Jokaisella on voima valita..

…esimerkiksi se, millaisella tuulella haluaa olla ja millaisena ihmisenä haluaa elellä. Meillä on vastuu, mutta myös vapaus valita. Itse olen valinnut viime aikoina entistä useammin hyväntuulisuuden ja se kantaa todella voimakkaasti hedelmää. Suosittelen!

Hiphei, taas ollaan työhuoneella, tosin lapsen uuden dagiksen aloittamisesta johtuen teen tämän viikon lyhyempää päivää (ja iltahommia). Arjen otin vastaan sangen innostuneena. Loman jälkeen rytmit, rutiinit, aikataulut, kalenteri ja deadlinet tuntuvat ihanan virkistävältä vaihtelulta. Ja samaa mieltä on tuntunut olevan myös moni muu, ilmeisesti pyhiä oli riittävästi. En saanut lomien aikana tehtyä aivan kaikkia siivoustoimenpiteitä, joita olin suunnitellut, mutta sentään vaatekaappini kävin läpi rankalla kädellä. Ja jotenkin sitä vain oli ja eli siinä moodissa, että teki mitä huvitti, eikä tehnyt mitään siksi, koska muka olisi pakko. Samaa teemaa jatkan nyt myös uutena vuonna, parempi ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat, tekee asiat silloin kun on aika tehdä eikä yritäkään pakottaa itseään mihinkään, joka ei tunnu luontevalta.

Viime vuosi oli itselläni tosi hyvä, moni asia tapahtui, mitä olin suunnitellutkin ja mistä olin haaveillutkin. Myös se, että kuopus oppi vihdoin nukkumaan noin parivuotiaana, viime vuoden alkupuolella, teki selvästi itselleni ihmeitä. Eli yksi viime vuoden kohokohtia olikin myös nukkuminen! Toki tuossa nukkumisasiassakin on tullut takapakkia useita kertoja, mutta siitäkään en enää stressaa, sillä tiedänhän, että lapsi kykenee vetelemään sikeitä jopa 12 tuntia yhtäjaksoisesti. Erilaiset unijaksot nyt kuuluvat ihmisten arkeen eikä sille voi mitään. Kuin myös erilaiset jaksot ja elämänvaiheet. Moni kaverini kertoi esimerkiksi Facebookissa viime vuoden olleen tosi huono. Toki surullisia, ikäviä ja traagisiakin asioita tapahtuu jatkuvasti, mutta jaksan uskoa, että erityisesti niissä vähemmän vakavissa asioissa paljon on kiinni myös omasta asenteesta ja asioihin suhtautumisesta. Ja miten niihin asioihin sitten oppii suhtautumaan ja miten sitä omaa asennetta voi muokata, no, itseensä tutustumalla ja itseään tutkimalla. Se ei ole aina herkkua, mutta kuka on sanonut, että elämän kuuluisi aina herkkua ollakaan.. Ja lopulta se palkinto, minkä ahkerasta henkisestä työstä saa, kumoaa kaiken vaivan, kivun, häpeän ja tuskankin.

Erityisesti ihmissuhteita ajatellen tämä oma itsetutkiskeluni on tehnyt paljon hyvää. Kun olin väsyneimmilläni valvoessani kuopuksen kanssa ja muutenkin hieman hukassa monin tavoin, muutama ystävyyssuhde päättyi molempien osapuolten ymmärtämättömyyteen. Sitä tuli itse vedettyä herneet nenään ja niin myös teki se toinen siellä toisessa päässä. Olen paljon miettinyt sitä, pitäisikö minun ottaa näihin kyseisiin muutamiin tyyppeihin yhteyttä, mutta lopulta ajattelen, että kaikkia tyyppejä ei ole tarkoitettu koko matkalle. Vielä jonain päivänä klousaan tilanteen pyytämällä anteeksi. On ihan turha jäädä odottelemaan toisen anteeksipyyntöä, kun sen voi tehdä itsekin. Ei ole mitään merkitystä siitä, kumpi oli ”oikeassa”, molemmat vain katsoivat tilannetta omasta näkökulmastaan ja juuri sillä hetkellä sen parhaan kykynsä mukaan.

