Hyvä elämä

Lisää rakkautta, vähemmän huolia

Kas, siinä tämän viikon teema.

Viikonloppu menikin vähän tylsissä merkeissä. Olin pelkuri ja tunsin itseni pieneksi ihmiseksi. Itseasiassa koko viime viikko meni jotenkin alakuloisissa tunnelmissa ja erityisesti eilinen oli tosi tylsä ja apea päivä. Tulipa todettua taas kaksi varmaa faktaa, jotka jo tiesinkin: a) murehtiminen ei auta, vaan pahentaa oloa. b) Liikunta on parasta lääkettä vitutukseen.

Mutta koska ahdistuksen tunne on itselläni nykyään harvinainen ja tiedän sen, etteivät omat tunteeni valehtele, annoin ahdistuksen tulla ilman, että yritin sitä väkisin käännyttää iloksi tai muuten tukahduttaa. Ja hei luulisi, että perhe olisi ollut kerrankin iloinen siitä, että olen hiljaa ja omissa oloissani, mutta näin se menee, voimakkaat tunteet tarttuvat eikä tunnelma ollut yhtään sellainen kuin ilma ulkona, aurinkoinen, valoisa ja raikkaan keväinen.

Minä siis pyörittelin pääkopassani monenlaisia asioita aina elämäni merkityksestä siihen, mitä haluan tehdä isona. Hetkellisesti en kyennyt näkemään sitä hyvää, jota elämässäni oli, kun olin antanut murehtimiselle vallan. Myös eräs isopieni asia sai ajatuksissani valtavat mittasuhteet ja aloin epäillä sitä, kannattaako se kuitenkaan. Jaksanko, uskallanko, pystynkö, onko järkeä? Hetkellisesti tunsin olevani aivan hukassa valitsemaltani polulta, joka on niin pitkään tuntunut jo niin varmalta ja oikealta. Myös ranneke vaihtoi kättä menestyksekkään viiden päivän jälkeen eli lähtökuopissa ollaan. Onneksi nämä valitus- ja murehtimisfiilikset kestävät enää joitain tunteja entisten päivien sijaan. Jännä kuitenkin huomata, että kun arjestaan löytää yhden huolenaiheen, niin yhtäkkiä niitä huolia alkaa kasaantua magneetin lailla. Huomasin taas, miten omien ajatusteni voima on valtaisa. Sitä saan, mitä tilaan ja se vahvistuu, mihin huomioni kiinnitän. Nyt aionkin mieluummin keskittyä kaikkeen myönteiseen. Siihen muuten löytyy yksi nopea tie: kiitollisuus. Kiitollisuus terveydestä, ystävistä, perheestä, työhuoneesta, bussilipusta, siitä, että kaksi viikkoa kateissa olleet avaimeni löytyivät! Kun täyttää mieltään kiitollisuudella ja lisää siihen vielä rakkautta, on mahdotonta olla negatiivinen tai allapäin.

Loppuillasta sain tarpeekseni omasta itsestäni ja vääntäydyin kevään ensimmäiselle juoksulenkille sitten syyskuun. Juoksin reilu viisi kilometriä reiluun puoleen tuntiin, lähdin rauhallisesti liikkeelle ja jokainen askel tuntui nautinnolta. En juuri edes ollut hengästynyt, joten peruskuntoni on ihan ookoo. Juoksu tuntui todella hyvältä ja kevyeltä ja olisin voinut jatkaa vielä toiset viisi kilometriä ellei uusi juoksutossu olisi alkanut hangata jalan syrjästä. Oli vain minä, pimeä maisema, lähes täysikuuna loimottava valopallo taivaalla ja luureissa Astrix. Fiilistelin ihan täysillä ja vaatettakin oli sopivasti, ei liian vähän eikä liikaa. Jaloissa Karhun tossut sukkineen, Niken pitkät juoksutrikoot, alla jumppatoppi, hihaton Niken toppi, ohut pitkähihainen, Adidaksen juoksupaita ja tuulitakki, pipo ja hansikkaat. Sortsikelejä odotellessa!

Paikoin oli todella liukasta ja jyrkän mäen jouduin sipsuttelemaan alas todella hassulla tyylillä, joten taidan vetää näitä vitosia siihen asti, kunnes viimeisetkin lumenrippeet ovat sulaneet. Sain muuten ASA:n Joonakselta testiin juoksutossut, joista kirjoitan myöhemmin. Lenkin jälkeen fiilarit olivat paljon korkeammalla ja juoksun sujuminen hyvin antoi toivoa, tämä on se kesä kun palaan juoksijaksi ja juoksukautenihan huipentuu syyskuussa Berliinin maratoniin. Viime kesän juoksuihin verrattuna muuten mikään paikka kehossani ei enää hyllynyt, joten vaikka paino jumittaa niin ainakin osa läskistä on vaihtunut lihaksen muotoon, jipii!

