Kaikkeni olen antanut
Kunnes tajusin, että no siis en todellakaan!
Joskus keskustelu jonkun vieraamman ihmisen kanssa todella auttaa oivaltamaan asioita, jotka periaatteessa kyllä tietää.
Maanantaina tein Fit-lehden jumppakuvauksia ja mallina minulla oli tällä kertaa itseäni reilusti 10 vuotta nuorempi, upea ohjaajakollegani. Kun siinä sitten ihailin sekä kauden treenivaatteita että hänen treenattua kroppaansa, sorruin pinnalliseen voivotteluun koskien omia jenkkakahvojani. Ansaitsisin karttakepistä sormille, mutta jotain hyvää siitä seurasi. Kävimme nimittäin jotakuinkin seuraavanlaisen keskustelun:
Minä: Ja mä en siis vain pääse näistä ikinä eroon (osoittelin keskivartaloani ja puristelin vatsamakkaroitani).
Hän: No voitko sä sanoa, että sä olisit tehnyt kaikkesi päästäksesi eroon niistä?
Minä: (Hämmentyneenä). No en todellakaan! Siis mähän syön joka päivä jotain hyvää. Hima & Salin berliininmunkit huutaa mun nimeä, kun mä haen kahvia sieltä.
Hän: No sittenhän sulla ei ole mitään hätää. Mieti, jos sä todella olisit tehnyt kaikkesi, etkä silti olis päässyt niistä eroon. Sit sua takuulla harmittais paljon enemmän.
Ah, no niinpä. Niin totta!
Jotenkin tuo keskustelu pudotti minut rysäyksellä maan pinnalle. Huomasin ensinnäkin, että hyvistä yrityksistä huolimatta en vielä itsekään ole päässyt aivan kokonaan kaikesta turhasta valittamisesta. Toiseksi, niin turha on voivotella, jos ei asioiden eteen ole tehnyt töitä tai ole valmis tekemään töitä.
Yhtäkkiä kaikki oli kristallinkirkasta.
Aloitin samantien sokerilakon (jo neljättä päivää mennään, eikä edes tee tiukkaa) ja päätin oikeasti alkaa hommiin. Urheilun määrää en voi lisätä, mutta voin katsoa tarkemmin, mitä suuhuni laitan. Daa. Uskon, että ratkaisu löytyy sieltä.
Ainahan sitä voi valitella ja voivotella, mutta jos ei ole valmis todella panostamaan asiaan, tuskin muutosta tapahtuu. Tai siis selvähän se on, ettei muutosta tapahdu. Tämä on empiirinen tutkimustieto, joka pätee niin ihmissuhteisiin, työhön, laihduttamiseen, peruskunnon parantamiseen, oikeastaan lähes mihin tahansa.
Vasta sitten, kun jossakin asiassa ei löydy ratkaisua siitä huolimatta, että oikeasti on tehnyt kaikkensa, antanut kaikkensa eikä enempää voi tehdä, sitten kannattaa alkaa miettiä b-suunnitelmaa.
Tsemppiä torstaille! (Ennen kaikkea itselleni, sillä tänään aamulla kaikki mikä vain voi mennä pieleen, meni pieleen. Ei muuta kuin rauhallisesti hengitellen kohti parempaa onnea!)
P
Jopas tuli valaistuminen tännekin! Olipa mielettömän hyvä keskustelu ja kirjoitus.
Totta, en ole minäkään tehnyt kaikkea, jotain, mutten kaikkea.
Mutta mitä teen sille vahvalle uskolle, et mun löysät reidet ei voi muuttua miksikään? Voiko? Vaiko eikö?
Saispa sille asialle roolimallin.
Nyt tarkkailemaan syömisiä ja lepäämään että parannut, että pääsen taas urheilemaan. Nyt on kamala kiusaus mennä pienessä flunssassa salille..
Jutta
Kiitos tästä muistutuksesta, tuli taas niin tarpeeseen ja kiitos tästä blogista 🙂
Mukavia syyspäiviä!
Jenny B-H
Valaistuminen, vaikka sitten hetkellinen, on iloinen asia 😀
Kyllä ne sun reidet siitä alkaa kiinteytyä, kun jatkat treenaamista ja katsot vähän, mitä syöt. Ehkä sun tekis hyvää olla miettimättä niitä kokonaan ja sitten joidenkin viikkojen päästä voit yllättyä positiivisesti!
Mutta kipeenä ei kyllä saa urheilla, siis kuumeessa! Pikku nuhan kanssa pitää harkiten toimia. Jos yhtään epäilyttää, kannattaa pysyä kotona.
Itsekin tosin olen ollut jo monta viikkoa aina satunnaisesti nuhainen. Ohjaaminen ei ole kyllä ehkä tilannetta parantanut. Tsemppiä!
Jenny B-H
Kiitos itsellesi palautteesta ja siitä, että luet 🙂
Valoa syksyyn!
Hanna
Kiitos Jenny! Just näin, ei kipeenä saa riehua. =) Pakko vaan lisätä, että vuosi sitten aloin pitää kirjaa liikkumisistani. Kirjoitan aina viikottain tukkimiehen kirjanpidolla montako kertaa oon liikkunu. Niitä on keskimäärin vuodessa ollu muutama kertaa viikossa. Kirjaan ylös ihan kaikki kerrat, puolen tunnin kävelylenkisti joogaan ja vähän rankempiinkin treeneihin. Motivoi kummasti, kun saa aina vetää uuden viivan pienemmänkin liikuntasuorituksen jälkeen. =) Paino ei heti alkanu laskee, vaan nousi. Muutos on tapahtunut hitaasti mutta varmasti, vuodessa oon kuitenki laihtunu ehkä vajaa 10 kiloa. En oo kovin tarkkaan seurannu, enkä suosittele sitä seuraamaankaan. Kunhan liikkuu ja syö hyvin. =) Kärsivällisyyttä kans. Pääasia että voi hyvin. <3
Heke
Tää oli taas niin ihana ja osuva postaus <3
Sun blogi on niin piristävä aina!
Kiitos!
Ja ihania syyspäiviä!!
Jenny B-H
Kiitos paljon Heke! Mukava, että käyt lukemassa.
Valoa viikonloppuun!
Jenny B-H
Joo, totta, pääasia on tietenkin voida hyvin. Mutta kyllä mä toivoisin vaa’allakin jotain tuloksia, mutta tosiaan tuntuu, että paino vain nousee. Silti huomaan jonkinlaisia tuloksia, että kyllä se tästä varmaan vielä laskusuuntaankiin kääntyy.
Mä käytin joskus heiaheia-nettipalvelua, mutta kyllästyin kirjaamaan jumppia nettiin. Ehkä voisinkin kokeilla ihan normia tukkimiehen kirjanpitoa! Ei aina tarttis kaivaa konetta esiin, vaan vois omistaa tälle liikunnalle jonkun soman vihkosen. Kiitos kommentista ja vinkistä!