Kesä ja äänikirjat ne yhteen sopivat – kokeile Storyteliä 30 päivää ilmaiseksi
Kesä ja äänikirjat, mikä ihana combo! Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Storytelin kanssa ja sisältää linkin, jolla pääset kuuntelemaan äänikirjoja ilmaiseksi 30 päivän ajan.
Arjessa luen joka ilta, koska kirja on itselleni ihan parasta unilääkettä. Vähän päivän aktiivisuudesta riippuen uni tulee kirjan lukemisen ansiosta 15-45 minuutissa. Jos jonain iltana surffailenkin somessa kännykällä myöhempään kuin puoli yhdeksään tai yhdeksään, saan sen tuta tulevana yönä – nukun heikommin, rauhattomammin ja saatan heräillä. Äänikirjoja en siis kuuntele iltaisin, mutta olen keksinyt niille monia muita tilanteita, jossa ne sopivat arkeeni.
Laiturilla
Vietän osan kesästä ulkosaaristossa, jossa lempipaikkani erityisesti kivalla ilmalla on laituri. Siinä jumppaan, venyttelen, joogaan kuin myös vain istun ja tuijotan kaukana ohi purjehtivia purjeveneitä ja rauhallisesti eteenpäin puksuttavia fiskarbåteneita. Niin jo näen itseni makoilemassa laiturilla katsomassa taivaalla lipuvia pilviä ja välillä näkökenttään lennähtäviä lokkeja. Äänikirjat sopivat laiturille – siellä aion kuunnella ainakin Michelle Obaman kirjan Minun tarinani.
Autossa
Osa kesästä kuluu roadtripillä pitkin Suomea. Koska isommat tyttäreni ovat jo aikuisia, matkaseurana minulla on puolisoni mösjöö sekä 8-vuotias tyttäremme. Automatkoilla pitää hieman joustaa ja kuunnella kirjoja, jotka sopivat kaiken ikäiselle. Mikko Mallikkaita jaksan kuunnella minäkin ja Risto Räppääjät ovat ihan viihdyttäviä aikuisenkin näkökulmasta.
Siivotessa
Imurointi on mielestäni terapeuttista ja usein kuuntelen musiikkia siivotessani. Siivous saa ihan uuden ulottuvuuden, kun alkaa kuunnella äänikirjoja samalla. Yhtäkkiä saattaa kodin kuntoonlaitto kestää tavallista pidempään, koska itseään voi samalla viihdyttää hyvällä kirjallisuudella. Rakastan elämäkertoja, ja viimeksi olen lukenut jo toistamiseen Astrid Lindgrenin Tämä päivä, yksi elämä, joka muuten löytyy ruotsinkielisenä myös äänikirjana. Ehdottomasti kuunteluun menee myös lahjakkaan journalistin Kim Wallin elämästä kertova Kun sanat loppuvat. Sen lisäksi aion kuunnella norjalaisen hiihtotähti Petter Northugin elämäkerran.
Lentokoneessa
Lentsikassa istuminen on välillä pakollinen paha ja tuleva kesä tietää kaksi lentoreissua juoksumatkojen takia. Usein otan lentokoneessa pikkutirsat, mutta aikaa jää myös kuunnella kirjoja. Kuuntelulistalle päätyvät ainakin Ikigai – the japanese secret to a long and happy life sekä Born to run – jakten på löpningens själ.
Jos et vielä ole testannut Storyteliä, nyt sinulla on mahdollisuus tehdä se ilmaiseksi! Tämän linkin kautta pääset käsiksi äänikirjoihin ilmaiseksi seuraavaksi 30 päiväksi. Siellä on myös minun kirjani Uuteen nousuun kuunneltavissa. Ole nopea, sillä tarjous umpeutuu huomenna perjantaina 31.5.
Ihanaa kirjakesää!
Jenny
P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!
Moniteholasit nelikymppisenä – maailmasta tuli skarpimpi
Huonoin valmistautuminen maratonille – paras juoksu koskaan
Sullahan ei oo mikään juoksijan kroppa
Kadehtiminen saa olon huonommaksi
Myönteinen ajattelu itsestä on elämänmuutoksen ensi askelia
Comments are closed.