Hyvä elämä, Treeni

Hyväksyminen..

.. on monen tilanteen pelastus ja muutoksen alku.
Jaahas! Olin tänään matkalla tuuraamaan Bodypumpia ja paikan päällä selvisikin, että meitä olikin tuplaohjaajabuukkaus tunnille. Itse olin mennyt paikalle, koska olin ottanut kyseistä tuntia tuurattavaksi aina silloin tällöin ja eilen satuin tarkistamaan, että nimeni luki netissä, enkä siis edes epäillyt, että tieto olisi voinut olla virheellinen. Selviteltiin sitten asiaa toisen ohjaajan ja asiakaspalvelun kanssa ja lupasin tuntia pitämään tulleelle toiselle ohjaajalle, että hän voi kyllä pitää tunnin, itse tulen sinne sitten asiakkaan roolissa. Ja parempi kaksi ohjaajaa paikalla kuin ei yhtään! Asiakaspalvelussa työskennellyt tyttö sitten totesi helpottuneena minulle, että kiitos, sä otit tän kyllä tosi hyvin ja kiitteli minua hermoistani ja hyvästä suhtautumisestani. No mutta, olipas aivan mahtavaa saada tällaista palautetta! Eipä kyllä tullut edes mieleenikään alkaa rähjätä, vaikka pakkoa sanoa, että joskus aiemmin olisin saattanut polttaa moisessa tilanteessa käämit. Mutta oikeastihan mitään isoa vahinkoa ei tapahtunut, okei, minä jäin ilman palkkaa ja olin tavallaan turhaan hommannut lastenvahdin, mutta sain kunnon treenin ja tutustuin samalla uuteen kollegaan. Itse asiassa minua ei edes harmittanut, sillä ymmärsin heti, että kyse oli inhimillisestä erehdyksestä. Ja niitähän sattuu! Elämää se vain.
Tunnin jälkeen jäin sitten leikittelemään ajatuksella, että mitä jos olisinkin vetänyt herneet nenään tapahtuneesta. No, silloin olisi satavarmasti tullut huono fiilis paitsi itselleni, varmasti myös kaikille asianosaisille. Kuitenkaan itse asiahan ei olisi kiukuttelulla muuksi muuttunut. Ja huolimatta asian laadusta, aika harvoin mikään muuttuu sillä, että aukoo päätään jolle kulle tai pistää pystyyn dramaattisen kohtauksen. Olisinhan minäkin voinut väittää, että minun tulee saada ohjata tunti, koska nimeni luki netissä. Minäminäminä!! Mutta tuskinpa sellaisella käytöksellä olisi ollut hyvä fiilis olla ihmisten edessä reippaana ja iloisena ohjailemassa tuntia. Ei todellakaan. Se olisi ollut egon taistoa ja ihan turha reissu.
Mutta jännittävintä tässä oli se, että nyt pieneen mieleeni ei edes mahtunut ajatus siitä, että olisin voinut asiasta hermostua. Jatkuvasti huomaan näitä pieniä asioita arjessa, kuinka tämä henkinen työ kantaa hedelmää. Kun itse voi hyvin, suhtautuminen eri asioihin on paljon pitkähermoisempaa. Huonosti voivalla ihmisellä taas proppu saattaa kärähtää pienimmästäkin vastoinkäymisestä ja oikeasti pienetkin asiat voivat saada valtavat mittasuhteet.
Ja vaikka tällä kertaa kyse oli juurikin pienen pienestä asiasta, uskon suuressa määrin tähän mantraan: Hyväksyn asiat, ihmiset, tilanteet ja olosuhteet sellaisina kuin ne nyt ovat. Aina se ei onnistu, mutta voin kertoa, että nykyään yhä useammin.
Mitä vähemmän pistämme hanttiin ja vastustamme, sitä vähemmän ajaudumme tunteiden vietäväksi. Niin uskon.
Arvatkaas mitä! Olonkeveys-koeryhmäni kokoontuu huomenna jo toista kertaa. Itselleni jäi ekasta sessiosta todella hyvä fiilis, mutta vasta tänään rohkenin kysellä ryhmäläisten kommentteja siitä, miltä ekat sessarit heistä tuntuivat. Jokaiselle vastanneelle oli jäänyt positiivinen, hyvä fiilis ja joitain oivalluksiakin ja konkreettisia muutoksia omassa arjessa oli kuluneen viikon aikana tehty.
Aivan mahtava kuulla, mannaa korvilleni. Olen tästä uudesta haasteestani todella innoissani.
Näihin tunnelmiin, kauniita unia!
Isoissa asioissa ei todellakaan helppoa, mutta monissa asioissa sen arvoista. (Kuva: Pinterest)
Isoissa asioissa ei todellakaan helppoa, mutta monissa asioissa sen arvoista. (Kuva: Pinterest)

11 thoughts on “Hyväksyminen..

  1. Joo ei tommosista erehdyksistä kannata käämejään polttaa. Erehdyksiä sattuu niin koti- kuin työelämässäkin ja sen kun tajuaa niin on helpompi olla. =) Hyvät pääsiäiset!

