Hyvän mielen Risto Räppääjä ja viileä Venla

Paras lääke tympeään oloon on mennä katsomaan elokuvaa. Valitsimme keskimmäiseni, 10, kanssa katseltavaksi juuri ensi-iltaan tulleen Risto Räppääjä ja viileä Venla –pätkän, joka osoittautui nappivalinnaksi. Läheskään kaikkia lastenleffoja en jaksa katsoa, mutta Räppääjät ovat olleet poikkeus ennenkin. Meillä on myös jo vuosia luettu Räppääjä-kirjoja kuin myös teatterissa olemme Ristoa käyneet ihailemassa. Ristossa ja erityisesti Risto-elokuvissa on jotain mutkatonta, joka kolahtaa myös aikuiseen.

Juoni oli simppeli, mutta en siltä dramaattisia käänteitä odottanutkaan. Risto ja Nelli lähtevät kesäleirille saareen, ja paikalle saapuu myös trendikkäästi pukeutunut ja coolisti puhuva Venla, jonka kynsilakka- ja aurinkolasivarastot ovat vailla vertaa. Nelli ja Venla alkavat kaveerata, jolloin Risto jää vaille uimaseuraa. Venlaa ei uiminen kiinnosta, sillä se on noloa. Pian Nelli on kuin kopio Venlasta sekä puhe- että pukeutumistyyliltään. Venla yrittää myös kääntää Nelliä Ristoa vastaan ja saakin kaksikon tiiviin ystävyyden rakoilemaan. Alkuasetelma kun on haastava ja ärsyttävän tuttu tosielämästäkin: Jos on kolme lasta, yksi tuppaa jäämään kolmanneksi pyöräksi. Kun helpoimmalla pääsisi oikeassa elossakin, kun kaikki vain heti olisivat kavereita keskenään! Leffan opetus lienee myös se, että jokainen meistä on erilainen ja hyvä juuri omana itsenään, ilman että apinoi ketään muuta. Lopuksi selviää sekin, miksi uiminen on Venlasta noloa. Oikeassa elämässäkin on niin helppo sortua arvostelemaan jotain siksi, että se pelottaa itseä tai saa oman olon epämukavaksi. Niin myös tässä.

Nelli, Venla ja Risto valmistelevat esitystä. (Kuva: Nordisk Film)

Räppääjä-elokuvissa minua viehättää erityisesti niiden mahtavan säkenöivä värimaailma. Uusimman leffan kesäpäivät tulivat iholle asti ja ulos pakkaseen poistuessa tuntui siltä, että valkokankaan väripläjäyksen ansiosta jaksaa tsempata entistä paremmin kesään saakka. Näyttelijöiden huolellinen stailaus, kuvauslokaatioiden oivallinen valinta ja viimeisen päälle olevat ääniefektit hauskuuttivat myös aikuista. Sopivin väliajoin soineet musiikkikappaleet olivat ilahduttavan pirteitä nekin, joskin minulla ei jäänyt päähän junnaamaan yhtään ilmiselvää hittibiisiä, ehkä parempi niin.

Lasten ystävyysongelmien rinnalla kulkee tarina Pakastaja-Elvin ja hänen entisen heilansa, Venlan isän, jälleennäkemisestä. Kypsään ikään ehtinyt parivaljakko yrittää vielä kerran elää hurjaa nuoruuttaan, mutta ymmärtää sitten sen, ettei se ehkä ole tarpeellista. Jokainen kelpaa juuri sen ikäisenä kuin on.

Vaikka keho vanhenee, mieli ei. (Kuva: Nordisk Film)

Kymmenvuotiaani tykkäsi elokuvasta paljon, mutta ilmeisesti hänelle toistaiseksi riitti kertakatsominen. Itse voisin filmin katsoa milloin tahansa uudelleen. Risto Räppääjä ja viileä Venla on juuri sitä, mitä lasten tai koko perheen elokuvan tulee ollakin: Viihdyttävä, kepeä, hyväntuulinen leffa, joka saa mielen iloiseksi ja auringon paistamaan sydämessä.