Toinen asia, joka itsessäni on muuttunut koko tämän matkan myötä ja juuri nyt tuntuu siltä, että poistunut kokonaan, on huonotuulisuus. Toki minuakin ottaa välillä päähän, kun vaikka haluaisin kotiin ja lapsi päättää laittaa jalkansa rattaista maahan niin, että emme etene metriäkään. Tai kun sama pikku tyyppi päättää, että haalari on pikkuvauvojen juttu eikä kolmevuotias enää kuulema käytä haalaria, potkii vaatetta pitkin kämppää eikä suostu pukeutumaan, niin ah, pakko on laskea kymmeneen. Tai kolmevuotias tuhoaa teini-ikäisen siskonsa kynsilakan ja joudun ottamaan isosiskon purkauksen vastaan. Mutta näitäkin tilanteita tarkastelemalla huomaa, että kyse ei ole rattaissa istumisesta tai haalarista, vaan että esimerkiksi lapsi purkaa tunteitaan uudesta tilanteesta tuolla tapaa ja aikuisena on vain otettava se vastaan ja kestettävä, koska olenhan aikuinen. Eikä kyse ole vain kynsilakasta, vaan ehkä siitä, että murrosikäinen ei osaa käsitellä tunteitaan, mutta miksi osaisikaan, kun suurin osa aikuisistakaan ei osaa. Mutta ei minun tarvitse olla huonolla tuulella, vaikka mitä tapahtuisi eikä ainakaan minun tarvitse purkaa huonoa tuultani kehenkään toiseen, vaikka mitä tapahtuisi.

Ihminen on peili, sanotaan. Mutta jotenkin vasta viime aikoina olen todella alkanut oivaltaa lauseen merkityksiä. Että se, mitä me itse heijastelemme, luulemme näkevämme sitä siinä toisessa. Ja sen toisen ärsyttävät tavat, ehkä niistä joku löytyykin meistä itsestämme? Monesti sitä voi tulla syytettyä toista, vaikka meidän itsemme olisi tehtävä toisin, ehkä jopa muututtava. Omaa kiukkua, stressiä tai pahaa oloa on niin helppo projisoida toiseen, eihän silloin edes tarvitse miettiä, mistä oma olo kumpuaa. Kun itse oivalsin sen, miten voimakkaasti esimerkiksi oma iloisuuteni ja hyväntuulisuuteni vaikuttavat yleisesti ja todella myönteisesti ilmapiiriin ja ihmisiin lähelläni, ei oikeastaan enää ole vaihtoehtoja toimia toisin kuin ilon kautta, koska sitä vain ei yksinkertaisesti halua palata vanhaan. Ja kun laskee viikkoja, että on ollut jo niin ja niin kauan hyvällä tuulella eikä ole herpannut edes niistä pienistä arjen ärsytyksistä, ei saavutusta halua millään tavalla pilata! Ei toki ole kiva tulla kotiin, jos vastassa on vaikka tiskivuori ja lapset ovat kännyköidensä pauloissa, kun olisivat voineet tiskatakin, mutta aina ei tarvitse avata suutaan, asian voi ottaa myöhemmin puheeksi ja mukavammalla äänensävyllä eikä joka pikku asiaan tarvitse takertua. Hyvän energian ja ilon leviämistä ei voi estää, jos itse sitä viljelee. Hyvää energiaa ja iloa voi kanavoida vaivattomasti kanssaihmisiin, mutta ensin se on löydettävä omasta itsestään. Ja kun se sitten löytyy, aika harva ulkopuolinen pystyy laskemaan enää omia fiiliksiä, teki tyyppi sitten mitä tahansa.

Hienoa torstaita!