Varpaat naamalla

Pirteät ystävänpäiväterveiset! Että voikin olla virkeä olo. Pariviikkoisen sairastupailun kruunasi ehdottomasti viime yö, jolloin sai hypätä jatkuvasti pinnasängyllä pientä kirkujaa vaientamassa. Loppuaamun ”nukuinkin” sitten kyljelläni aivan minimalistisen pienessä tilassa pikku ruustinnan pötkötellessä poikittain vieressäni pulleat varpaat kasvoillani. Kärsivällisyys oli todellakin koetuksella, mutta aamulla helpotti, kun painajaismaiselle yölle löytyi selitys: Poskihammas oli pukannut läpi ikenen. Minun on paljon helpompi kestää mitä tahansa poikkeustilannetta silloin, kun sille löytyy jokin syy. Olisipa ihanaa sanoa, että pikkuvauva-aika on pelkkää ruusunpunaa, jota voin suositella ihan jokaiselle. Yöllä kun tuntui jälleen siltä, että maksaisin mitä vain päästäkseni pitkälle retkelle sinne pippurimaahan. Onneksi se pahinkin yö on aamulla muisto vain, kun aamukahvin keittoon änkeää 8 hampaan, yhdeksän hampaan vitivalkoinen helmihymy, järkyttävän söpö tuplaleuka, vänkyrät makkarasääret ja pullea pikku massu. Minun tyttöni.

Alkuviikko on kulunut kirjoittaessa ja haastateltavia etsiessä. Monta on löytynyt, mutta vielä uupuu kakkostyypin diabetesta vähähiilarisella ruokavaliolla hoitanut karppaaja, vauvallinen uusperhe ja noin puolivuotiaan vauvan (tällä kertaa mielellään pk-seudulla asustavat) vanhemmat. Vink vink! Sanaa saa levittää.

Eilen kävin myös ohjaamassa bodypumpin, ja huomasin, etten vielä ole aivan terve itsekään. Täytyy toivoa, ettei flunssa nyt villiinny lisää eilisestä hikoilusta. Olisi niin kiva päästä treenaamaan kunnolla. Jos mielii kesäkuntoon, se on aloitettava nyt, mielellään jo viime viikolla! Tai ehkä vain mussutan lisää suklaata ja pukeudun kesällä jätesäkkiin.

Sieltä täältä kuuluu kummallisia ja yllättäviäkin uutisia. Tämä talvi tuntuu tässä vaiheessa loputtoman pitkältä.

Tapahtuisipa pian jotain todella, todella mukavaakin. Haloo maailmankaikkeus, näetkö, kuinka minä vilkutan.

Elämä ei ole ongelma, joka pitää ratkaista, vaan todellisuus, joka on koettava, sanoo buddha Siddhartha Gautama.

Niin se taitaa olla. Let’s enjoy the ride.

Pyörällä duuniin?