Kaapelia ja lattepappoja

Heräsin tänään talviaikaa jo ennen kuutta kirjoittamaan. Siunattu rauha! Minulla on työpiste makuuhuoneessa, mutta salakavalasti olen siirtynyt lehtiöineni avokeittiöömme ja vallannut puolet ruokapöydästä. Tämä on pian historiaa, sillä kuukauden päästä siirrän työpöytäni tänne.

Toukokuussa aloitan työhuoneella, jossa työskentelee muutama valokuvaaja, muun muassa ystäväni. Jee! Olen tästä järkyttävän innoissani. Rakastan Kaapelitehdasta, ja jo yläasteen kevätprojektissa haaveilin, että joskus voisin tehdä siellä töitä. Nyt se toteutuu, noin 20 vuotta myöhemmin. Tunnen itseni onnekkaaksi. Olen varma, että luovuuteni räjähtää kukkaan tuossa taiteellisessa ilmapiirissä. Ja jos en jaksa kökkiä työhuoneella jatkuvasti, voin aina hilata ahterini tänne ja ottaa olusen. Haha.

Eilen ajelin muutamaan otteeseen läpi Helsingin keskustan. Kiinnitin huomioni siihen, että joka puolella näin vaunuja työnteleviä miehiä. Siis MIEHIÄ. Ovatko lattepapat vallanneet kaupungin hipsterivauvojensa kanssa? Useimmat äidit olivat selkeästi saaneet vapaapäivän. Olin näkemästäni hyvin iloinen. Itsekin olen siinä onnellisessa asemassa, että puolisoni ottaa vauvasta vastuuta ja jää hänen kanssaan koti-isäksi, kun minä painan hommia. Freelancerina minun on ollut onneksi helppoa yhdistää työ ja perhe, joten lapset tuntevat äitinsä jatkossakin, työhuoneesta huolimatta.