Irti taakasta

Toimii! Suosittelen irrottautumaan!

No niin! Kuten eilen Facebook-sivuillakin mainitsin, sain erään mieltäni vaivanneen asian liikahtamaan vihdoin eteenpäin ja nyt vaikuttaa siltä, että todellakin sain ison pyörän pyörimään. Kyse on ollut asiasta, jota en vain ole kyennyt kohtaamaan ja tavallaan olen leikkinyt, että koko hommaa ei ole olemassa, mutta silti se on pyörinyt alitajunnassani mustan mörön tavoin ja sitä kautta myös hankaloittanut arkeani, vienyt iloani ja energiaani. Aika lapsellista, mutta lopulta niin normaalia. Oikeastaan kiitos tästä asian eteenpäin saamisesta kuuluu Life Coachiksi opiskelevalle ihastuttavalle henkilölle, jonka harjoitusoppilaana kävin toukokuusta lähtien nelisen kertaa. Toiseksi viimeisellä kerralla sain kotiläksyksi hoitaa tätä joka keskustelussamme esille noussutta epäkohtaa ja tänään sitten tapasimme viimeisen kerran LC:n kanssa, joten eilen aloin hommiin, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, heh.

Itsellenikin muuten oli tavallaan yllätys huomata, miten paljon oma tilanteeni ja ennen kaikkea omat ajatukseni ja toiveeni ovat muuttuneet näinkin lyhyessä ajassa. Toukokuussa nimittäin esimerkiksi kaipailin vakityöpaikkaa, mutta nyt olen innoissani jälleen näistä kaikista töistäni ja projekteistani, että en enää hingu yhteenkään toimitukseen istumaan pitkää päivää. Jos olisin muilla töissä, en mitenkään ehtisi tehdä kaikkea sitä, mitä tällä hetkellä teen. Toukokuussa myös tunsin paikoin epätoivoa tulevaisuutta kohtaan, mutta nyt olo on aivan päinvastainen, täynnä toivoa. Minulla on hyvin vahva fiilis siitä, että kaikki asiat tulevat vielä järjestymään parhain päin. Mutta voi sentään, kuinka tuollaiset hoitamattomat asiat, joita ei uskalla kohdata, vaivaavat kyllä mieltä uskomattoman paljon ja se energia, mikä niihin tuhlautuu, voi olla valtava. Koska on ihan totta, että vaikka jotain asiaa ei aktiivisesti edes ajattele, se, että se on siellä jossain, riittää syömään energiaa, jonka taas voisi käyttää muihin asioihin ja luoda itselleen vaikka sitten aivan mielettömän menestystarinan (kuten minä aion nyt tehdä)! Ja jossain vaiheessa tulee varmasti se piste, kun vain on pakko ottaa itseään lopulta niskasta kiinni, kohdata omat pelkonsa, ylittää itsensä ja alkaa toimia. Ooh! Mutta voijee sitä helpotuksen määrää ja onnistumisen iloa. Sitä on vaikea kuvailla, kun huomaa, että saa apua ja neuvoja ja asiat alkavat järjestyä. Itsestänikin tuntuu nyt vahvasti siltä, että saan sen kaiken jeesin takaisin, jota olen muille jakanut. Ei ole noloa eikä heikkoutta ottaa apua vastaan tai pyytää sitä, se on enemmänkin rohkeutta se. Aina omat voimat tai tietotaito eivät riitä asioiden ratkomiseen, mutta onneksi emme ole yksin täällä. Aina on joku, joka voi jeesata.

Mutta vielä noista energiasyöpöistä eli mieltä vaivaavista asioista tai voivathan ne toki olla ihmisiäkin. Omasta kokemuksestani tiedän, että sen ensimmäisen askeleen ottaminen kohti asian muuttumista on aina se vaikein tehtävä. Ihminen kun on siitä niin jännä vekotin, että pelkäämme monenlaisia asioita, aina siitä lähtien mitä muut ajattelevat siihen, miten itse tulee pärjäämään, osaako, pystyykö tai riittävätkö rahkeet. Itse olen kuitenkin aina lopulta tehnyt oikeat päätökset, vaikka toki välillä on menty kantapään kautta ja kovaa sekä erilaisia reittejä mutkitellen. Lopulta kaikki isot elämäni varrella tapahtuneet asiat, muutokset ja mullistukset ovat osoittautuneet käännekohdiksi, jotka olen jollain tapaa ajan kanssa pystynyt kääntämään puhtaasti pelkästään voimavaroikseni. Jos en esimerkiksi olisi itse aikanani eronnut ja joutunut aloittamaan monin tavoin täysin alusta ja kamppaillut kaikkien mahdollisten eroon liittyvien niin käytännön kuin henkistenkin arjen pulmien kanssa, en olisi tämä ihminen joka nyt olen. Vastukset elämässä ovat antaneet minulle niin paljon kykyä esimerkiksi ymmärtää toisia ja auttaa itseänikin näkemään asioita monista eri näkökulmista, että suoraan sanottuna en edes haluaisi vaihtaa kokemuksiani pois. Sitä paitsi on upeaa, että pystyn kirjoittamalla herättelemään ihmisiä tekemään oivalluksiaan itse. Sillä oikeastaan missään tapauksessa kukaan muu ei voi toisen puolesta sanoa tai tietää, mitä hänen kannattaisi tehdä. Itse on jokaisen se viimeinenkin kivi käännettävä. Toki toista voi neuvoa ja opastaa ja innostaa löytämään vastaukset itsenäisesti ja omasta itsestään.

