Hyvä elämä

Kaikki on mahdollista…

…mikä ei ole varmaa. Hieno lause, mutta joskus niin vaikea uskoa.

Aargh! Jos mielessä pörrää vuorokauden aikana 60 000 ajatusta, niin minkä ihmeen takia ihmistä ei ole ohjelmoitu niin, että se automaattisesti ajattelisi jos ei koko ajan niin ainakin useimmiten, että mikä tahansa voi olla mahdollista? Usein minun onkin helppo uskoa siihen, että kun mikään ei ole varmaa, kaikki todella on mahdollista, mutta juuri nyt tämä ajatus tökkii ja pahasti. Mutta miksi ihmeessä sitä aina sortuu toistamaan niitä samoja epäilyksen keloja ja miettii, että no ei sitä ja tätä kuitenkaan tapahdu. Siis no ei ainakaan itselleni. Joo no muille tooootta kai, mutta omalla kohdallani nyt en usko siihen. Blaablaablaa.

Pyrin itse useimmiten vaihtamaan kanavaa paremmalle siinä vaiheessa, kun pieni ääni päässäni uskottelee moisia, mutta joskus se uskottelu tapahtuu niin automaattisesti, että menee päivä, pari tai viikkojakin, hupsista vain, ennen kuin huomaan, mitä oikein ajattelen. Ei niin.

Joissain asioissa huomaan myös yhä toimivani niin, että enpä teekään mitään, kun olen päätellyt, että se jokin ei voi olla itselleni mahdollista. Keksin siis tekosyitä, ettei minun tarvitse pettyä. Ja koska en halua pettyä, en edes ryhdy mihinkään, etten vain pettyisi. Onpas ikävä oravanpyörä! Eihän mitään hyvää ja uutta voi tapahtua, jos ei ryhdy tekemään asioita eri tavalla kuin mihin on tottunut.

Onneksi voin työstää ajatuksiani ja muuttaa niitä myönteisempään suuntaan, mutta sepä ei käy vain kerran ajattelemalla, vaan pitkäjänteisellä työllä ja itseään jatkuvasti muistuttamalla. Ja kun vaikkapa itsekin mietin niitä suurimpia saavutuksia tähän asti, niin kaikki ne asiat, joita olen todella halunnut, ovat tapahtuneet. Olen esimerkiksi saanut vetää ihania hyvinvointiviikonloppuja kartanomiljöössä. Saan työkseni tehdä niitä asioita, joita olen vain joskus päättänyt, että haluan tehdä. Olen saanut tehdä kaksi kirjaa, joista toinen on juuri toista kertaa painossa.

Mikä sitten mättää, kun aina hommat eivät vain onnistu… Ilmeisesti noita yllä mainittuja asioita olen halunnut niin kovasti, että olen keskittänyt kaiken energiani niihin ja sulkenut korvani mieleni negatiiviselta löpinältä. Miksi en siis toimisi samoin niiden arkipäiväisempienkin asioiden kanssa… Mikä minua estää uskomasta itseeni ja siihen, että en muka voisi saavuttaa jotain, jonka itselleni koen juuri nyt hyväksi ja tarpeelliseksi? Taidan olla itse itseni suurin jarru enkä halua olla sitä.

Jos en usko itseeni ja johonkin asiaan, turha sitä on sitten sen enempää pyöritellä. Silloin voin irrottaa otteeni, unohtaa koko homman ja siirtyä seuraavaan asiaan. Mutta: voin myös pysähtyä kuuntelemaan itseäni ja alkaa uskoa itseeni ja asioihin. Jälleen kerran. Kai se on taas hyväksyttävä, että arki on steppailua eteen ja taakse. Se on uskoa ja epäuskoa. Se on iloa ja surua. Se on helppoa ja vaikeaa. Se on kaikkia tunteita ja sateenkaaren värejä.

Ja lopulta se on ihan hitokseen omista asenteista kiinni.

Iloista keskiviikkoa! Jaksetaan uskoa! Ja kiitos kaikille edelliseen postaukseeni kommentoijille! Arvostan, että keskustelua syntyi. P.s.2 Vielä muutamia Sisäinen voima -kirjoja myynnissä signeerauksella. Ota yhteyttä jenny at jennyhenriksson.com, jos haluat ostaa vaikkapa äitienpäivälahjaksi.

Usko, toivo, rakkaus. Siinä tärkeimmät!
Usko, toivo, rakkaus. Siinä tärkeimmät!

4 thoughts on “Kaikki on mahdollista…

  1. Juuh… miksi onkin niin, että esim. työasioiden suhteen olen aina uskonut itseeni ja saavuttanutkin melkeinpä kaiken mitä olen tosissani halunnut, joskus uskomattomillakin tavoilla. Mutta sitten mitä tulee ihmissuhteisiin, niin en vaan saa taottua tuollaista uskoa itseeni ja siihen, että joskus vielä saisin minäkin onnellisen parisuhteen. Jotenkin ajattelen niin, että se ei ole oikeastaan minusta kiinni, vaan niistä muista ihmisistä ja kun ei kerran kukaan minuun ikinä ihastu, tai jos ihastuukin, niin ei sellainen, josta itse olisin kiinnostunut jne.
    Useampi sinkkuvuosi takana ja koko ajan vain vaikeampi uskoa, että tämä tilanne enää mihinkään muuttuisi.

    Ongelma onkin juuri siinä, että tiedostan nämä omat (huonot) ajatukseni, ja yritänkin niitä muuttaa, mutta miten ihmeessä, jos sisimmältään uskoo kuitenkin toisin?!

    1. Hei Maiju! Kiitos kommentistasi. Itse kun saan itseni kiinni noista huonoista keloista, niin kysyn itseltäni, onko se totta. Ja sitten käyn keskustelua ja pyrin lopettamaan siihen myönteiseen tuon dialogin :) Mutta vaikeaa se välillä on, mutta harjoituksen kautta olen ainakin huomattavasti vähentänyt näitä epäilyksen ääniä.
      Myös voimalauseet, myönteiset sellaiset ovat auttaneet itseäni. Mun mielestä esimerkiksi lause mikä vain on mahdollista niin kauan kuin mikään ei ole varmaa, on ihan mahtava!
      Ensi kerralla kun epäilet, ettei tilanne muutu, muistele, milloin viimeksi olit onnellisessa parisuhteessa ja miltä se tuntui. Mieti myös, mikä sussa on toisin, kun löydät parisuhteen. Millainen on se Maiju, joka seurustelee? Ja sitten ylläpidät tuota mielikuvaa itsestäsi.
      Kaikkea hyvää sulle! <3

  2. Hei! Mun on pakko vaihtaa alaa ja rahat on loppu ja tuntuu, ettei mikään onnistu. Kiitos näistä ajatuksistasii. Eeva-Liisa 53 v

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *