Kyllä se sieltä irtoaa…

… nimittäin hymy.

Eilen aamulla raahauduin ohjaamaan seitsemäksi aamulla ja sen jälkeen työhuoneelle hyvin valvotun yön jälkeen. (Viime yönä onneksi saimme nukkua, huh). Paitsi että olin todella väsynyt, olin ikävä kyllä vielä myös hieman puolikuntoinen flunssan jäljiltä. Päätin kuitenkin salille ajaessani piristää itseäni hymyilemällä. Siinä sitten loistin itsekseni kuin Hangon keksi ja jatkoin samaa sisäpyöräilytunnillanikin. Psyykkasin itseni olemaan iloinen.

Ja sepäs toimi heti! Eräs minulle vieras tyttö tuli kiittämään ja sanoi, että kyllä vain Helsingissä on paremmat ohjaajat kuin Tampereella. Sori Tampere. Että siellä aamutuntien ohjaajat ovat hapannaamoja. Kiittäessäni totesin tosin, että en ollut ihan parhaimmillani itsekään, mutta olin kuulemma silti tehnyt vaikutuksen. Mukavaa.

Eli: vaikka olo olisi millainen, hymyile. Vaikka hymyily ei pelastaisi omaa päivääsi, niin se saattaa pelastaa jonkun toisen ihmisen päivän tai tehdä ainakin hänen olonsa mukavaksi.

Luen parhaillaan montaa kirjaa, joista yksi on psykologi Richard Wisemanin kirja Minuutissa muutokseen – Mieti hieman, muuta paljon. Kirjassa todetaan, että on monia onnellisuutta lisääviä käyttäytymismalleja, jotka voi omaksua nopeasti omaan arkeen. Yksi tärkeimmistä asioista on se, että hymyilet enemmän.

Pidä hymy kasvoillasi aina puoleen minuuttiin asti. Jos hymy ei tule luonnollisesti, mieti jotain tilannetta, joka sinua on naurattanut tai joka on tuntunut hyvältä. Tuntuu hassulta, mutta hymyä voi harjoitella peilinkin edessä.

Kokeillaanpas. Totta. Hymyillessä tulee useimmiten paljon parempi olo itsellekin. Vaikutus on välitön.

Luulisi, että me kaikki tämän taidon osaisimme. Jos kuitenkin katsoo syysaamuna ruuhkassa töihin reissaavia ihmisiä, niin ilmeen perusteella voisi kuvitella, että suurinta osaa on kohdannut joku kaamea epäonni. Moni ihminen ei sitäpaitsi ehkä edes huomaa sitä, miten vihaiselta näyttää, kun naama on peruslukemilla.

Suosittelen hymyilemään enemmän. Harjoitellaan ainakin.