Kiitos heinäkuu…

…ja hyvää elokuun ensimmäistä! Eilen illalla nukahtaessani mietin, että vaikka heinäkuun budjetti oli pieni, paljon hyviä asioita tapahtui. Kiitos siis heinäkuulle, olit hyvä minulle. Kiitos helteistä, saaristosta, kovasta treenistä, läsnäolosta, hyvästä ruoasta, uimareissuista, ilmaisesta puistoruokailusta kuopukselle, mukavista kohtaamisista, hassuista tilanteista, kaikenlaisesta omasta pohdinnasta, kiitos harvoista työkeikoista, kiitos hyvästä rusketuksesta. Kiitos myös vesivahingosta ja pohjerevähdyksestä. Ne kaksi opettivat minulle myös jotain, ehkä enemmän kuin nuo hyvät asiat. Vesivahinko opetti sen, että vaikka asunnossamme ovat tietyt asiat vähän niin ja näin, todella on arvostettava sitä, että on katto pään päällä ja paikka, jossa olla. Pohjerevähdys muistutti minua siitä, että en ole kone, vaikka välillä niin itsestäni suuriegoisesti kuvittelenkin. Jokaista askelta ja muutakin kykyä, joka kehollani on, kannattaa arvostaa. Olen myös todella kiitollinen siitä, että olen saanut porskuttaa näin terveenä jo pitkän aikaa.

Mietin myös näitä heinäkuun päiviä, kun minulla oli liikaa aikaa kelailla ja analysoida omaa tilannettani ja tunsin olevani hukassa ja eksyksissä. Eilen minulle hyvin kirkkaasti piirtyi mieleeni se, että kun tunnen olevani eksyksissä, olen kadottanut itseni ja oman sisäisen voimani. Silloin olen alkanut elää enemmän sen mukaan, mitä muut sanovat, mitä muut minulta odottavat ja ennen kaikkea sen mukaan, mitä kuvittelen muiden minulta odottavan. Silloin on myös helppo sortua siihen kaikilla muilla on niin paljon helpompi elämä -moodiin, joka ei ole ollenkaan totta, vaan vain oma ajatus. Oma ego se siellä huutelee, ja yrittää itsen saada tuntemaan huonommuutta ja vaipumaan kiukuttelevan uhrin rooliin. Onneksi nykyään huomaan sen suhteellisen ajoissa, ja osaan hankkiutua aika nopeasti toiselle kanavalle, kuuntelemaan itseäni ja tunnustelemaan sitä, mitä sisimpäni tahtoo minulle kertoa.

Vastaukset elämään, ilo, onni, rakkaus ja mielenrauha löytyvät, kun kääntyy itseensäpäin, menee omaan itseensä. Ne eivät löydy mistään muualta, eivät ulkopuoleltamme. Jos ei anna itselleen aikaa ja rauhaa olla, ne jäävät helposti kadoksiin. Yksi tärkeimpiä asioita elämässä onkin yhteys itseen.

Viime aikoina yhteys itseen on ollut erityisen helppo saavuttaa liikkuessa, jopa ohjatessa tunteja muille. Se on se hetki, kun olen todella läsnä, vielä enemmän läsnä kuin nyt tässä tietokonetta naputtaessani, vaikka tämäkin teksti piirtyy ruudulle sekunneissa tullen suoraan sydämestäni, juuri sinulle. Noina liikkumisen hetkinä en vain ajattele mitään muuta. Kaikki epäkohdat elämässäni, niitä ei vain ole. On vain minä ja se hetki ja ne ihmiset, joiden kanssa sen tilanteen saan jakaa.

Kun jäin ”eläkkeelle” ohjaushommista eli aloin ohjata vain Unisportilla, kuvittelin naivisti, että se tilanne tulee olemaan niin ikuisesti. Nyt olen kuitenkin ottanut ensimmäistä kertaa useampaan vuoteen tunteja myös muualta. Se tuntui tähän vaiheeseen hyvältä ratkaisulta. Syksyllä ohjaan ainakin Bodypumpia, intervallisteppiä, niskaselkää, funktionaalista harjoittelua, sisäpyöräilyä ja voimatuntia. Syyskuusta lähtien olen myös päättänyt alkaa bodata, heh! Eli minun tapauksessani se tarkoittaa sitä, että monen vuoden tauon jälkeen siirryn kuntosalitreenin pariin, oih, miten jännittävää!

Mahtavaa elokuuta sinulle! Annetaan elämän virrata, otetaan se vastaan avoimin mielin ja muistetaan, että olemme juuri riittävän hyviä ilman, että meidän pitää olla jotain muuta.

Tervetuloa! (Kuva: Pinterest)