Relax, just do it

Oravanpyörästä pois hyppääminen on ollut toiveenani jo pitkään. Se oli osasyy sille, että palasin kahden viihtyisän aikakauslehtitoimituksen ja yli viiden turvallisen vakkarityövuoden jälkeen freelanceriksi. Nyt olen oman elämäni herra. Tanssin korkeintaan kolmen kuukauden ikäisen kuopusvauvani tahdissa.

En voi sanoa, että elämä olisi muuttunut kiireettömämmäksi, mutta erilaiseksi kyllä. Nautin siitä, kun saan herätä työhommiin kukonlaulun aikaan muun perheen vielä nukkuessa ja juoda kupposen kahvia. Pyrin siihen, että silloin kun teen töitä, todella teen töitä. Silloin kun olen läsnä perheelleni, pyrin olemaan heille läsnä. Toisinaan se onnistuu helposti, toisinaan ajatukset ovat työssä kellonajasta tai sijainnista riippumatta.

Olen leikitellyt puolisoni kanssa ajatuksella siitä, että kun lapset ovat riittävän ”isoja” ja pärjäävät kaupungissa, muuttaisimme talveksi hänen sukunsa ulkosaaristossa sijaitsevalle huvilalle. Minä kirjoittaisin, puoliso maalaisi ja suunnittelisi. Olisi jännittävää eristäytyä saareen kuukausiksi pois kaupungin hälystä ja arjen hektisyydestä. Savumerkkejä ei tarvitsisi sentään lähettää, vaan yhteydenpito mantereelle sujuisi netissä ja kännykällä. Pihassa olisi moottorikelkka, huvilassa sisällä riittävästi polttopuita, kynttilöitä, valtava ruokavarasto, villasukkia ja hyvää kaunokirjallisuutta. Ulkona voisi vaeltaa lumikengillä ja pulahtaa avantoon. Jäätynyttä merimaisemaa ihailisimme saunan ikkunasta. Varmasti tulisi parisuhde testattua, ja viimeistään tuolloin olisi pakko tutustua itseensäkin läpikotaisin.

Äitiysvapaalla oleminen on kumman kiireistä sekin. Olen joutunut sanomaan toisinaan ei minulle tärkeiden ihmisten lounaskutsuille ja kahvittelupyynnöille. Joskus on vain pakko olla ja löhötä kotona. Pikkuisimpani on palauttanut minulle rentoutumisen taitoa. On ihanaa tuijotella hänen leveää, ikenet paljastavaa hymyään ja kutitella häntä jalkapohjista. Vauvojen kasvu on niin huimaa, että jos ei nauti joka hetkestä, ne katoavat unohduksiin. Niitä tuokioita ei saa koskaan takaisin.

Toimittajana ja etenkin freelance-toimittajana oleminen tahtoo olla 24/7 hommaa. Minulla on aina muistivihko mukanani. Tarkkailen jatkuvasti ympäristöäni ja milloin tahansa esimerkiksi ystävän kanssa lounastaessa ja keskustellessa päähäni voi tupsahtaa mainio idea ystäväni innoittamana. Etsin jatkuvasti kiinnostavia haastateltavia ja pysäyttäviä juttuaiheita. Niiden löytämiseksi ei tarvitse tehdä ihmeitä, riittää, että pitää silmät ja korvat avoimina.

Itsellä rentoutuminen onnistuu perheen kanssa oleilun ohella parhaiten liikunnan avulla. Aina ei ole mahdollisuutta lähteä treenisalille, joten odotan innolla hetkeä, kun kadut sulavat. Sitten painelen iltalenkille ennen nukkumaan menoa. Siihen asti ihailen ja ihmettelen pikkuisimpani taitoa rentoutua. Hän näyttää, että nukahtaa voi missä ja milloin tahansa. Vaikka sitten olohuoneen matolle kesken kuvaussession.