Innostunut jumppakärpänen

Olipas hyvät treenit tänään. Otaniemen maanantain Bodypump on yksi lempitunneistani. Sama pätee aamuseiskan sisäpyöräilyihin, vaikka herääminen on joskus nii-in vaikeaa! Kukonlaulun aikaan sisällä polkeminen voittaa ehdottomasti hesarin ja aamukahvin. Lisäksi leppoisan meiningin ohella tarjotaan usein tahatonta komiikkaa: ohjaajalla on toisinaan housut väärinpäin jalassaan tai sitten hän polkee Vans-tossuilla, koska spinningkengät ovat unohtuneet eteiseen! Kauhulla odotan sitä päivää, kun treenihousut ovat unohtuneet eteiseen! Siispä Note to myself: Pakkaa laukku illalla, jos on aikainen lähtö.

Minulla on ollut nyt syyskuun alusta keskimäärin yhdeksän omaa ohjaustuntia viikossa, ja puolentoista kuukauden kokemuksella voin sanoa, että niitä on hitunen liikaa päätyön ohessa. Kevätkaudella ajattelinkin höllätä tahtia, ottaa vähemmän omia tunteja ja sijaistella enemmän. Välillä nimittäin tuntuu siltä, että päivystyspuhelin on ollut paras tai ainakin eniten kontaktia ottavin ystäväni, viestiä pukkaa flunssakaudella montakin päivässä. Mieluummin kuitenkin sijaistelen enemmän kuin olen naimisissa jumppatuntieni kanssa. Välillä sijaiset nimittäin ovat kiven alla.

Ihmettelen itsekin, että ohhoh, ryhmäliikuntaa veivatessa on tässä kulunut jo yli kymmenen vuotta. Ja aina vain sivubisnekseni yllättää kanssaihmisiäni. Viimeksi tänään kuulin, että siis sä teet… mitä… sivutyöksesi? Voiko tästä tehdä johtopäätöksen, etten ole kovin urheilullisen näköinen, hihih? No, vielä voin hetken vedota kolmannen lapsen saantiin, mutta en kauaa enää. Nooooo, myös pulskemmalla tytöllä voi olla hyvä peruskunto. Ja mitä ulkomuotoon tulee, siihen on tulossa iso muutos. Aika Rolfille on jo varattu. No ei sentään.

Olen tainnut ennenkin mainita, että minulla on ollut hieman ongelmia löytää omaa lajiani. Olen pelannut squashia, korista, futista, olen suunnistanut, harrastanut karatea ja jujutsua, olen juossut, yleisurheillut… Jossain vaiheessa on aina tullut seinä vastaan ja treeni loppunut kertalaakista. Joten siksikin olen ylpeä, että jumppakuviot ovat olleet osa elämääni näinkin pitkän ajan.

Olen haaveillut löytäväni lajin, josta innostuisin niin, että jaksaisin oikeasti alkaa treenata sitä. Viime viikolla se sitten tapahtui! Minulle uusi tuttavuus, crossfit, suorastaan ryösti sydämeni. En tiedä, johtuiko se siitä, että olin lajissa tosi huono, mutta tiettyjä apukeinoja käyttäen pystyin kuitenkin tekemään liikkeitä puhtaasti. Ja oikeasti, mitä siinä enää voi tehdä muuta kuin nauraa itselleen ja tavoitella jatkossa parempia tuloksia!?

Olen viime kuukausina lähes ainoastaan sisäpyöräillyt ja vain seitsemän viikkoa vetänyt myös lihaskuntojumppia. Kuten sanon asiakkaillenikin, hyvä kondis ei tule itsekseen, vaan kovalla työllä. En siis minäkään kuvitellut olevani teräskunnossa, en todellakaan. Vaikka kroppani on alkanut muuttua ja painokin hiljalleen pudonnut, tiesin kyllä sen, että lihaskuntoni on karmeassa jamassa. Enkä ollut yhtään väärässä.

Vaikka minua huvitti minä itse ja rapakuntoni, toisaalta otin crossfit-harjoituksen ihan tosissani. Enpä muuten ole aikoihin treenannut niin, että lopussa on pakko huilata kädet reisiä vasten ja haukkailla hiljakseen happea. Olin myös räjähtää innosta! Tuli olo, että tätä on pakko saada lisää, tahdon oppia enemmän ja kehittyä paremmaksi. Taivas on rajana. Eikä tietenkään six packistäkään ole mitään haittaa, tässä on jo joitain vuosia vierähtänyt ilman sellaista. Jääkiekkoilijan reisiä en kuitenkaan kaipaa itselleni, sekin on koettu kuumimpina pumppivuosinani.

No, ilmoitinpa siis itseni (ja myös erään toisen, joka ei ollut yllätyksekseni kovinkaan vastahankainen) tammikuussa alkavalle On Ramp -kurssille. Tavoitteenani on vetää kymmenen viisitoista leukaa putkeen ennen kuin täytän kesäkuussa 35.

Jään innolla odottamaan, mitä uusi harrastus tuo tullessaan. Nyt vain täytyy toivoa, että innostukseni pysyy yllä kurssiin asti. Siihen saakka siis ryhmäliikutaan ja juoksennellaan, selvä se. Liikunnan iloa itse kullekin!

Viime aikoina on tullut vedettyä tennarit jalassa. Tähän asiaan täytyy tulla muutos, pohjetreeniähän sekin, korkkarikävely.