Kaikki riippuu minusta!

Tällä viikolla olen urheillut kohtuullisen paljon kesäkuiseen parin kolmen tunnin viikkourheilumäärääni nähden. Nyt takana on neljä päivää ja kolme Bodypumpia, yksi 8 kilometrin lenkki ja tunnin sisäpyöräily. Jaloissa ei paina eikä kroppaa kolota. Liikkuminen on tuntunut hyvälle ja myös juoksu sujui helposti. Yksi asia on, mikä voisi ärsyttää, on se, että vaa’an lukemat eivät vain näytä muuttavan suuntaansa. Joskus keväällä kirjoitin tavoitteestani, joka ei ole toteutunut, sillä se vain hautautui kaiken muun elämän alle. Vaikka luku onkin nykyään 13 sijaan enää 9, niin silti numerot vain junnaavat paikallaan. Asia tuntuu kuitenkin melko vähäpätöiseltä (mutta juu, toki mainitsemisen arvoiselta) erityisesti siksi, että se johtuu omasta laiskuudestani. Ja mikä parasta, olen sen tiedostanut ja antanut asian vain olla. En ole kokenut itseinhoa, en riittämättömyyttä, en ahdistusta. En ole itkenyt vaatekaapilla, kun mikään asu ei mahdu päälle. Tilanne nyt vain on ollut tämä ja sillä sipuli.

Vadelmalandian Annu kirjoitti samasta teemasta ja oivalluksestaan, että ratkaisu löytyy pään sisältä. Juurikin näin! Uskon siihen, että loppujen lopuksi ratkaisu lähes mihin tahansa löytyy omasta itsestä.

Ajattelen vahvasti niin, että jos jokin elämässä oleva asia ei miellytä ja vaivaa päivittäin, silloin sille on tehtävä jotain. Mutta ennen kuin sille voi tehdä jotain, on ymmärrettävä se, että itsellä on vastuu omasta elämästä. Kukaan muu ei saa meitä tekemään asioita eri tavalla, ajattelemaan asioista uudella näkökulmalla tai muuttumaan ihmisenä mitenkään. Vain me itse voimme vaikuttaa siihen.

Omat avaimeni ovat minun käsissäni. Kaikki riippuu minusta! 

Olen oman onneni seppä ja ainoa, joka päättää sen, miten elän, käyttäydyn ja tunnen missä tahansa eteeni tupsahtavassa tilanteessa. Minä päätän, menenkö illalla vielä kurkkimaan jääkaapille, jos vielä jotain, vaikka ei ole edes nälkä.

Jos jokin asia ei suju ja anna toivottua lopputulosta sillä tapaa kuin olen tottunut sen tekemään, voin tehdä asian toisin. Ihminenhän tottuu rutiineihinsa nopeasti ja oma käytös automatisoituu ilman, että sitä edes itse huomaa. Sitä vain junnaa samoilla raiteilla.

Ensi viikolla teen asioita uudella, freesillä tavalla. Mitä ne sitten ikinä ovatkaan. Ehkä yllätän itsenikin ja päädyn vielä ties mihin mahtaviin lopputuloksiin!

Ja vielä mitä siihen painonpudotukseen tulee, olen iloinen, että olen oppinut pitämään itsestäni tällaisena kuin olen. Mutta sen verran taistelutahtoa ja kunnianhimoa minussa on, että annan noille 9 kilolle kyllä kyytiä. Se ei tarkoita sitä, että en riittäisi itselleni minuna. Se tarkoittaa sitä, että tahdon mahtua ennen raskautta -vaatteisiini!

Arvatkaa muuten, minkä avulla treenimotivaationi kohosi huippuunsa? No, minulle epätyypilliseen tapaan shoppailemalla. Ostin Stadiumin alennusmyynneistä supermakeat Adidaksen sortsit ja aivan ihastuttavan, uusinta uutta olevan Niken topin. Aaaaah. Kyllä kelpaa treenata!

Iloista sunnuntaita!

Hikiset terveiset Paloheinänmäen huipulta! Onnellinen mäkijuoksija tässä hei! Ylämäki tarjosi hyvät hengästymiset ja kukkula kepeät maisemat. Aaaah, luksusta näihin Espoon rantareitteihin tottuneelle.

P.s. Juokseminen tuntuu alkavan kallistua jälleen sille rakkauden puolelle, mitä se ennen on minulle ollutkin. Juoksutreeniin pätee se, minkä hyvin jo tiesinkin. Tekemällä oppii, on vain juostava. Kun juoksemisesta saa rutiinin, sitä alkaa kaivata.