Iltaleikit

Pari päivää sitten satuin kuulemaan pihallamme, kun kolme noin 7-vuotiasta tyttöä leikki keskenään.

Tyttö1: Leikitään kotia, mä oon äiti. Tyttö2: Selvä homma. Tyttö3: Mä oon sitte lapsi. Tyttö2: Joo, leikitään että se äiti on sellanen hyvä äiti mut sit se ei ookaan hyvä. Tyttö3: Jooooo! Äitiiiii, tuu leikkimään. Tyttö1:  Äiti ei nyt millään ehdi kun äidin pitää eka tehdä tää yks juttu.

Auts.

Vaikka yksikään heistä ei ollut omani, olen päättänyt ryhdistäytyä leikkimisessä. Ainakin yrittää ryhdistäytyä. Olen aina ollut huono leikkimään, mieluummin olen sitten kuskannut tyttöjä mukanani kyläreissuilla ja kahvitteluissa, lukenut heille kirjaa tai lähtenyt ulkoilemaan. Piksun kanssa leikimme nyt illalla sillä seurauksella, että minä meinasin tikahtua nauruun. Kuka voisi muka olla vakava hänen seurassaan?

"No tuleeks se nyt leikkii vai ei? Mä en oo kyl yhtään varma jaksanko mä sen tyhmii juttuja. Ehkä mieluummin söisin mun uutta kuvakirjaa."

"No ihan kliffaahan tää on, ei toi ookaan niin kalkkis kuin mä luulin."

"Iiihhihhiiiiii *huutonaurua* ihhihhiiiii vähänkö meillon kivaa en ois uskonu että ton kans voi olla näin hauskaa, tsihhihihi."

En minäkään. Miten voikaan pieni vauva olla näin hauskaa seuraa, hihih.