Ihminen on kuin robotti…

..ja helposti tekee, kuten aina on tehnyt.

Kun viisi vuotta sitten aloin blogata, kirjoitin huomattavasti enemmän liikunnasta. Jossain vaiheessa kirjoittelu lipsui lähes tulkoon vain henkisen hyvinvoinnin puolelle. Mutta koska ihminen on kokonaisuus ja yksi elämäni suurista missioista on jo vuodesta 1999 ollut kannustaa kaiken ikäiset, kokoiset ja kuntoiset ihmiset liikkumaan, kirjoitan jatkossa vähintään kerran viikossa liikunnasta ja siihen liittyvistä asioista. Myös aiemmin suositut kirjavinkit ovat palaamassa takaisin! Blogi uudistuu.

Vaikka itse olen viime kuukausina saanutkin lukuisten vaikeuksien jälkeen napakan otteen liikunnasta, tiedän, mitä se on, kun ei jaksa, pysty tai ehdi liikkua, vaikka tietää liikunnan vaikutuksen hyvinvointiin. Tiedän, että useimmat meistä tietävät, mitä oman hyvinvoinnin eteen pitäisi tehdä. Tiedän myös, että useimmat meistä tietävät, mitä ei pitäisi tehdä, jotta voisi hyvin. Kuitenkin toteutus usein ontuu ja terveellisemmät elämäntavat tai liikunnan aloittaminen on niin helppoa ja suorastaan vaivatonta siirtää ensi maanantaille –mystiseen päivään, jota ei oikeasti edes ole olemassa. Se hetki, jolloin terveellisemmät elämäntavat tai vaikka liikunta pitäisi aloittaa, on nyt. Koska tämä hetki on ainoa hetki, jossa voimme tehdä muutoksia. Ei se mystinen ensi maanantai, jota ei koskaan tule, ja joka siirtyy eteenpäin viikko toisen jälkeen.

Tullut myös muutama liikuntajuttu kirjoitettua.

Itse olen liikkunut aina ja vasta kuopuksen (pian viisi) jälkeen liikunta on ollut välillä pakkopullaa, välillä suurin intohimoni kohde. Myöskin elopainoni on vaihdellut parinkymmenen kilon akselilla näiden viime vuosien aikana. Vuosi sitten ohjasin liikuntaa myös työkseni ja liikuin kuussa 50 tuntia. En painanut kuin viisi kiloa vähemmän kuin nyt, mutta kehon koostumukseni oli täysin erilainen. Viime keväänä liikuin kuussa kaksi tuntia ja lihakset muuttuivat läskiksi ja kunto rapautui.

Elämäni aikana olen kokenut niin liikuntariippuvuuden, ylikunnon, rapakunnon ja sohvaperunana hengailun. Tiedän, mitä se on, kun ei jaksa lähteä salille ja tiedän, mitä se on, kun ei osaa pysyä sieltä poissa. Viimeisen 10 vuoden aikana olen ollut liian hoikka ja liian lihava, olen saanut liikunnasta kiinni ja jälleen sen lopettanut. Olen käynyt äärilaidassa jos toisessa. Olen syönyt liikaa ja liian vähän.

Joskus lenkille lähteminen on vain niiiiiiin vaikeaa.

Mikään yllämainituista asioista ei ole johtunut siitä, että minulta puuttuisi tietoa tai osaamista. Olen käynyt kymmeniä erilaisia liikunta-alan kursseja, opiskellut FAF personal traineriksi, opiskellut kahdesti urheiluopistossa (tosin motivaatio ei ole riittänyt valmistumiseen). Olen kurssittautunut painonhallintaohjaajaksi ja life coachiksi. Olen liikuttanut tuhansia ihmisiä ja ohjannut varmasti tuhansia tunteja. Huolimatta titteleistä ja saamistani diplomeista ja todistuksista minäkin olen mokannut niin kunnon kuin painonikin suhteen. Enkä vain yhtä kertaa, vaan useasti.

Minun piti elää 37 vuotta, kunnes ymmärsin, etten itseäni sättimällä ja kehoani vihaamalla pääse toivomiini tuloksiin. Minun piti elää 38 vuotta, ennen kuin ymmärsin, että suuri osa noista epätoivotuista käytösmalleista on vain omia tapojani toimia. Tapoja, joihin olen itse omin pikku kätösin itseni totuttanut. Asioita, jotka olivat itselleni niin tavallisia, että en edes ajatellut voivani toimia jotenkin toisin ja rikkoa samoja vanhoja kaavoja, astua uudelle polulle.

Monenlaista on tullut tehtyä!

Tämä kirkastui selkeästi, kun aloitin marraskuun ensimmäisenä päivänä sokerilakon ja päätin viettää samalla alkoholittoman kuukauden sekä lisätä liikuntaa, erityisesti hyötyliikuntaa. Ei mennyt kauaa, kun oivalsin, että karkin tai pullan puputtaminen monta kertaa viikossa tai perjantain rentouttavat kuohuviinilasilliset olivat itselleni vain tapa ja tottumus, automaattinen käytösmalli, eivät pakko ollenkaan. Että yhtä hyvin voisin totuttaa itseni noiden epäterveellisten tapojen sijaan terveellisempiin asioihin ja nauttia elämästä kuohuviinin tai sokerin muodossa vaikka sitten pari kertaa kuussa.

Kyse ei siis ole siitä, että emme tietäisi, miten meidän kannattaa toimia, vaan se, että emme ymmärrä muuttaa toimintatapojamme. Jämähdämme vuosikausiksi toistamaan samoja riittejä ja tekemään asioita samalla tavalla. Sen sijaan jos vain tietoisesti pysähtyisimme tutkimaan tapojamme olla ja toimia, voisimme niitä myös muuttaa. 

Toinen asia, jonka olen huomannut, on se, että esimerkiksi terveys on monella arvolistan kärkipäässä. Silti ei välttämättä tule tehtyä ollenkaan sellaisia asioita, jotka tätä terveyttä edistäisivät. Ei liikuta, syödään mitä sattuu, puputetaan sokeria, tupakoidaan, juodaan alkoholia, kuljetaan autolla joka paikkaan, istutaan päivässä kymmenkin tuntia töissä ja julkisissa liikennevälineissä ja loppuilta maataan sohvalla. Voisi lähteä vaikka kävelylle, muttei jaksa. Ihan kuin oletusarvo olisi se, että se terveys tulee itsestään ilman, että itse teemme asian eteen mitään. Tämä asia on verrattavissa parisuhteeseen. Monen arvojärjestyksen alkupäässä on hyvä ja turvallinen parisuhde, mutta senkään eteen ei viitsitä toimia. Odotetaan vain, että jotain tapahtuu. Tai että joku toinen alkaa tehdä jotain asioiden eteen.

Se, joka voi muuttaa sinun elämääsi ja tapojasi olla ja toimia, olet sinä. Se, joka pystyy sinun terveyttäsi edistämään, olet sinä.

Miltä se kuulostaisi? Itsekin juuri jälleen harjoittelen tätä. Siis jälleen. Kaksi askelta eteen, yksi taakse!

Mahtavaa tiistaita sinulle!

P.s. Arvonta on suoritettu! Katri voitti Kikon hoitovenyttelyn, Nina J. rentoutushoidon ja Sisäinen timantti -kirja lähtee Tipsulle. Otan teihin vielä yhteyttä henkilökohtaisesti! Onnitteluni!