Kun ei ole enää mitään asiaa elämässä, mitä jollain tapaa on hävennyt, olo muuttuu todella keveäksi. Tuntuu kirjaimellisesti siltä kuin joku raskas taakka olisi poissa harteilta. Huoliryppy otsasta alkaa kadota ja tuntuu, että valon määrä itsessä lisääntyy päivä päivältä. Juuri esimerkiksi häpeä ja kelvottomuuden tunne ovat todellakin ihmistä syöviä tunnetiloja, ja lopulta ah, miten turhia ne ovatkaan. Itsekin olisin voinut vapauttaa itseni näistä tunteista jo kauan aikaa sitten, mutta en vain uskaltanut enkä saanut aikaiseksi. Sitä tottuu moneen ja ikään kuin hyväksyy sen hetkiset tunnetilansa, että minä olen tällainen ja tämä on minun tarinani. Olenkin alkanut miettiä sitäkin, että entä jos joka aamu pyrkisi heräämään kuin uutena ihmisenä ja aloittamaan päivän puhtaalta pöydältä ilman, että sitä raahaisi kokonaista elämäntarinaa mukanaan jatkuvasti!?

Pakko vielä kertoa esimerkki minua vaivanneesta ihmissuhteesta, joka sai päätöksensä noin vuosi sitten. Lopulta the elämänmuutokseni jälkeen katkoin välejä suuntaan jos toiseen, koska en vain kestänyt tilannetta ja olisin halunnut aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä, minkä ihmisen vanhassa jylläävä mieli tekee mahdottomaksi. Paitsi että lakkasin tapaamasta yhteisiä perhetuttujamme, entisen puolisoni sukuun en pitänyt minkäänlaista yhteyttä, vaikka muutama heistä soitteli minulle sitkeästi aika ajoin. Lakkasin vain vastaamasta puhelimeen, koska kaikki tapahtunut tuntui vain liian raskaalta käsitellä. En jaksanut enää jauhaa asioista, vaan halusin eteenpäin. Lopulta parin vuoden vastaamattomuusbreikin jälkeen sitten tartuin rohkeasti luuriin soittaakseni sukulaiselle, joka oli yrittänyt pitää minuun yhteyttä, mutta en ollut antanut hänelle mahdollisuutta. Asia oli vaivannut minua koko tämän ajan, mutta kaksi vuotta meni, ennen kuin olin valmis. Puhuimme asiat halki, vietimme langan päässä iäisyyden ja hämmästyksekseni sain ymmärrystä osakseni ja ennen kaikkea kuulin helpotuksen tämän toisen ihmisen äänestä, että minulla oli arki mallillaan. Toki hän oli kuullut kuulopuheita, mutta vaikutti siltä, että hän halusi kuulla asiat suoraan itseltäni. Puhelun jälkeen minulla oli yhtä kevyt tunne kuin eilen ja juuri nyt. Vaikka soitto oli ollut vaikea, tunsin tehneeni täysin oikein, ja ajattelinkin hieman mustalla huumorilla, että nyt jos jäisin rekan alle ja poistuisin maan päältä, voisin tehdä sen kevein mielin. Asiassa kävikin sitten päinvastoin, tämä toinen osapuoli poistui keskuudestamme muutama kuukausi puhelumme jälkeen. Tämä toimi itselleni hyvänä opetuksena ja muistutuksena siitä, että jos jokin asia vaivaa, lopullisen sisäisen rauhan saa vain sillä, että jossain vaiheessa nostaa kissan pöydälle.

Tällaista tällä kertaa, hyviä kissan nosteluja itse kullekin! Nautitaan tästä päivästä!

Kyl! (Kuva: Pinterest)