Piksulla pukkasi viiden hammas esiin ikenestä eilisen 8 kk -päivän kunniaksi. Iltaa kohti ilon kiljahtelut muuttuivat tuskaiseksi kirkunaksi ja unta oli vaikea saada. Hammas oli tullut esiin ilmeisesti illan aikana, sillä yö sujui kuitenkin hyvin. Tällä kertaa ymmärsin heti, että hänen armonsa huonotuulisuus johtui hampaiden teosta. Pienen vauvan kiukkua on paljon helpompi kestää, kun tietää syyn, miksi.

Epätietoisuus tekee ihmisestä avuttoman, hermostuneen ja ärtyneenkin. Ihan missä asiassa tahansa.

Äsken kirjoitin, että en usko sattumiin ja uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Aikaisemmin olen sanonut myös, että yritän nähdä hyvää tapahtuneissa asioissa. Jos sattuu jotain ihan hirvittävää, se voi olla vaikeaa. Kuitenkin kauhea, murheellinen ja surullinen asia voi johtaa ehkä sittenkin myös johonkin hyvään. Ihmisten arvot voivat muuttua. He saattavat alkaa pitää parempaa huolta itsestään ja toisistaan. He alkavat ehkä välittää lähellä olevista ihmisistä, niin tutuista kuin tuntemattomistakin. He rohkenevat tarjota apuaan kun näkevät hätää. He ehkä ymmärtävät alkaa elää tässä ja nyt.

Kun itselläni oli vaikea vaihe elämässäni vuosia sitten, en pystynyt näkemään siinä mitään positiivista. Mieluummin ryvin huonoissa fiilareissa ja otin niistä kaiken irti. Nyt jälkeenpäin näen aivan kirkkaasti, että toimin täysin väärin. Minun olisi pitänyt osata hyväksyä ja kohdata tilanne, ja sitten siirtyä eteenpäin. Silloin minulla vain ei valitettavasti ollut työkaluja sellaiseen. Jälkeenpäin tuntuu, että itse suorastaan ylläpidin onnetonta tilaani ottamalla siitä kaiken irti mässäilemällä asialla. Vaikka tilanne tuntui silloin kauhealta, se on johtanut moneen hyvään asiaan. Ja eniten olen kiitollinen siitä, että se sysäsi minut muutokseen, jonka tiellä olen yhä edelleen.

Olen varma, ettei ihminen tule pääsemään pienistä eikä isoistakaan vastoinkäymisistä milloinkaan täysin irti. Aina on joku ihminen, asia tai elämäntilanne, joka (voisi) aiheuttaa stressiä, surua tai huolta huolimatta ulkoisista, täydelliseltä näyttävistä puitteista. Mutta asia, jonka tässä mielestäni voi muuttaa, on oma suhtautuminen.

Ensin kannattaa lopettaa sen ajattelu, että sitten kun pääsen tästä tai saan sen asian, elämä on ihanaa ja kaikki on täydellistä. On tosi jännä, miten helposti mieli tahtoo elää tulevaisuudessa ja pitää sitä jotenkin arvokkaampana kun juuri tätä hetkeä, juuri tätä askelta. Miksihän? Toiseksi anteeksiannolla on iso rooli myös. Ja se, että asian pyrkii hyväksymään. Ja vaikka asian hyväksyykin, se ei tarkoita sitä, että ajattelisi sen olevan okei.

Toisinaan vastoinkäymisiä on enemmän. Toisinaan taas kaikki sujuu ihanasti ja helposti! Kun tuntuu siltä, että paskaa tulee joka tuutista eikä loppua näy, alkaa helposti myös kyseenalaistaa oman olemassa olonsa tarkoitusta ja ahdistuu siitä, mitä on tehnyt ”väärin”. Kun vain sillä hetkellä muistaisi että helpommalla pääsee, kun antaisi kaiken mennä, osaisi antaa anteeksi, uskaltaisi luoda tilaa uudelle ja lähtisi iloisin mielin muutoksen mukaan. Takertumalla tapahtuneeseen tekee itselleen vain enemmän haittaa.

Itse menen nykyään mieluummin virran mukana, sen hyvän elämän virran. Vastustus ja negatiivisuus on sooooo last season.

Onneksi elämässä tapahtuu myös paljon ihania, upeita, jännittäviä ja positiivisia asioita. Kun asiat menevät putkeen, oi sitä iloa!

Nyt hiljenen hetkeksi ja lähden roikottamaan haaremifarkkujani Tukholmaan. Va härligt!!!

P.s. 14-vuotias tyttäreni oli sitä mieltä, että käytän liian lyhyitä hameita. Ostin siis haaremifarkut. Epäilen tosin, etteivät nekään kelpaa, heh.