Kaikki on jo tässä

Helle on tehnyt pienimmän elämäni valon, ikää 6 kk ja 2 viikkoa, nukahtamisesta hankalaa. Piksu pyörii ja hyörii sängyssä kuin väkkärä ja nyttemmin kampeaa myös istumaan uuden taidon opittuaan. Selvästi väsynyt lapsi tahtoisi nukahtaa, mutta kuumuus piinaa. Oikeastaan se ei haittaa, sillä Piksua nukuttaessa onkin monen monta erilaista ajatusta putkahdellut päähäni.

Tänään kävin ohjaamassa Meilahdessa intervallitunnin, jossa lihaskunto ja sykkeen nosto vuorottelivat. Tunnin jälkeen olin täysin väsähtänyt. Huomasin jälleen, että en vieläkään ole lähelläkään sitä kondista, missä olen ollut. Vatsalihakseni ovat ihan olemattomat ja hyppelehtiminen nosti sykettä enemmän kuin olisi ollut tarpeellista. En pysty katsomaan itseäni peilistä jumppavaatteissa, mutta se lienee ongelmista pienin. Silti olin kiitollinen siitä, että selvisin tunnin läpi kunnialla ja asiakkaat vaikuttivat tyytyväisiltä. Melko hikistä hommaa, sanoisin.

Illalla sitten sängyn laidalla istuessani ja Piksua nukuttaessani koin yllättäen ahaa-elämyksen. Minä, joka niin uskon vetovoiman lakiin ja siihen, että sitä saa mitä tilaa, olen toiminut täysin periaatteideni ja ajatusteni vastaisesti. Olen keskittynyt lähes ainoastaan siihen, miten huonossa kunnossa olen, miten läski olen, miten vaikea minun on laihtua, miten haastavaa on edes jaksaa lähteä urheilemaan pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen ja miten en mahdu yksiinkään kesävaatteisiini kahden vuoden takaa. Olen sortunut ajattelemaan, että sitten kun olen sitä ja tätä, ja sitten kun minulla on sitä ja tätä, olen takuulla onnellisempi ja tyytyväisempi.

Epic Fail. Minulla (ja myös sinulla) on jo se kaikki. Jos tarvitsee jotain enemmän jotta voisi paremmin ja olisi tyytyväisempi, tulee luultavasti kaipaamaan lisää silloinkin, kun itsellä jo on enemmän. Ikävä tyytymättömyyden oravanpyörä, eli huono homma.

Oikeasti kun siis olen sitä mieltä, että jos ihminen ei ole tyytyväinen ja nauti elämästään juuri nyt, hän tuskin tulee tekemään sitä sittenkään, kun elämän olosuhteet muuttuvat, vaikka sitten kuinka suotuisiksi. Kyky nauttia omasta elämästä riippuu siitä, millaisena me sen oman elämämme otamme. Se on saletti, ettei kukaan muu ihminen tai mikään asia maailmassa pysty tekemään meitä onnelliseksi tai tyytyväiseksi. Tyytyväisyys riippuu siitä, valitsemmeko me itse tyytyväisyyden vai valitsimmeko sen, että päätämme olla tyytymättömiä ja narista joka asiasta.

Kuulostaa helpolta, mutta kuten sanoin, omakin toteutukseni ontuu. Eikä siis ihme, että mitään ei ole tapahtunut tässä liikunta-asiassakaan. Nyt vain yksinkertaisesti otan uuden suunnan: olen hyvässä kondiksessa, lyllyvät jenkkakahvat ovat historiaa, painonpudottaminen sujuu helposti ja suorastaan janoan liikuntaa. Ja kas, pian mahdunkin jo myös niihin kahden kesän takaisiin hellevetimiin, jotka eivät sitten lainkaan ole kahdessa vuodessa vanhentuneet epämuodikkaiksi. Heh. Ja muistan myös olla kiitollinen, että ylipäänsä pystyn treenaamaan ja minun on mahdollista harrastaa liikuntaa laidasta laitaan. On vain niin helppo sokeutua omalle yltäkylläisyydelle. Ugh. Olen puhunut.

Ai mitä? Nytkö oot miettiny tarpeeksi? Ai nukkua pitäis? Mutta kun on niin kliffaa istua!