Lenkki siis helpotti fiiliksiä ja sain repäistyä itseni irti ahdingostani. Tänään minua ovat suuresti ilahduttaneet ystävien ja tuttavien ihanat viestit. Kirjoitin nimittäin Facebookiini, että menen työhuoneelle pyörittelemään peukaloita, koska duunia on tosi vähän ekan kerran kolmeen vuoteen. Sain heti kasan tsemppauksia niin inboksiin kuin seinällekin ja myös työtarjouksia. Olen viime viikolla ja tänään sitä paitsi ideoinut juttuja oikein olan takaa, mutta porukka toimituksissa lienee niin kiireistä, että hommat etenevät etanavauhtia. Olen työllistänyt itseni 11-vuotiaasta (koulun ohella) ja kova tekemään duunia, joten ei varmaan haittaa, jos vedän happea päivän tai pari. Moni free-kollegani lohdutteli sanomalla, että pääsiäisviikot ovat rauhallisempia ja sitten taas alkavat hommat edetä, ja niin se taitaa olla. Täytyy vain uskoa ja luottaa, vaikka epävarmuus eilen hiipikin takavasemmalta yllättäen päälle. Ja tiedänhän minä, että freelancerina töitä on välillä liikaa ja sitten vähemmän. Niin vakkarihommissa kuin friikkuudessakin on puolensa, hyvät ja huonot. Tajusin myös sen, että olen niin tottunut painamaan sata lasissa jatkuvasti, että rauhallisempi kausi antaa aikaa ajatella jopa liikaa ja mieleni käytti heti tilaisuuden hyväkseen ja lähti vaeltelemaan urakalla. Oikeastihan olen varmasti ”ansainnut” tämän seesteisemmän jakson, mutta kun on tottunut muuhun, tämä ei tunnu omalta jutulta ja säikäyttää.

Uskon, että olet siirtymässä jollekin uudelle tasolle, mutta se vähän niinkuin odottaa vuoroaan..

Ajattele vaan että tää on sulle annettu mahdollisuus pysähtyä.

Anna maailmankaikkeudelle tilaa hoitaa homma.

Feel you, nyt vaan syvähengitys ja luottoa kehiin ja ponnistusvalmius kohti parempaa tulevaisuutta.

Siis ystäväni: Luota, luota, luota! Aurinko paistaa, aina selvitään! 

Ihania, ihania viestejä, nämä ja kaikki muut. Kiitos niistä. Viimeisetkin epäilyksen rippeet katosivat, kun niin moni halusi piristää oloani.

Tuntuu, että elän vahvaa muutos- ja murrosvaihetta ja tällainen kevyt epäilyksen aalto ja alakulo kuuluvat asiaan. Uskon, että kaikesta huolimatta vihdoin kaikki viime vuosien kova työ on alkamassa kantaa hedelmää.

Summa summarum. Hengitän syvään. Luotan ja heittäydyn. Annan sen tulla, mitä tuleman pitää. Otan elämän vastaan sellaisena kuin se on, muutoksineen ja mahdollisuuksineen, helposti ja vaivattomasti. Tällä hetkellä, riippumatta siitä mitä ympärilläni tapahtuu, tunnen ylitsevuotavaa iloa.
Näissä tunnelmissa uuteen nousuun. Vähemmän murheita, enemmän rakkautta! Kevätkin on täällä just.

Tällä mennään! (Kuva: Pinterest)
Tällä mennään! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2 thoughts on “Lisää rakkautta, vähemmän huolia

  1. Asioilla on tapana järjestyä! Ja joskus on kai hyvä murehtia ja ahdistua, niin osaa arvostaa aurinkoisia hetkiä taas… Mä edelleen annan itselleni luvan joskus vetää ahdistusöverit, hih. Ei sitä nykyään millään jaksa yhtä päivää kauempaa.

    Sä oot kuitenkin tehnyt pitkään hommia melkein 170 lasissa, joten huokaise ja hengähdä rauhassa. Kyllä se ilo ja valo sieltä taas tulee! <3

    1. Kiitos Anni!
      Eikö ole jännä, ettei tuota ahdistusta todellakaan jaksa enää kauan?
      Muistan vielä ajat, kun se kesti itsellänikin päiviä tai viikkoja ja tuntui mahdottomalta päästä ylös sen syövereistä.

      Olen nyt antanut itselleni luvan huokaista ja hengähtää.. Ja samalla ideoin hulluna ja tuuraan jumppaa. Tässä on nyt kaikenlaisia muutoksia tulossa, joten ehkä tämä hetki oli hyvä, että ehdin niitä myös mielessäni läpikäydä.

      Iloista ja energistä päivää sulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *