Keikkaa pukkaa

Tämä työviikko on tarjonnut paitsi kasapäin kaaosta, myös mahtavia työkeikkoja. Jouduin laittamaan organisointikykyni peliin, mutta onnistuin hyvin. Aina löytyy jokin ratkaisu, oli asia sitten mikä tahansa. Tämä on vain elämää. Työhuoneella en sitten ole ehtinyt juuri ollakaan, mutta tänään osuin tänne kesken ruokakuvausten ja sain syötäväkseni herkkuja. Piksua lainatakseni Nam njam njam.

Tiistaina haastattelin ihastuttavaa kolmekymppistä pariskuntaa heidän 1950-lukua ja vanhaa tunnelmaa henkivässä kodissaan. Olin niin fiiliksissä hyvän juttutuokion jälkeen, että unohdin takkini heidän naulakkoonsa. Heh. Harrastelin ennen paljon samoja asioita kuin he, joten senkin vuoksi tapaaminen tuntui todella hauskalta. Lisäksi se tuntuu jonkinlaiselta erävoitolta, kun on löytänyt juttuun sanavalmiit ja erityisen sopivat haastateltavat.

Keskiviikkona suuntasin kohti Lohjan kumpuilevaa, vehreää maastoa ja kilpahevostallia. Tämä reissu oli hyvin opastava siinä mielessä, että minä en tiedä hevosista yhtikäs mitään. Nyt tilannetta on korjattu, ainakin hieman. Opin keikalla ihan hirveästi. Se onkin ammattini parhaita puolia. Koko ajan oppii uutta ja saa rauhassa esittää tyhmiäkin kysymyksiä.

Tämä pikku kaveri sulatti sydämeni.

Kilpahevoset olivat huumaavan kauniita, mutta sydämeni varastivat kaksi maailman söpöintä pientä ponia. Heillä on siellä oma erityinen tehtävänsä: Heidän täytyy vain syödä hyvin ja nauttia elämästä. Ei paha nakki! Myös Lohjan maalaismaisema teki minuun vaikutuksen. Jos en yhä haaveilisi muutosta Berliiniin, voisin kuvitella asettuvani Lohjalle.

Tänään kävin jututtamassa Helsingin Vuosaaressa sijaitsevan Piilo-kirpputorin energistä omistajaa Hannaa, joka rohkeasti heittäytyi yrittäjäksi kuopuksensa ollessa vain muutamien kuukausien ikäinen. Aina on ilo tavata ihmisiä, joilla on hienoja ideoita ja myös jaksamista, sitkeyttä ja halua toteuttaa niitä. Olin jo etukäteen päättänyt, että pyrin olemaan shoppailematta, mutta mukaan tarttui muun muassa Polarn O. Pyretin tunika ja Lingon & Blåbärin mekko Piksulle. Kaikki tarpeellisia tietenkin ja edulliseen hintaan. Piilo on kyllä pk-seudun lastenvaatekirppareiden parhaimmistoa. Siitä näkee, että se on perustettu sydämellä ja innolla. Myytävät tuotteet ovat näkyvästi esillä ja hyväkuntoisia. Ja itsepalvelukirppis toimii ainakin laiskemmalla myyjällä: Kun tavarat vain saa roudattua paikan päälle, myynti tapahtuu lähes kuin itsestään.

Piksu pukeutuneena Piilosta löytyneeseen vintageunelmaan.

Vielä on hommia ennen lomaa, mutta ei se haittaa. Tänään taas mietin sitä, että enemmänhän tämä duuni on elämäntapaa kuin työtä, ainakin näin itsenäisenä yrittäjänä. Työhuonepaikan hankkiminen on kuitenkin muuttanut radikaalisti työskentelytapojani. Siis hyvään suuntaan. Ennen roikuin koneella töissä paljon enemmän, nyt osaan rauhoittaa illat selkeästi perheelle ja muuhun puuhasteluun. Asia kun on niin, että jonkin aikaa sitä jaksaa olla aina töissä, mutta sitten saattaa tulla stoppi. Itsekin olen painanut viime aikoina eteenpäin tavarajunan lailla, kaikista hidastamisyrityksistä huolimatta. Nyt aion alkaa nauttia elämästä enemmän.

Hiljaa hyvä tulee, ja mitä näitä nyt olikaan.

P.s. Tänään käytin taas vetovoiman lakia onnistunein tuloksin. Ajattelin aktiivisesti Vuosaaresta Kaapelille ajaessani, että voi kun kiva, että minua odottaa työpaikallani vapaa, ilmainen parkkipaikka. Ja kuinkas sitten kävikään! Niitä ei ole montaa tarjolla, mutta sellaisen todella sain. Nyt kotimatkalla aion ajatella tiukasti rahaa ja Toyotan Land Cruiseria, hih.