Hyvä elämä

Loistavaa kuuluu, vai…

…iskitkö varpaan kynnykseen? Mitä sinä vastasit, kun sinulta viimeksi kysyttiin, että mitä kuuluu?

Joitain vuosia sitten, kun joku kysyi kuulumisiani, hyvistä päätöksistäni huolimatta huomasin aina sortuvani valittelemaan kiirettä, vatsamakkaroitani, työsumaa, no, aiheitahan riitti loputtomiin. Olin jo tuolloin kiinnittänyt huomiota liki automaattiseen tapaani, josta en pitänyt ja nyt huomaan, että muutosta on tapahtunut.

Nykyään minun on helppo vastata vilpittömästi mitä kuuluu -kysymykseen että hyvää, ja jättää se negatiivinen hyvää kuuluu, mutta myöhästyin bussista, niin siis en oo vieläkään laihtunut, vihaan sadetta, on liian kiire, lapsi kiukutteli -litania kokonaan pois. Sellaiselle turhalle napinalle ei ole tarvetta.

Olen myös oppinut ottamaan kohteliaisuuksia vastaan ilman, että minun pitää selitellä tai vähätellä. Kun joku sanoo, että vau, onko sulla uusi paita, niin ennen olisin vastannut, että joo, no tää on tällanen halpa riepu, tää löytyi tuolta alelaarista ja maksoi vain viisi euroa, en mä tätä kalliimmalla olisi ostanutkaan. Nykyään otan ilon irti jokaisesta saamastani kehusta ja vastaan, että joo, on, eikö oo makee! Ja mikä parasta, tää maksoi vain viisi euroa, voitko kuvitella, aijjettä mikä löytö!

On kaksi tapaa olla, elää ja myös keskustella. Jos keskustelun aloittaa negatiivisen kautta, laskee se varmasti kaikkien osapuolien fiiliksiä. Toki kipeistä, haastavista ja vaikeista asioista saa ja pitääkin puhua, mutta nyt puhun meidän suomalaisten small talkista, eli siitä, että usein kuulumisten vaihtoon tai rupatteluun otetaan helposti se negatiivinen näkökulma. Se on myös turvallinen näkökulma, sillä jokainen tietää, miten helposti siihen saa toisen mukaan, ventovieraankin. Mietitäänpä vaikka artistia, joka juuri myi stadionin täyteen tunnissa. Mikä onkaan helpompi small talkin aihe kuin hänen dissaamisensa, vaikka ei olisi ikinä edes kuullut hänen tuotantoaan. Ei näin.

Negatiiviset asiat vain lähes automaattisesti nousevat pintaan myös keskusteluissa. Suurin osa meistä on myös erittäin hyvä valittelemaan omia puutteita ja huonoja puolia. Paljon kannattavampaa olisi kuitenkin keskittyä vahvuuksiin tai hyviin asioihin. Tai ainakin sellaisiin asioihin, joita voimme kehittää, jos tarvetta kehittämiselle on. Ehkä pelkäämme, että toiset luulevat meidän kehuskelevan. Ei ole häpeä olla hyvä jossakin.

Onneksi kenenkään ei ole pakko jäädä vanhojen kaavojensa vangiksi. Ihminen voi muuttaa elämäänsä korjaamalla asennettaan. Helposti vain uraudumme ja toistamme jatkuvasti samoja malleja niin puheissa kuin tavoissamme toimia. Kirjoitin hiljattain juttua lasten syömisongelmista ja asiantuntija sanoi, että lapsi voi joutua maistamaan uutta ruoka-ainetta jopa 20 kertaa ennen kuin hän alkaa tottua siihen. Aikuistenkaan tapoja ei muuteta tuosta noin vain, vaan tarvitaan sinnikkyyttä!

Eli:

Mitä kuuluu?

Hyvää kuuluu, kerrassaan kertakaikkisen hienoa ja mainiota! Entä sinulle?

Vau, onpa sulla hieno paita ja olet muutenkin niin nättinä.

Kiitos paljon, tämä pusero oli suoranainen löytö! Sinäkin näytät ihanan pirteältä. 

Upeaa torstaita sinulle!
Aina voi valita, jatkaako samaan malliin vai meneekö portista kohti uutta ja tuntematonta!
Aina voi valita, jatkaako samaan malliin vai meneekö portista kohti uutta ja tuntematonta!

6 thoughts on “Loistavaa kuuluu, vai…

  1. Tuosta olen samaa mieltä, että negatiivisuuteen lähdetään liian helposti mukaan. Kai se on joku inhimillinen piirre, tästä on taiettu julkaista ihan kansainvälisen tason tutkimuksiakin.

    Mutta tunnethan sinä minut. Helpoin tapa saada minusta reaktio on sanoa ”Vain suomalaiset… [lisää tähän haluamasi negatiivinen piirre]”. Ehdottomasti yksi minun negatiivisista piirteistäni.

    1. Joo ANZI, varmasti asiaa on tutkittu, olisikin kiinnostavaa lukea lisää. Ainakin Hesarissa oli joku vuosi sitten kotimaista tutkimustietoa siitä, että voimakkaat tunteet tarttuvat. Kai valittamistakin voi sellaiseksi kutsua tavallaan.

      Ehhehehe, oli ihan omaa vikaani, että lähdin kärjistämään/yleistämään. Me suomalaiset ollaan kyllä oikeasti ihania sellaisena kuin ollaan. Ihanaa viikonloppua <3

  2. Tää on kyllä aivan totta. Taas kerran! Sä kirjoitat aina suoraan mun sydämeen <3
    Mä olen myös yrittänyt jättää valittamisen pois. Siitä jää itselle nihkeä olo, saati sitten toiselle. Vaikka olisikin kliseistä periamerikkalaista, niin mielummin lähden satunnaisista tapaamisista iloisella mielellä ja postiivisista asioista keskustelleena, kuin suru puserossa, molemmat kilpaa valittaneina.

    1. Kiitos ANZI kommentistasi!
      Ei ole vain suomalainen piirre, kärjistin hieman ja arvelinkin, että tähän joku tarkka tarttuu, mutta minusta meillä on taipumusta kyllä tarttua pieniin epäkohtiin juurikin small talkissa. Toisaalta taas ehkä muualla maailmassa tehdään juuri päinvastoin, että heillä kaikki on taas jo hieman liian ällösöpöä ja hurjan magnificent, wonderful tai great ja kaikkea rakastetaan, tosin eri lailla, miten ehkä henkisessä näkökulmassa rakkaus nähdään.
      Hain tällä lähinnä sitä, että se dissaaminen, negistely ja vähättely (itsen tai muiden) tulee aika automaattisesti eikä siihen edes välttämättä kiinnitä huomiota. Ja miten helppoa siihen on lähteä mukaan, jos asiaa ei tiedosta.
      Kultainen keskitie? Se voisi toimia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *