä on jäänyt itsellekin todella usein huono omatunto. Joskus vain arvioi voimavaransa väärin :( Enemmän pitäisi miettiä, mitä kaikkea ehtii ja jaksaa tehdä normaalikuvioiden lisäksi eikä lupaile innostuspuuskassaan lähteä joka paikkaan mukaan.

  7. Minäkin aika tuoreena yrittäjänä olen törmännyt tähän ja miettinyt, mitä asialle voi tehdä. Joskus kun joutuu miettimään, onko koko kurssia järkevää järjestää, jos ensin on sopiva määrä ilmoittautujia ja sitten viime hetkellä tulee niin monta peruutusta että jäljelle jää enää kaksi osallistujaa.

    Ihana sydänkivi!

  8. Ymmärrän, että juuri tuosta syystä monessa paikassa on nyt peruutusmaksu. Kurssi saattaa olla jopa ilmainen, mutta viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeisestä peruuttamisesta peritään peruutusmaksu (esim. OK-opintokeskus). Ja tietysti myös silloin, jos ei peruutuksesta ilmoita ensinkään. Se pistää väkisinkin ruotuun ja turhat peruuttamiset jäävät pois. Suosittelen.

  9. Kuulostaapa niin tutulta. Yrittäjänä aloitin tälle keväälle ja juuri tähän olen törmännyt. Olen kokenut sen arvostuksen puutteena minua sekä muita kurssilaisia kohtaan. Tämä on siis vallitseva ilmiö. Tosi kurjaa…

  10. Tutulta vaikuttaa. Vastaavaan olen törmännyt sekä ystäväsuhteissa että suvun parissa. Työkuvioissakin valitettavasti näin on käynyt. Onneksi se on poikkeus, vaikka todella harmillinen sellainen. Aurinkoista viikkoa! Tuija

  11. Outs! Nyt pisti sydämeen. Mä nimittäin jouduin lennosta muuttamaan julkkaripäivän suunnitelmia lapsenhoidollisista syistä, enkä edes muistanut sanoa siitä mitään. Mietin pitkään sen jälkeen, että olisi pitänyt edes sanoa jotain mutta en vain saanut aikaiseksi. Tosi hyvä muistutus tämä postaus, pitää parantaa tapansa heti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *