Hengitys..
.. On siitä ihmeellinen asia, että kun siihen muistaa kiinnittää huomionsa, saa matkalipun tähän hetkeen.
Huh! Niin se minäkin olen unohtanut lähes hengittää viime päivinä, kun olen vain keskittynyt murheen alhoon ja huolissani olemiseen. Näin se on ihminen inhimillinen olento. Kun joutuu murehtimisen suohon, se vain upottaa syvemmälle, vaikka halu olisikin tehdä juuri päinvastoin eli nousta pinnalle. Hyvässä voi tapahtua dominoefekti, mutta kuulkaas niin voi tapahtua huonossakin. Mitä enemmän huonoja juttuja kelaa, sitä tiukemmin nekin imaisevat otteeseensa. Jokaisen itsen tulee olla se tyyppi, joka sanoo ajatuksilleen stop, enpäs kuuntele enää tätä soopaa ja haluan nyt vaihtaa niille taajuuksille, jossa hyviä asioita tapahtuu.
Itsetutkiskelu on yksi avaimista, joita tarvitaan, että omia fiiliksiä tai tilanteita voi muuttaa. Helposti sitä vain tulee vajottua ja vajottua, jos ei huomaa tai ymmärrä, ettei se tee hyvää. Olen nyt joitain päiviä ollut huolissani itsekin. Viime yönä nukuin kuin tukki ja aamulla herättyäni tunsin, että tänään tosiaan voi tapahtua uusia alkuja. Milloin vain voi. Tarvitaan vain se tunne ja usko siihen, että niin voi tapahtua. Kiitos minun tunteideni vahvistuksesta kuuluu ystävälle, jonka kanssa sain eilen keskustella.
Tänään aamulla sitten lueskelin vanhaa muistivihkoani, ja silmiini suorastaan pomppasi lause, jonka olen kirjoittanut mukaellen Wayne W. Dyerin opetuksia. Unohda ego, joka keskittyy elinoloihin. (Bingo!!) Huomioi sen sijaan oman hengityksen kulku, ympärilläsi kuuluvat äänet, pinnat, tuoksut ja näkymät. Irrottaudu omaan elämääsi keskittyvistä negatiivisista ajatuksista ja koe se elämän energia, joka kauttasi virtaa.
Monella asialla on tarkoituksensa.
Tämä lähtee nyt ohjaamaan jumppaa, paluu arkeen numero kaksi. Toivon todella, että viikko sitten reväyttämäni pohje kestää tulevien päivien liikkumiset, mutta usko on ainakin vahva. Minä niin tarvitsen tuota tulevaa hikoilemista ja hengästymistä. On ihana päästä taas tekemään sitä, mitä rakastaa, vaikka mukavaa tämä oleminenkin vain on ollut.
Hikistä hellepäivää sinulle. Kaikki järjestyy!
Mari
Hei! Olipas taas osuva kirjoitus tähän päivään. Olen itsekin näiden samojen asioiden äärellä kamppaillut ja tuo hengittäminen, niinkin itsestäänselvältä kuin se tuntuu, tahtoo vain unohtua harmittavan usein. Monta mielen purkausta sillä saisi selätetttyä, kun sen äärelle pysähtyisi… 🙂
http://www.onnenkissa.blogspot.fi/