Juoksua ja intuitiota

Terveisiä vaunujuoksulta! Nyt toisella kerralla juoksin viisi kilometriä aikaan 30 minuuttia. Maasto oli asvalttia, osittain pitkää suoraa ja muutama hillitön ”mehut pois” – mäki juuri ennen kohtaa, jossa käännyin takaisin. Kaksi minipysähdystä välissä, sillä mukanani oli potkulautaileva tytär, 10. Keskivauhtini oli 6, 03 minuuttia/km. Hyvin meni, mutta syke kyllä nousi runsaasti ja voimakas hengästyminen siivitti matkaa. Tyttäreni ilmoitti, ettei ikinä enää aio tulla potkulaudalla mukaani. Hän totesi kotiimme päästyään olevan niin loppu, että näkee näkyjä, hih. Kuntoni alkaa olla kohdillaan syksyn ohjausrupeamaa ajatellen. Otin hieman lisää tunteja syyskaudelle ja nyt sitten sisäpyöräillään ja bodypumpataan 9 tunnin viikkotahtia. Tervetuloa Yliopistoliikunnalle eli Unisportille. Ja hei, koska olen juoksuhifistelijä enkä osaa juosta ilman, että iPhoneni Runmeter-applikaatio mittaisi aikaa, matkaa ja keskinopeutta, tarvitsisin sellaisen olkavarsikotelon telefooniani varten. Mistä niitä saa ostaa ja paljon ne maksavat? Anyone?

Tykkään niin uudesta tukastani! Lenkillä hikoillessa tosin väri lähti hieman valumaan, tuttua myös mustan värin kanssa.

Puhuin eilen pitkän tovin ystäväni kanssa. Olimme yhtä mieltä muun muassa siitä, että jos tulee sellainen olo, että tahtoo ottaa johonkin ystävään tai sukulaiseen yhteyttä, kannattaa tehdä se heti. Jos pitkän aikaa miettii, että pitäisi ja pitäisi, yhtäkkiä voikin olla myöhäistä.

Itse pyrin kuuntelemaan intuitiota tai sisäistä ääntä, miksi sitä nyt sitten kukin tahtoo kutsua. Tästä olen kirjoittanut jo aikaisemminkin. Toisinaan lähes unohdan koko intuition, toisinaan se tuntuu hyvinkin vahvalta. Jokin aika sitten olin jättäytyä pois pitkän ajomatkan päässä olevista juhlista, joihin meidät oli kutsuttu. Sitten minulle tuli voimakas olo, että myös minun, ei vain osan perheestäni, on myös lähdettävä sinne. Ajatus jätti minut rauhaan vasta sitten, kun olin tehnyt päätöksen osallistumisesta. Toisinaan taas mieleeni tulee joku ihminen, josta en ole kuullut aikaan. Sitten kun laitan hänelle viestiä tai soitan, lähes aina saan kuulla, että ”Kas, ajattelin sinua juuri tänään”. Tai entäs sitten se, että on viestitellyt jonkun ihmisen, jota ei ole nähnyt pariin vuoteen, kanssa aamulla, ja iltapäivällä ”sattumalta” törmää häneen? Toisinaan nämä asiat ovat niin pikku juttuja, että saatankin ajaa kotiini toista reittiä kuin yleensä. Vain, koska tuntuu siltä, ja tulee sellainen olo.

Minä en usko sattumiin. Uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja kaikki on jollain tavalla ennalta määriteltyä. Oli asia sitten mikä tahansa.

Eilen olisi ollut Dalai Lama Espoossa. En päässyt, sillä olin aamupäivän työkeikalla ja muutenkin ohjelmaa oli riittävästi. Eräs ystävistäni kävi paikan päällä ja kirjoitti kuulumisia. Minä viihdyin eilen sulkapallon maailmassa, kun olin tapaamassa Fit-lehden neljää reipasta muuttujanaista. Aamu alkoi verkkaisesti katselemalla, kun toiset hikoilevat! Kerrankin näin, hehe.

Huh, sulkapallo ON tekniikkalaji. Itse tosin olen pelaillut sitä läpsyttelemällä palloa sinne tänne.