Kesätyttöilyä

Olimme eilen kyläilemässä Varsinais-Suomen Kiikalassa. Ilma oli ihan mahtava ja seura myös miellyttävää.

Tsaijai nyt on niin kesäfiilis, että!

Piksu viihtyi kuusi päivää vanhemman serkkutyttönsä kanssa loistavasti. Serkku osaa jo istua, ja Piksu köllötteli vieressä ja kääntyili kuin väkkärä. Kun söimme lounasta, tytöt hengailivat kahdestaan viltillä. Aina kun heihin päin vilkaisi, olivat lelut vaihtaneet omistajaa salamyhkäisesti. Hassut vauvat, ihanat kesätytöt! Kumpikin nautti suunnattomasti ilmasta ja ympärillä olevasta vilskeestä.

Tässä vielä taas hieman tutustutaan.

Istuimme nurmikolla ja vietimme aikaa yhdessä. Kun istahdin alas maahan, päätin etsiä neliapilan. No, ei tarvinnut etsiä, sillä suorastaan istuin neliapilan viereen. Minulla on sellainen olo, että tämä löytö on vain hyvän alkusoittoa. Keep it coming, valmiina ollaan. Talletin neliapilan Kiitollisuuskirjani väliin.

Vaikka aurinko oli hurjan kuuma, lähdimme silti lenkille. Piksu viihtyi vauhdikkaassa kyydissä ja nukahti samantien. Hiki virtasi, kärpäset kiusasivat ja tuttu matka tuntui loputtomalta. Matkalla törmäsimme pieneen otukseen, joka meidät nähtyään pakeni hiekkatieltä metrin verran ojaan. Sieltä se kurkki meitä lehtien takaa suloisena. Ja näytti aivan vanhan lastenohjelman piirretyltä pesukarhulta, tiedättehän sellaisen. Supikarhu se ei ollut, sillä sen naama oli lättänämpi. Minä sanoisin, että se oli 100 prosenttisesti pesukarhu, mutta niitä ei kai ole Suomessa. Kenenkään lemmikki kadoksissa? Matkalla näin myös monia erilaisia perhosia. Ne vain ovat niin upeita, etten jaksa lakata ihailemasta niitä. Minulla on neljä perhostatuointiakin.

Huippufiilis oli pulahtaa lenkiltä suoraan lämpimään järveen. Ihanata! Istuin pihalla ja mietin, että nyt on hyvä olla. Elämä todellakin antaa parastaan. Nautin siitä hetkestä ja imin sitä itseeni. Rakastan Suomen kesää, mutta talvella täältä on kyllä päästävä pois.

Gimme five! Jee, just noin. Hyvä serkku!

Tällä kertaa juoksulenkki sai riittää, vaikka fillariretkikin olisi ollut mahdollinen.

Järvivesi oli todella lämmintä.

Illalla myöhään ajoimme takaisin kotiin. Koko päivä oli tullut vietettyä ulkona. Ihana fiilis kun sai väsyneenä kömpiä omaan sänkyyn huippukivan kesäpäivän jälkeen. Lisää tällaisia, kiitos!