  2. Rise and shine!

    Toi on kyllä tosi kumma homma, kuinka jotkut vain haluavat valittaa ja olla vihaisia… Ja jotkut jopa tuntuvat etsivän vihastumisen aiheita.

    Tästä on mullakin hyvä esimerkki
    tältä viikolta. Teen juttusarjaa eri
    liikuntalajeista ja sarjan ensimmäinen osa ilmestyi alkuviikosta. Sen jälkeen on puhelin soinut. Mulle ollaan vihaisia siitä, etten ole käynyt juuri siinä ja siinä
    liikuntakeskuksessa tutustumassa
    juuri siihen ja siihen jumppaan. Ja sitten on haukuttu toisia ohjaajia jayrittäjiä. Niinku mitä?!

    Mihin tällä pyritään? Liikuntasarja on jo valmis ja jutut vain odottavat ilmestymistään. No, olen toki saanut hyvään mieleen. Kai. Heh. mukaviakin soittoja, mutta tämä valitusten virta hämmästyttää… Onneksi olen pysynyt rauhallisena ja saanut lopetettua puhelut suhteellisen

    1. Sorry… Yritän kommentoida puhelimella, joka sekoilee. Hih. Olen siis saanut lopetettua puhelut suhteelliseen hyvään mieleen… Vähän pomppii teksti tuossa edellisessä.

      Ja jälleen valitusvapaata päivää, Jenny! Hih.

    2. Voi ei! Se on se, kun joku pääsee juttuun, niin muidenkin on päästävä… Olen joskus törmännyt vastaavaan. Ja faktahan on, että yhteen juttuun ei koko maailma mahdu, jokainen vuorollaan.
      Mutta jännä tuo, että aletaan haukkua muita. Se ei kanna pitkälle, ei ollenkaan.

      Ranneke on muuten sunnuntain jälkeen pysynyt tiukasti vasemmassa kädessä, eli hyvin menee :)
      Hyvää pääsiäistä!!

  3. Ei voinu ku taas nyökytellä ku luki tekstiä että täysin samaa mieltä :D Katselin lempisarjaani ja uppouduin täysin kirjotukseesi ja unohdin hetkeksi koko sarjan :D Itse huomaan kuinka moni läheinen ihminen käyttää niin paljon energiaa murehtimiseen ja tuohon että herne vedetään nenään pienistä vastoinkäymisistä.Itse ei voi kun katsoa ja kuunnella vierestä ja miettiä että ”voih,kunpa tuo ihminen osaisi ajatella toisin niin hänen elämä helpottuisi ja muuttuisi onnellisemmaksi.
    Miksi jotkut ihmiset eivät vain kykene ajattelemaan enemmän niitä hyviä asioita..?

    1. No juurikin näin! Herneen nenään vetäminen kuluttaa kauheasti energiaa… Ja ei ainakaan hyvää mieltä anna kellekään ei edes sille herneen omistajalle :)

      Me ollaan kaikki erilaisia, toiset näkevät mieluummin sen huonon kuin hyvän. Ehkä se on tottumustakin, en tiedä.

      Hyvää pääsiäistä sulle, tiina!

  4. Itse uskon positiiviseen suhtautumiseen, mutta mitäs sitten kun opiskelee unelma-alaa, ja huomaa kerta toisensa jälkeen seisoskelevansa tunnilla ja seuraavansa ensin puoli tuntia kun toiset luokkalaiset vuorollaan tekevät käytännön harjoituksia, ja sitten pääsee itse pariksi minuutiksi kokeilemaan. Jotenkin se opetuksen laatu ja tuntien suunnittelemattomuus rasittaa, kun haluaisi koululta ja opiskelusta mahdollisimman paljon irti, mutta opettajat eivät siihen panosta. Pyydetään vaan tekemään kasa tehtäviä mutta koko 9 kk aikana ei olla saatu yhtäkään tehtävää takaisin tai palautetta niistä. Onneksi tänään oli vihdoin opon tunti ja oikein pyyntönä antaa palautetta kaikesta mahdollisesta. Päästiin purkautumaan kunnolla, nyt vaan toivotaan että palaute ja kehitysehdotukset siirtyvät kuuleville korville ja jotain tapahtuu niiden parantamiseksi. Positiivisuus on oikeesti mahtavaa ja uskon olevani melko positiivinen, mutta kyllä pitää pystyä sanomaankin jos kokee tarvetta (en sano että siun tilanteessa olis tarvinut vetää hernettä nenään, se oli inhimillinen virhe kyllä).

    1. No jopas on melkoista!
      Kyllähän palautteen saaminen on tärkeää siltä kannalta, että tietää, missä vaiheessa itse on. Ja vaikea kehittyä, jos palautetta ei saa.
      Hienoa, että teillä oli mahis antaa palautetta ja kehitysehdotuksia, toivotaan, että se kantaa hedelmää!
      Olen täysin samaa mieltä sun kanssa, aiheesta tulee sanoa. Muuten ei muutosta tapahdu.
      Kiitos kommentistasi ja hyvää pääsiäistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *