Kun valot syttyvät…

…Saattaa herätä pari kysymystä. Okei, ehkä oikeamminkin pari sataa.

Lukemani Paranemisen avain -kirja (Basam Books 2013) se kuulkaas innosti minua miettimään paljon kaikenlaista. Olen kelaillut esimerkiksi omia muistojani, jotka selvästi muistan, ja yrittänyt kaivella myös sellaisia muistoja, jotka ovat tiedostamattomia tai vain kadonneet muistikuvistani ajan mittaan. Olen miettinyt solujamme ja pohtinut, miten usein ne uudistuvat. Olen arvuutellut, uudistuvatko solumuistot solujen myötä. Olen myös paljon pohtinut sitä, miten me ihmiset itse luomme hyvinvointiamme kuin myös pahoinvointiamme ja miten omat teot ja sanatkin voivat vaikuttaa fyysiseen itseemme. Miten vanhat traumat, paskamaiset muistot ja ikävät tapahtumat, turhat riidat, pirskahteleva viha, kiukku, katkeruus, kateus ja ennen kaikkea anteeksiantamattomuus jäävät jumiin kehoihimme ja mitä kaikkea ne voivat sitten aiheuttaakaan! Itse toivoisin ainakin mieluiten käyttäväni omaa energiaani ja omia ajatuksiani ja tunteitani itseni vahvistamiseen, rakkauden ja terveyden luomiseen, mutta piru vie, on päiviä, kun hommat vain takkuavat ja tyypit ärsyttävät. Silloin kannattaisi ehkä muistaa se, miten paljon huonoilla jutuilla voi olla vaikutusta niin fyysiseen kuin henkiseenkin itseemme. Silloin kannattaisi muistaa se, miten paljon paremmin ihminen voi voida, kun hän iloitsee ja on tasapainossa! Niin ja vielä tuosta miettimisestä, itse asiassa olen miettinyt kaikenlaisia juttuja jo niin paljon, että taloutemme toinen aikuinen kehotti minua lakkaamaan miettimästä kokonaan. Hehe.

Välillä sitä kyllä itsekin on sitä mieltä, että olisipa helppoa, kun ei miettisi näin paljon. Mutta kylläpä vain tämä tietoisuuden kasvaminen tai enemmän tiedostaminen on lopulta aika huikeaa. Ymmärrän kuitenkin erittäin hyvin myös itseäni aikaisemmin ja kaikkia heitä, jotka tälläkin hetkellä porskuttavat eteenpäin joko tyytyväisinä tai tyytymättöminä, mutta sen kummempia miettimättä. Tavallaan elämä on helpompaa niin. Sillä ajattelen, että kun näistä asioista innostuu, se merkitsee myös sitä, että on pakko ottaa enemmän vastuuta itsestä, omasta terveydestä, kehosta, työstä, asenteista ja ajatuksistakin. Ei voi enää vain sysätä asioita muiden vastuulle tai vain projisoida tunteitaan toisiin ihmisiin. On pakko vähän alkaa funtsia syy ja seuraus -suhteita. Että tuleeko tästä teostani hyvä mieli ja onko tällä valinnalla hyviä seurauksia. Sillä tapaa.

Jäämme niin helposti jumiin negatiivisiin ajatuksiimme ja tapahtumiin, niin menneisiin kuin nykyisiinkin. Aina meillä on kuitenkin muutoksen mahdollisuus, kun vain ensin tiedostamme sen. Minua nauratti, kun selailin iltapuhteilla Caroline Myssin kirjaa Hengen anatomia (Karisto 2011), jota olen aikaisemmin alleviivaillut. Sieltä poimin seuraavan lainin: Kun Karen muistelee sitä, millainen hän oli ennen kuin valot syttyivät, hän ihmettelee, kuinka selvisi edes yhdestä päivästä ajattelematta niitä asioita, jotka antavat elämälle merkityksen.

Daa. Tuo olisi voinut tulla kuin omasta suustani! Jännää tässä on se, kuten kirjassakin sanotaan, että sitä ei edes tiedosta sitä, ettei tiedosta. Sitä ajattelee vain elämän perusasioita: ruokaa, vaatteita ja rahaa. Koskaan ei tule mieleen ihmetellä, miksi tuli luoduksi. Ja sitten kun sitä kerran kysyy, ei voi olla kysymättä sitä yhä uudelleen ja uudelleen. Ja aina se johtaa uuteen totuuteen. 

Hunajaista, tiedostavaa viikonloppua! Palataan astialle taas ensi viikolla.

Kylläpä vain! Eikä kaikkea taida nähdä silmillä.